U20-viikkoraportti: Runsasmaalisia kamppailuita Ikiomalla

U20-joukkueen viikonlopun kamppailuissa nähtiin peräti 17 täysosumaa. Jukurien taskuun peleistä jäi kolme sarjapistettä, kun SaiPa kaatui Ikiomalla värikkäässä väännössä.

Oskari Remes iski SaiPaa vastaan maalin ja tarjoili neljä maalisyöttöä.


Perjantain kamppailun KooKoota vastaan Jukurit aloitti vahvasti ja sai alkuun luotua muutaman hyvän tilanteen kouvolalaismaalille, mutta ei onnistunut avaamaan maalihanojaan. KooKoo sen sijaan rokotti erän puolivälissä ja meni 1-0-johtoon, joka piti taukoon saakka.

Jukurit tasoitti ottelun toisen erän alkuun Matti Butkovskiyn tekemällä maalilla. KooKoo hallitsi kuitenkin toista erää ja meni vielä ennen erän puoliväliä uudelleen johtoon. Erän lopussa kouvolalaisryhmä iski vielä toistamiseen, kun se onnistui ylivoimalla vain neljä sekuntia ennen taukosummeria.

Päätöserän alussa KooKoo karkasi jo 4-1-johtoon alivoimamaalilla, eikä Jukurit enää löytänyt kirivaihdetta sen jälkeen. 5-1-loppunumerot syntyivät tyhjiin reilua minuuttia ennen loppua.

- Meillä oli vaikeuksia pelin luistelu -ja kamppailuvaateen kanssa. KooKoo pitkälti niiden asioiden ansiosta pystyi olemaan pelin päällä. Vähän huolimattomia ekassa maalissa oltiin, kun peli kääntyi omiin hyökkäysalueelta. Oltiin kuitenkin tuloksessa kiinni, mutta toisessa erässä KooKoo hallitsi ajoittain varsin selvästi. Maalit olivat kuitenkin vähän halpoja meidän näkökulmasta ja varsinkin se kuusi sekuntia ennen erätaukoa tullut kolmas maali oli iso. Oli meilläkin omat paikkamme, mutta se erän lopun ylivoimamaali oli iso vastustajalle, totesi päävalmentaja Ville Jokinen.

- Kolmannen erän alussa oltiin ylivoimalla huolimattomia ja siihen neljänteen maaliin peli viimeistään ratkesi. KooKoo on yksi sarjan kovimmista joukkueista ja peli oli yksi kovavauhtisimmista, mitä tässä sarjassa on. Vaikea on sellaista joukkuetta vastaan lähteä kirimään muutaman maalin takamatkalta.

SaiPaa vastaan avauserä oli hyvin vauhdikas pelin aaltoillessa päästä päähän. Lappeenrantalaiset iskivät ottelun avausmaalin vain reilun minuutin pelin jälkeen, mutta Jukurit kuittasi hetkeä myöhemmin ottelussa peräti 1+4-tehot keränneen Oskari Remeksen tasoitettua ylivoimalla. SaiPa meni erän puolivälissä vielä uudelleen johtoon, mutta isännät kampesivat jälleen ylivoimalla tasoihin Butkovskiyn osumalla. Erän lopussa Jukurit meni ensi kertaa johtoon, kun Eetu Tiusanen siirsi maalin edestä 3-2-osuman.

Toisessa erässä Jukurit oli niskan päällä ja sai paljon pitkiä pyörityksiä lappeenrantalaisalueelle, mutta maaleja ei tuntunut syntyvän hyvistäkään paikoista. Erän päätösminuutilla kiekko lopulta saatiin maaliin, kun Kalle Helenius iski lukemat 4-2:een.

Peli sai kuitenkin vielä uuden käänteen päätöserän alussa, kun SaiPa tuli vielä tasoihin pikaiseen tahtiin. 4-3- ja 4-4-maalien väliin jäi aikaa vain 13 sekuntia. Takaiskujen jälkeen otettu aikalisä kuitenkin herätti jälleen kotijoukkueen ja toistamiseen osuneet Butkovskiy sekä Tiusanen veivät sarvipäät 6-4-johtoon. SaiPa nousi vielä maalin päähän, mutta tasoitukseen asti vieraat eivät nousseet enää uudelleen, joten pisteet jäivät Ikiomalle.

- Positiivista tietysti kolme pistettä ja kuusi tehtyä maalia, mutta kyllä oman pään pelaaminen oli erittäin huolimatonta. En tiedä painoiko väsymys vai mikä, mutta tehtiin huonoja valintoja ja tuli niitä oho-maaleja aika monta tänään omiin. Ehkä johtoasemassa näkyi vähän se itseluottamuksen puute, kun tappioita on tullut enemmän kuin voittoja. Kolmannen erän alkuun pari maalia omiin ja vähän laskettiin siinä helpolla kaveri rinnalle, Jokinen summasi.

- Hyökkäyspelaaminen oli hyvää, pystyttiin tekemään niitä meidän juttuja kun oltiin pelin päällä. Siihen olen tyytyväinen, mutta helppojen virheiden seurauksena kaveri iski ja pysyi tuloksessa kiinni loppuun saakka. Toisessa erässä pystyttiin hyökkäämään pitkään ja puolustamaan hyvin, mutta en tiedä mihin se sitten kolmannessa erässä jäi. Aikalisän jälkeen pelaajat kyllä ottivat sitten hyvin itseään niskasta kiinni ja käänsivät vielä pelin voitoksi. Peli oli kuitenkin pääosan meidän hyppysissä ja hyvä, että saatiin sitten siinä tapettua peli.

Pelit jatkuvat Ikiomalla ensi viikonloppuna. Perjantaina päiväpelissä kohdataan JYP ja lauantaina vastassa on TPS!