Otteluennakko: Uusilla vahvistuksilla ryyditetyn jukuriryhmän vieraskiertue kulkee länsirannikolta Lahteen

Jukurit viettää loppuviikon tien päällä, kun edessä ovat vierasottelut TPS:ää ja Pelicansia vastaan.



Jukurien kahden ottelun mittainen voittoputki katkesi tiistaina, kun se kärsi kotikaukalossaan niukan 2-0-tappion HIFK:lle. Jukurien hyökkäyspelaaminen oli ottelussa aiempiin otteluihin nähden vaisua, mutta joukkue puolusti tiiviisti ja sai pidettyä helsinkiläisryhmänkin maalipaikat vähissä.

HIFK-otteluun Jukurit sai kokoonpanoonsa takaisin nuorten MM-kisakävijät Henri Nikkasen ja Mikko Kokkosen. Loppuviikon otteluihin mikkeliläisryhmä saa myös lisää täydennystä, kun uusimmat vahvistukset Pontus Netterberg ja Brandon Yip vapautuvat karanteenista ja ovat joukkueen käytettävissä.

Netterberg oli joukkueen mukana jo keskiviikon harjoituksissa ja Yip pääsee liittymään uuden joukkueensa mukaan perjantaiaamuna.

Viikonloppuna Jukureilla on edessään kahden vierasottelun rupeama, kun se kohtaa TPS:n ja Pelicansin. Viime lauantaina Tapparan vieraana mikkeliläisryhmä nappasi ensimmäisen kolmen pisteen vierasvoittonsa 5-3-lukemin.

- Turha puristaminen jää varmaan niistäkin peleistä taka-alalle, kun nähtiin että pystytään samalla tavalla sieltäkin pisteitä hankkimaan. Kyllä se voitto varmasti jatkoa ajatellen vähän auttoi, mutta kumminkin se tekemisen taso pelin sisällä kuitenkin ratkaisee. Pystytään hommaa tekemään laadukkaasti koko ajan, niin saadaan pisteitä varmasti, kommentoi hyökkääjä Anssi Löfman.

Vastassa yhdysvaltalaisia tehomiehiä ja vanhoja tuttuja

TPS on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla kahdeksan. Kolme edellistä kamppailuaan turkulaisjoukkue on hävinnyt. Viimeisin tappio tuli viime perjantaina, kun Sport haki 2-1-voiton voittolaukauksien jälkeen Turusta.

Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kertaalleen lokakuussa Mikkelissä. Tuolloin TPS oli vahvempi vieden voiton 4-1-lukemin.

Turkulaisjoukkueen tehomiehinä ovat olleet yhdysvaltalaishyökkääjä Josh Kestner sekä Markus Nurmi. Molemmat ovat iskeneet 11 maalia, mutta Kestnerillä tehopisteitä on yksi enemmän, 19.

Pelicansin alkukausi on ollut varsin vahva ja lahtelaisryhmä majailee tällä hetkellä sarjassa kolmantena. Viime kierroksella SaiPaa vastaan joukkueen kolmen ottelun voittoputki tuli päätökseensä, kun lappeerantalaisryhmä vei voiton 4-2-lukemin. Ennen Jukurit-ottelua lahtelaisryhmä kamppailee vielä torstaina Sportin kanssa.

Lahtelaisjoukkueen miehistö koki menetyksiä viime viikolla, kun puolustaja Oskari Laaksonen sekä hyökkääjät Jesse Ylönen ja Otto Somppi poistuivat NHL-seurojensa vahvuuteen. Laaksonen oli Pelicansin tehokkain puolustaja iskettyään 20 ottelussa tehot 4+8=12.

Pelicansin tehokkain pelaaja on ollut konkarihyökkääjä Ryan Lasch, joka on nakuttanut 22 ottelussa tehot 5+23=28. Seuraavina sisäisessä pistepörssissä ovat Hannes Björninen (8+11) ja Iikka Kangasniemi (5+11). Lauantaina entisen seuransa kohtaava Miika Roine on puolestaan viimeistellyt 23 ottelussa 13 tehopistettä.