UUTINEN: Liity mukaan faniryhmään, sillä jukurilätkä on makoisinta fanipäädystä!
Mitä fanittaminen on? Miten Jukureita voi fanittaa? Kuka voi liittyä mukaan faniryhmään?
Jukurit SarvisClub on Jukureiden oma faniryhmä. JSC elää täysillä joukkueen mukana matkalla kohti kevään isoja pelejä ja ensi syksynä koittavaa Liiga-aikaa. Kotihallissa fanipääty kannustaa viikinkipaitoja joka pelissä alusta loppuun ja vierashalleissa fanit ovat mukana mahdollisuuksien mukaan. Jos JSC ei fanimatkaa johonkin vieraspeliin järjestä, niin se peli jännitetään porukalla Päämajalla Jukureiden vierasillassa matsilähetystä seuraten.
"Päätyyn siirryin katsomaan pelejä pari-kolme kautta sitten ja lopulta viime keväänä liityin JSC:n jäseneksi.
Parasta fanitoiminnassa on yksinkertaisesti tuen antaminen joukkueelle, sillä Jukurit on syy miksi peleissäkin tulee käytyä."
– Joonas 17 vuotta
JSC:n toimintaan ovat kaikki tervetulleita mukaan. Ainut ”pääsyvaatimus” on, että jukurisydäntä löytyy joukkueen tukemiseen. Sen ensimmäisen stepin ottaminen fanipäätyyn voi joistakin tuntua isolta. Pelin tunnelmaan pääsee kuitenkin mukaan aivan eri tavalla fanikatsomossa, joten se askel fanipäätyyn kannattaa ehdottomasti ottaa. JSC:n mukana voi päästää turhat höyryt pihalle ja kannustaa estoitta Jukureita.
Ota kaverit mukaan ja tule messiin. Jukurilätkä maistuu makoisimmalle fanipäädyssä kannustaen!
JSC:n jäseneksi voi liittyä koko kauden ajan ja loppukauden jäsenmaksu 31.5. asti on nyt 15 € (norm. 20 €) ja 12–17-vuotiailta vain viisi euroa! Mukaan liittyminen on helppoa. Ohjeet JSC:n jäseneksi liittymiseen löydät osoitteesta www.sarvisclub.com ja JSC:n numerosta 050 359 3408 voi kysyä tarvittaessa neuvoa. Jäseneksi liittyminen onnistuu myös kotipeleissä JSC:n fanipisteellä (Jukurit Shopia vastapäätä) tai vaikka fanimatkalla. Jäsenet saavat myös paljon etuja (muun muassa halvemmat fanimatkat) ja eduista lisätietoja JSC:n nettisivuilta.
"Ensimmäinen Jukurit-peli ja sen tunnelma vei kummatkin mukanaan.
Siitä lähtien kova halu kannustaa Jukureita innosti liittymään SarvisClubiin.
Fanipäädyssä on aina hallin mahtavin meno ja fiilis."
– Iida ja Sara 13 vuotta
Liity mukaan nyt! Me Ollaan Jukurit. Joukkue ja Me.