U20-viikkoraportti: Voitokas vierasreissu Tampereelle ja Vaasaan

U20-joukkueen viikonlopun pelireissu suuntautui Tampereelle ja Vaasaan. Kotiintuomisina lännestä oli kaksi voittoa ja viisi sarjapistettä, kun Koovee ja Sport kaatuivat.

Akseli Pennanen teki Kooveeta vastaan maalin ja ratkaisi voittomaalikisan Vaasassa. Kuva: Elli Pölhö


Lauantaina Kooveeta vastaan Jukurit otti pelin haltuunsa heti alussa ja pysyi kuskin paikalla pitkälti läpi pelin. Maalinteko oli kuitenkin tahmaista ja lukemat pysyivät tasaisina loppuun saakka. Joonas Linnavuoren ja Akseli Pennasen maaleilla mikkeliläisryhmä meni kuitenkin kolmanteen erään kahden maalin johdossa. Koovee onnistui lopussa ylivoimalla kavennuksen teossa ja sai pienen paineen loppuun, mutta Johan Fisk iski lopulta viimeisen niitin tekemällä 3-1-maalin tyhjiin kuusi sekuntia ennen loppua.

- Oltiin mielestäni pelin päällä koko ajan. Maalinteon tehokkuuden kanssa oli kuitenkin vähän haasteita. Vastustajan maalivahti toki pelasi hyvin, mutta kyllä meillä oli niin paljon laatupaikkoja, että enemmän olisi pitänyt pystyä tekemään, totesi päävalmentaja Ville Jokinen.

- Toisessa erässä oli muutama läpiajo ja ylivoimahyökkäys, joista olisi pitänyt peli naulata. Vähän siinä lopussa tuli passivoitumista vastustajan kavennuksen jälkeen ja vastustaja sai siinä pienimuotoisen kirin, mutta hyvin puolustettiin keskustaa siinäkin. Ansaitusti kuitenkin mielestäni voitto meille.

Sportia vastaan sunnuntain ottelussa alku oli Jukureille vaikea. Vaasalaisryhmä vei avauserää selvästi ja 18 kertaa erässä kiekon tielle venynyt Topias Rovio piti vierailijan pelissä mukana pitäen lukemat 0-0:ssa erätauolle. Toisessa erässä mikkeliläisjoukkue pääsi peliin mukaan ja erän loppupuolella käänsi pelin hallinnakseen. Kolmannessa erässä joukkue meni johtoon Aapo Krookin ja Juho Järvelän maaleilla, mutta Sport sai tasoitettua vielä muutamaa minuuttia ennen loppua ylivoimalla.

Voittomaalikisaan venyneessä kamppailussa Jukureista maalinteossa onnistuivat Topias Hynninen, Krook ja Pennanen, jonka osuma ratkaisi lopulta 3-2-voiton mikkeliläisille.

- Oltiin kyllä selviytymässä avauserässä. Kaveri tuli tosi kovaa ja meillä reagointi, luistelu ja kamppailu oli meillä vajaata avauserässä. Onneksi selvittiin siitä nollilla erätauolle ja vielä toisen erän alussakin Sport oli vielä pelin päällä, mutta oltiin sitkeitä jälleen kerran ja maalivahtipeli oli vahvaa, kertoi Jokinen.

- Toisen erän puolivälistä eteenpäin sitten me vietiin peliä. Saatiin pitkiä pelejä aikaan ja päästiin paikoille. Vastustajalla tuntui vähän jalka hyytyvän, kun taas me pystyttiin parantamaan. Lopussa vähän huono jäähy ja kaveri siitä pääsi tasoittamaan, mutta hyvä kuitenkin, että pystyttiin sitten rankkareilla voitto kairaamaan.

Viikonlopun vieraskiertueen myötä vierasottelut ovat tältä kaudelta pelattu ja loppukevät kamppaillaan yhtä Tampereen vierailua lukuunottamatta kotona. Tällä viikolla Ikiomalla pelataan perjantaina, jolloin vastassa on HPK!