Viikkoinfo 11/2024: Kotietu ratkaistaan tiistaina runkosarjan viimeisellä kierroksella Ikiomalla!

Jukurien ja Kärppien tiistain kohtaamiseen on kutkuttavat lähtökohdat, sillä joukkueet lähtevät kamppailemaan kotiedusta tasapisteissä.

Liigan runkosarja saa Ikiomalla huikean päätöksen tiistaina!

Runkosarjan viimeisellä kierroksella Jukurit isännöi Kärppiä Ikioma Areenalla tiistaina 12. maaliskuuta. Lähtökohdat otteluun ovat kutkuttavat sillä joukkueet kamppailevat playoffsien kotiedusta rinta rinnan.

Jukurit lähtee otteluun sijalta neljä tasapisteissä Kärppien ja HIFK:n kanssa. Jukureilla on kolmikosta eniten kolmen pisteen voittoja ja se tuo edun mikkeliläisille. Sen myötä kotietu on Jukurien omissa käsissä, sillä joukkue voi varmistaa sen ottamalla suoran kolmen pisteen voiton tiistaina Kärpistä. HIFK kohtaa viimeisellä kierroksella Helsingissä KalPan.

Tiistai-illasta on siis tulossa huikea kamppailu, jossa otetaan jo ensimmäiset askelmerkit kohta kevään odotetuimpia pelejä!

Viikon ottelut:
Ti 12.3. klo 18.30 Jukurit-Kärpät


Joukkueen terveystilanne

Loukkaantumisraportti on jäänyt tauolle kevään tärkeimpien pelien ajaksi.


Jukurit Shop täyttyy kevään uutuuksilla!

Kevät on tuonut uutuuksia Jukurit Shopille, kun valikoimaan on saapunut niin uusia huppareita sekä t-paitoja niin aikuisille kuin lapsille!

Jukurit Shopilta löydät myös Jukurien viraliset Playoffs-tuotteet! Ensimmäisenä myyntiin ovat tulleet Playoffs 2024-huivit.