URHEILUSEURAT ESIIN LIIGAOTTELUISSA

Mikkelin kaupunki on esittänyt toiveen, että voisiko Mikkelin Jukurit kantaa kortensa kekoon lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.


Jukurit järjesti 31.7.2018 keskustelutilaisuuden alueen urheiluseurojen kanssa. Kuva: Jukurit


Mikkelin alueen urheiluseurat tekevät arvokasta työtä niin lasten ja nuorten kuin aikuistenkin liikunnan parissa. Täten jokainen omalta osaltaan ehkäisee lasten ja nuorten syrjäytymistä. Kaikkien yhteinen etu on, että asukkaat löytävät näiden seurojen palvelut ja tarjotut harrastusmahdollisuudet.

Jukurit järjesti 31.7.2018 keskustelutilaisuuden alueen urheiluseurojen kanssa.

- Ensi kaudella tarjoamme jokaisessa ottelussa yhdelle urheiluseuralle mahdollisuuden tuoda omaa toimintaansa esille Liigaottelun yhteydessä, Jukurien myynti- ja markkinointituottaja Henna Huuhka kertoo.

Keskustelutilaisuudessa edustettuina olivat PU-62, Hatsina, Mikkelin Palloilijat, Juniori-Jukurit, Navi, Mikkelin naisvoimistelijat, Mikkelin Luistelijat, Passarit, MAHL, Kamppailuinstituutti sekä Mikkelin opiskelija urheilijat.

Jokainen paikalla ollut seura tarttui mahdollisuuteen lähteä rakentamaan yhdestä Liigaottelusta omalle seuraväelleen yhteisöllistä tapahtumaa, sekä tuomaan esiin seuransa harrastusmahdollisuuksia.

- Liigatapahtuma kerää yhteen keskimäärin yli 3 000 ihmistä, 30 kertaa kauden aikana. Liigaottelu on luontevin tapa yhdistää liikunnan parissa toimivat seurat sekä alueen asukkaat, Jukurien toimitusjohtaja Tuomas Muotka kertoo.

Tilaisuudessa tuli esiin muitakin toiveita. Esimerkiksi yhteinen seura- / lajiopas Mikkeliin muuttaville toi kannatusta. Urheiluseurat kokivat myös mahdollisen valmennuksellisen yhteistyön jalostamisen arvoiseksi aktiviteetiksi.

Kauden avausottelussa lauantaina 15.9. omaa toimintaansa ottelutapahtumassa esittelevät Mikkelin Luistelijat ja Juniori-Jukurit.

- Se seura, joka kauden aikana näkyy ja kuuluu parhaiten ottelutapahtumassa, saa järjestää oman lajinsa harjoitukset Jukurien Liigajoukkueelle kevään aikana, Muotka lupaa.


Lisää tietoja ja seurojen yhteydenotot

henna.huuhka@jukurit.fi​​​​​​​