U20-viikkoraportti: Vierasreissulta tyly voitto Espoosta ja maalikarkelot Lappeenrannassa

U20-joukkueen pelasi viikonloppuna vieraskentillä. Kiekko-Espoo Challenger kaatui 4-1-lukemin ja SaiPaa vastaan voitto irtosi runsasmaalisesta ottelusta 9-6-lukemin.

Topias Hynninen kokosi viikonlopun otteluissa yhteensä tehot 3+3. Kuva: Elli Pölhö


Espoossa Jukurit aloitti ottelun vahvasti ja Topias Hynninen pääsi jo avausminuutilla kokeilemaan rangaistuslaukauksesta avausmaalia, mutta ei siinä onnistunut. Mikkeliläisryhmä ei ensimmäisessä erässä selvästä hallinnasta huolimatta saanut avausmaalia aikaan, mutta toisessa erässä hanat aukesivat ja siinä sarvipäät iskivät kiekon kolmesti verkon perille. Päätöserässä Oskar Selin vielä iski yhden, joten loppulukemat olivat 4-1.

- Eka erä maaleitta, mutta pystyttiin kuitenkin hallitsemaan peliä ja pakotettiin vastustaja omalla liikkeellä rikkomaan. Ylivoimalla olisi pitänyt olla tehokkaampi. Toisessa erässä ehkä vähän Espoo pääsi peliin mukaan, mutta hyvin pidettiin oma paketti kasassa ja mitä pidemmälle mentiin, niin sitä enemmän peli meille kääntyi. Tyly esitys ja loppua kohti pystyttiin enenevissä määrin toteuttamaan niitä omia, voittavia juttuja, totesi päävalmentaja Ville Jokinen.

- Vaikka ryhmä on kapea, niin se on yhtenäinen porukka, joka on valmis tekemään niitä meidän arvojen mukaisia asioita joka vaihdossa. Se on tosi tärkeää, kun ryhmä tiivistyy, että on valmis laittamaan itsensä täysillä likoon. Tänäänkin se sitoutuneisuus näkyi ja siitä olen todella ylpeä joukkueesta.

Lauantaina Lappeenrannassa peli oli vauhdikasta päästä päähän-kiekkoa alusta alkaen. Tilanteita syntyi runsaasti molempiin päihin ja avauserässä jo nähtiin viisi maalia, kun erätauolle poistuttiin Jukurien 3-2-johdossa. Toisessa erässä mikkeliläisryhmä sortui hieman jäähyilyyn ja kahdella ketjulla liikenteessä ollut SaiPa rokotti ylivoimalla.

Toiselle erätauolle mentiin kuitenkin Jukurien maalin johdossa ja päätöserän alussa mikkeliläiset karkasivat, kun Miikka Sundgren ja kahdesti osunut Hynninen iskivät kahteen minuuttiin kolme maalia vieden vieraat 8-4-johtoon. Hynninen viimeisteli vielä viime sekunneilla hattutempun tyhjään maaliin. Hynnisen lisäksi Jiro Frilander iski ottelussa tehot 2+1.

- Todellista hurlumheitähän se oli tänään. Vastustajalla oli määrällisesti todella vajaa kokoonpano ja sen pelaajat olivat varmasti huomioineet. Sen ei pitäisi mentaalisesti vaikuttaa, koska kentällä on kuitenkin aina viisi pelaajaa kerralla. Asia tiedettiin ja siitä puhuttiin myös ennen peliä, mutta ehkä osa pelaajista vähän meni sitten siihen, että ajateltiin olevan helppo peli ja tekeminen jäi vähän vajaaksi, Jokinen summasi.

- Kaveri yritti ja taisteli tänään kyllä tosi lujaa. Otettiin siinä myös muutamia huolimattomia jäähyjä ja laskettiin vastustajaa peliin kiinni. Mitä pidemmälle kuitenkin mentiin, niin enemmän se jaksaminen ja jalkavuus meille kääntyi. Saatiin myös onnistumisia sitten, mutta omassa päässä maalin hinta oli todella alhainen. Puolustettiin huonosti maalinedustaa ja omaa aluetta. Oli varmaan pariin kuukauteen heikoin pelin puolustuksellisesti.

Ensi viikonloppuna pelataan viimeiset ottelut ennen joulutaukoa. Perjantaina jukurijoukkue matkustaa Ketterän vieraaksi ja lauantaina Ikiomalle vastustajaksi tulee Ilves.