U20-viikkoraportti: Runsasmaalisista kamppailuista voitto ja tappio

U20-joukkueen viikonlopun peleissä nähtiin runsaasti maaleja. SaiPan mikkeliläisryhmä kaatoi selvin numeroin, mutta Sportia vastaan hyvästä loppukiristä huolimatta tuloksena oli niukka tappio.

Juho Järvelä teki SaiPaa vastaan kaksi osumaa ja keräsi koko viikonlopun aikana yhteensä kolme tehopistettä. Kuva: Elli Pölhö


Lauantaina SaiPaa vastaan avauserä oli Jukureilta hieman nihkeä ja vain kahden ketjun voimin liikenteessä ollut lappeenrantalaisryhmä roikkui pelissä mukana. Toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla isännät kuitenkin karkasivat iskemällä neljä osumaa nopeaan tahtiin ja toiselle erätauolle lähdettiin 6-3-tilanteessa.

Jukureilta ei jalka noussut kaasulta päätöserässäkään, vaan joukkue iski vielä neljä maalia lisää, joten loppulukemat olivat 10-4. Juho Järvelä ja Joona Tolvanen tekivät kaksi maalia mieheen ja Kasper Selin syötti kolme osumaa. Mikkeliläisryhmästä useampi pelaaja ylsi myös kahteen tehopisteeseen.

- Yritettiin lähteä liikkeelle sillä tavalla, että saataisiin tapettua peli mahdollisimman äkkiä, mutta ensimmäisessä erässä ei siinä vielä onnistuttu. Vaikka kuinka yrität tempoa pitää yllä ja kun vastustaja ei luonnollisista syistä pysty siihen tempoon vastaamaan, niin se menee helposti vähän sellaiseksi pelailuksi, kun ollaan paljon toisessa päässä ja luonnollinen pelin virtaus puuttuu. Tärkeät pisteet kuitenkin ja hyvällä asenteella pojat töitä tekivät, summasi päävalmentaja Ville Jokinen.

- Erätauoilla sitä teroitettiin, että nyt ei yhtään lopeteta pelaamista. Siitä on paljon helpompi jatkaa hyvällä tatsilla seuraavana päivänä kuin että jos lässäytät ihan täysin sen pelin. Vaikea on siitä seuraavana päivänä sitten lähteä. Neljä maalia on tietysti liikaa omiin ja nekin olisi haluttu pois ottaa.

Ottelu Sportia vastaan sai Jukurien kannalta synkimmän mahdollisen alun Sportin tehdessä avausmaalin vain 14 sekunnin pelin jälkeen. Vaasalaisryhmä rokotti myös toisen kerran vielä avauserän lopulla, joten toiseen erään Jukurit lähti kahden maalin taka-ajoasemassa.

Toista erää Jukurit hallitsi, mutta Sport onnistui vielä erän avauspuoliskolla lisäämään johtoaan kahdella osumalla. Jukurit sai kuitenkin kirin käyntiin vielä toisen erän lopulla Sampsa Huoposen tekemällä avausmaalilla ja päätöserässä joukkue kiri jo maalin päähän.

Vaasalaisten viides maali kuutisen minuuttia ennen loppua oli kuitenkin liikaa, vaikka isännät vielä lopussa ilman maalivahtia pelatessa nousi uudelleen maalin päähän. Loppunumeroiksi jäivät kuitenkin 5-4-lukemat.

- Ei saatu kyllä sellaista lähtöä peliin kuin olisi haluttu. Sport oli valmiimpi pelaamaan. Meillä jäi luistelu -ja kamppailupelaaminen alussa tosi vajaaksi. Oltiin ensimmäisessä erässä ahdingossa. Pelin edetessä parannettiin ja saatiin ihan hyvä takaa-ajokin. Oli paremmat paikatkin toisessa ja kolmannessa erässä, mutta ei sitten sen heikon ensimmäisen erän vuoksi kyllä ansaittukaan tasoitusta, totesi Jokinen.

- Pelin päällä pystyttiin olemaan toisessakin erässä, mutta tulos jäi piippuun ja vastustaja pääsi siinä rokottamaan. Edelleen maalinteko oli se haaste. Hyviä paikkoja saatiin luotua rinnalle tulemiseen, mutta vähän jäi lopulta vajaaksi. Paremmin olisi myös pitänyt pystyä puolustamaan. Kyllä se voittaminen hankalaa on, jos viisi omiin menee.

Ensi viikonloppuna Ikiomalla pelataan perjantaina ja lauantaina. Perjantain kamppailussa vieraana on Hokki ja lauantaina vastustajaksi saapuu RoKi!