Pe 6.2. 18:30 VS.

Otteluraportti: Vahva takaa-ajo toi pisteen - Ässät vei voiton pitkän kaavan kautta

Ässät karkasi pelitapahtumien vastaisesti kahden maalin johtoon toisessa erässä. Vahvasti pelannut Jukurit nousi kuitenkin vielä rinnalle, mutta viimeinen niitti jäi iskemättä ja Ässät vei voiton lopulta voittomaalikisassa 4-3-lukemin.

Simon Stransky väänsi vahvasti ja iski myös kauden avausmaalinsa Ässien verkkoon.


Avauserässä nähtiin hyvin tasaista kamppailua. Jukurien puolustuspään pelaaminen oli jonkin verran huolimatonta ja Ässät rokottikin siitä ottelun alussa, kun maalin eteen vapaaksi unohtunut Sakari Salminen uitti 0-1-osuman.

Jukurit puolestaan iski erän ensimmäisestä ylivoimastaan tasoituksen reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen. Erikoistilanne ehti vanhenemaan vain 15 sekuntia, kun Simon Stranskylle avautui paikka maalintekoon ja hän tasoitti kauden avausmaalillaan lukemat 1-1:een.

Toisessa erässä Jukurit oli alusta alkaen vahvalla pelipäällä ja hallitsi kenttätapahtumia täysin. Erän alussa se oli siirtyä johtoonkin, kun Axel Rindell kiepautti vanhanaikaisella. Videotarkistelujen jälkeen todettiin, ettei kiekko käynyt kokonaan maalissa. Mikkeliläisryhmällä oli erässä useita loistotilanteita, mutta kiekkoa ei tunnuttu saavan Linus Söderströmin vartioimaan maaliin millään.

Ässillä ei erässä juurikaan tilanteita ollut, mutta se käytti harvat tilaisuutensa murhaavalla teholla hyväksi ja karkasi Jarno Kärjen sekä Eemil Erholtzin maaleilla kahden maalin karkumatkalle. Jukurien hallintakin lopulta palkittiin erän päätösminuutilla, kun Jani Tuppurainen pääsi laukomaan 2-3-kavennuksen.

Pelin suunta pysyi myös päätöserässä samana Jukurien painostaessa. Erän alkuun mikkeliläisryhmä sai myös tasoituksen aikaan, kun Otto Mäkinen sipaisi maalinedusruuhkasta kiekon kolmannen kerran Söderströmin selän taakse. Tilanteita oli ratkaistakin ottelu vielä varsinaisella peliajalla ja lopussa joukkue pääsi vielä ylivoimallekin, mutta ei onnistunut enää neljättä maalia iskemään.

Jatkoajalla Jukurit pääsi kokeilemaan ratkaisun tekoa kahdesti ylivoimallakin, mutta Söderström torjui yritykset ja venytti ratkaisun voittomaalikilpailuun. Kisan ainut onnistuja oli lopulta seitsemännessä parissa maalin viimeistellyt Jarno Kärki, joka käänsi osumallaan lisäpisteen vieraiden laariin.

- Meiltä kauden tähän mennessä paras kuusikymmenminuuttinen, ehjä pelisuoritus. Kolme nukahdusta, kolme maalia omiin. Ässät oli todella tyly niissä paikoissaan, mitä sai. Tuloksen taakse jos katsoo, niin jos tällä tavalla pystytään pelaamaan, niin suunta on ainakin oikea. Kiekkoa toimitettiin tänään maalille ja saatiin kolme tehtyä. Nukahdukset maksoivat meille tänään. Saatiin yksi piste, mutta kolmekin oli tarjolla, summasi päävalmentaja Olli Jokinen.



Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. JYP 44 21 8 3 12 82 1,86
3. KooKoo 44 22 7 1 14 81 1,84
4. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 46 20 6 3 17 75 1,63
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
14. Kärpät 46 13 5 5 23 54 1,17
15. HPK 45 12 5 8 20 54 1,20
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O