U20-viikkoraportti: Sarjakausi käyntiin tiukoilla Savon derbyillä

U20-joukkueen kausi käynnistyi kahdella tiukalla kamppailulla KalPaa vastaan. Kotikaukalosta irtosi maistuva voitto, mutta Kuopiossa tulos kääntyi loppusekuntien kitkerään tappioon.

Jiro Frilander heilutti maaliverkkoja viikonlopun molemmissa otteluissa. Kuva: Elli Pölhö


Kauden avaus perjantaina Ikiomalla oli tiukkaa ja tasaista vääntöä. Jukurit meni ottelussa avauserässä Jiro Frilanderin maalilla johtoon ja lisäsi sitä jo toisen erän alussa kahteen maaliin Joona Tolvasen viimeistelemällä osumalla.

KalPa kuitenkin kavensi ottelun vielä toisessa erässä ja päätöserässä nousi tasoihin. Joonas Mäkinen iski kuitenkin mikkeliläiset hetkeä myöhemmin 3-2-johtoon ja tästä johdosta isännät eivät enää luopuneet. KalPa sai vielä kovan paineen lopussa ylivoimalla aikaan, mutta maalivahti Jami Pasasen johdolla Jukurit selvisi takaiskuitta.

- Aloitettiin vahvasti ja ensimmäisellä vitosella saatiin hyvä paine KalPan päätyyn. Sen jälkeen peli tietysti tasoittui, mutta onneksi saatiin siihen se yksi ylivoimamaali. Maalin merkitys tälläisissä peleissä on aina iso, kun se antaa uskoa ja voimaa joukkueelle, kertasi päävalmentaja Ville Jokinen.

- Puhuttiin tauolla, että vastustaja parantaa varmasti, joten pitää olla hereillä. Jäätiin kuitenkin aivan telineisiin ja oltiin mankelissa toisessa erässä. Maalivahtipeli oli hyvää ja oltiin sitkeitä, millä sitten selvittiin siitä erästä. Kolmannessa erässä sitten oli molemmilla hetkensä.

- Oltiin tänään tehokkaita maalipaikoissa ja ylpeä olen joukkueen sitkeydestä. Se miten hoidettiin lopun alivoima ja pyöritys, siihen taisteluun ja työmoraaliin olen tosi tyytyväinen. Siitä saa itseluottamusta huomisellekin valtavasti, kun selviät tuollaisesta myllytyksestä.

Lauantain kohtaaminen Kuopiossa alkoi myös tasaisissa merkeissä, eikä avauserässä maalipaikoilla juhlittu. KalPa meni kuitenkin erän lopussa ylivoimalla johtoon, mutta Jukurit iski vastauksen toisessa erässä. Mikkeliläisryhmä oli erässä niskan päällä ja karkasi jo 3-1-johtoon, kun kahdesti osunut Frilander ja Verner Valojärvi iskivät kiekot häkkiin.

Kolmas erä oli puolestaan täysi vastakohta toiselle erälle. Jukurit kadotti toisen erän hyvän otteen täysin ja KalPa otti pelin hallinnan. Kuopiolaiset nousivat erän avauspuoliskolla tasoihin ja täydensi kirinsä vain 15 sekuntia ennen loppusummeria Otto Mykrän tekemään voittomaaliin.

- Ei ehkä ihan sellaista alkua saatu kuin olisi haluttu. Jouduttiin rikkomaan ja vastustaja sai siihen ylivoimamaalin, mutta saatiin tulos pidettyä siinä pienenä. Toisessa erässä saatiin sitten niitä meidän juttuja näkyviin. Päästiin paineistamaan ja saatiin riistoja sekä kiekkoa maalille. Se oli vahva erä meiltä, totesi Jokinen.

- Paljon puhuttiin siitä johtoasemassa pelaamisesta tauolla, uskalluksesta pelata ja tappaa se peli. Kolmas erä oli kuitenkin tosi heikko suoritus kokonaisuudessaan, iso pettymys jäi siitä. Tämä oli enemmän henkisen puolen juttuja. Loppui uskallus pelata ja passivoiduttiin, ruvettiin vain ottamaan vastaan.

- Onnistumiset ja epäonnistumiset kuuluvat urheiluun ja tuosta pitää tietysti ottaa oppia johtoasemassa pelaamiseen. Kokonaisuudessa viikonlopusta jäi kuitenkin ihan hyvä maku, kun pystyttiin hyvää joukkuetta vastaan pelaamaan tasaisesti 120 minuuttia ja oltiin Kuopiossakin ihan voitossa kiinni.

Pelit jatkuvat jälleen ensi viikonloppuna, kun perjantaina kohdataan Ikiomalla Jokerit ja lauantaina matkataan Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi.