Pe 16.1. 18:30 VS.

Vielä ehtii valokuvanäyttelyyn!

Voitto tai kuolema -näyttely päättyy tänään.
Jukurien päävalmentaja Risto Dufva puhui yhteisöllisyyden merkityksestä näyttelyn avajaisissa.

Läpi toukokuun GalleArissa esillä ollut Voitto tai kuolema -valokuvanäyttely päättyy tänään.

Valokuvanäyttely on valokuvaaja Anna-Katri Hännisen 64 kuvan läpileikkaus Mikkelin Jukurien ensimmäiseen Liiga-kauteen. Jukurien ja Hännisen yhteisenä tavoitteena oli kuljettaa kuka tahansa urheilun ystävä kulissien taakse. Sinne minne pääsy on yleensä harvoilla ja valituilla.

- Voitto tai kuolema -projektin teko oli todella mielenkiintoista. Jääkiekkomaailma ei ollut entuudestaan tuttu, mutta nyt on. Astuin täysin vieraaseen ympäristöön jännityksellä ja mietin, että mitähän tästä tulee, muistelee Hänninen suuren suosion saaneen näyttelyn loppumetreillä.

- Lopputuloksesta tuli hyvä, koska lämminhenkinen ja kannustava työyhteisö otti minut vastaan kuin omanaan. Pääsin näkemään mitä kotipelit todellisuudessa pitävät sisällään pelin lisäksi. Henkilökunta tuli hallille useita tunteja ennen pelin alkua ja lähtivät viimeisinä. Jokainen teki työtä suurella tunteella ja se välittyy myös Voitto tai kuolema -projektin näyttelyn valokuvista.

-Muutaman kuvauskeikan jälkeen huomasin, miten itsellänikin syke nousi ja kamera alkoi täristä käsissä jännityksestä. Näyttelyyn valikoitui lopulta 64 valokuvaa. Vähempään määrään noin suurta tarinaa ei olisi voinut kiteyttää. Toivottavasti mahdollisimman moni kävi katsomassa näyttelyn ja elää kaikki nuo hetket uudelleen, kiittelee Hänninen.

Voitto tai kuolema -valokuvanäyttely vielä tänään klo 10-17, osoitteessa Kasarminkatu 3.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 38 24 2 2 10 78 2,05
2. Lukko 38 20 5 1 12 71 1,87
3. SaiPa 40 20 3 5 12 71 1,78
4. KooKoo 38 18 7 1 12 69 1,82
5. JYP 37 18 6 2 11 68 1,84
6. Ilves 39 17 6 4 12 67 1,72
7. KalPa 38 18 4 2 14 64 1,68
8. Ässät 38 17 4 3 14 62 1,63
9. K-Espoo 40 13 3 6 18 51 1,28
10. TPS 39 11 6 6 16 51 1,31
11. HIFK 39 14 2 4 19 50 1,28
12. Jukurit 37 13 3 4 17 49 1,32
13. HPK 40 11 4 7 18 48 1,20
14. Pelicans 37 10 5 6 16 46 1,24
15. Kärpät 40 11 4 4 21 45 1,13
16. Sport 38 8 1 8 21 34 0,89

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O