08.09.2024 10:30
U20-viikkoraportti: Runkosarja käyntiin voitokkaissa merkeissä
U20-joukkue aloitti runkosarjapelit voitoilla, kun avausviikonlopun koitoksissa kaatuivat KalPa ja KooKoo.
Kuopiossa ottelu alkoi Jukurien hallinnassa ja mikkeliläisryhmä sai ottelun alkuhetkillä jo muutaman hyvän tekopaikan aikaan, mutta ei päässyt tolppaa lähemmäs maalia. Kamppailu kuitenkin tasoittui erän edetessä ja muutamaa minuuttia ennen taukoa KalPa pääsi rokottamaan vastahyökkäyksestä, joten erätauolle mentiin isäntien 1-0-johdossa.
Jukurit otti toisessa erässä jälleen vahvan otteen pelistä ja oli läpi erän niskan päällä. Erän alkuun mikkeliläisryhmä sai myös tasoituksen aikaan, kun Kalle Helenius ohjasi ylivoimalla 1-1-osuman. Vielä ennen erän puoliväliä mikkeliläiset osuivat toistamiseen Miro Järvenpään lauottua pidemmän pyörityksen päätteeksi 1-2-maalin.
Pieni huolimattomuus kostautui kuitenkin jälleen erän lopulla ja KalPa pääsi tasoittamaan ottelun kuopiolaispelurin ujutettua alivoimalla läpiajosta lukemat 2-2:een. Takaisku ei kuitenkaan lamauttanut sarvipäitä, vaan se painoi päätöseräänkin vahvasti. Heti erän alkuun mikkeliläisryhmä myös siirtyi takaisin johtoon, kun Matti Butkovskiy sivalsi läpiajosta kiekon verkkoon. Tästä johdosta jukuriryhmä ei vain luopunut, vaan pelasi johtoasemassa jämäkästi pitäen pelin hallussaan. Lopussa Bence Horvath kiskaisi vielä kerran kiekon tyhjään maaliin, joten loppunumerot olivat 2-4.
- Tosi hyvä peliesitys oli meiltä. Eka erä oli tasainen, mutta kyllä me sillä omalla luistelu- ja kamppailupelillä pystyttiin toista ja kolmatta erää hallitsemaan. Oltiin niissä vastustajaa edellä. Muutama huolimattomuus tuli kiekon kanssa, minkä seurauksena vastustaja sitten pysyi tuloksessa kiinni. Tietysti omaa tehokkuutta pitää parantaa, mutta saatiin tarvittavat tehtyä ja Herpin oli maalissa varma. Tosi tyytyväinen olen suoritukseen, summasi päävalmentaja Ville Jokinen.
Lauantaina kotikaukalossa KooKoota vastaan Jukurit aloitti myös vahvasti, mutta erän puolivälin lähes puolentoista minuutin kahden miehen alivoima tasoitti puntteja. Mikkeliläiset selvittivät alivoiman kuitenkin takaiskuitta ja aivan erän päätösminuutilla onnistuivat tekemään vielä johtomaalin, kun Butkovskiy pääsi lyömään maalinedushässäkästä erän ainokaisen.
Jiro Frilander vei Jukurit toisen erän alussa jo kahden maalin johtoon ja isännät pysyivät kuskin paikalla vankasti. KooKoo onnistui yhdestä vastahyökkäyksestään kaventamaan ottelun, mutta hetkeä myöhemmin Helenius ohjasi ylivoimalla kotijoukkueen uudelleen kaksi maalia edelle. KooKoo nousi erän puolivälissä uudelleen maalin päähän, mutta Rene Rönkkö vastasi tähän iskemällä ylivoimalla tilanteeksi 4-2 viitisen minuuttia myöhemmin.
Toisen erän lopussa ottelu sai ikävän käänteen, kun jukurihyökkääjä Niilo Kaipinen sai luistlmesta osuman käteensä. Pelottavalta näyttänyt tilanne saatiin kuitenkin nopeasti hallintaan lääkärin tyrehdytettyä verenvuodon ja Kaipinen pääsi sairaalaan hoitoon.
- Haluan vielä erityiskiitokset antaa lääkärille erittäin ammattimaisesta toiminnasta. Kuinka nopeasti pystyi tilanteeseen reagoimaan, vaikka pelikään ei ollut vielä poikki. Sai tyrehdytettyä verenvuodon nopeasti. Ison hatunnosto hänelle koko joukkueelta, Jokinen kiitteli.
Erä keskeytettiin loukkaantumisen jälkeen ja erän lopusta jääneet minuutit pelattiin kolmannen erän alkuun. Tilanne selvästi lamautti mikkeliläisryhmän pelaamista ja peli kääntyi KooKoon suuntaan. Kouvolalaisryhmä sai kavennuksen toisen erän loppuun ja päätöserän alussa tasoitti ottelun.
Jukurit osoitti kuitenkin sitkeyttä vaikeassakin paikassa ja runnoi itsensä vielä kerran johtoon pari minuuttia ennen loppusummeria. Maalinedusruuhkasta syntynyt osuma merkittiin Arttu Peltorannan nimiin. Aaron Hakala ja toisen osumansa iskenyt Helenius osuivat vielä lopussa tyhjiin, joten voitto irtosi lopulta 7-4-lukemin.
- Riitti kyllä pelissä tapahtumia. KooKoo oli juuri sellainen kuin osattiin odottaa. Tosi kova oli kamppailuvaade pelissä ja vauhtiakin oli paljon. Eiliseen nähden vaade nousi kyllä. Eka erä oli tasainen, mutta sitten päästiin vähän ohi menemään siinä. Kaveri tuli kuitenkin sen pienen tauon jälkeen tosi raivokkaasti ja pystyivät hyvin pelaamaan meidän pakkien selustaan kiekkoja. Vähän jäätiin paineen alle ja se oli aika kuluttavaa, kun pakit joutui sahaamaan koko ajan ylösalas. Sen seurauksena tuli vähän niitä vääriä valintoja kiekon kanssa, mikä on inhimillistä kun rupeat väsymään ja kaveri hönkii päälle. Niistä vastustaja sitten saikin maaleja tehtyä. Omia virheitä, mutta myös vastustajan hyvää pelaamista niissä, Jokinen kertasi.
- En mitenkään halua selitellä tai mennä sen tilanteen taakse, mutta kyllä se Kaipisen loukkaantuminen vaikutti pelaamiseen. Käytiin kopissa joukkueen kanssa se asia tietysti läpi ja pojat päättivät, että Niilolle tämä peli pelataan. Suurin osa pelaajista tuli kyllä erätauolla sanomaan, että on tosi paha olla ja olivat luonnollisesti huolestuneita. Se on inhimillistä. Järkyttävä tapahtuma, jonka rinnalla jääkiekko tuntuu aika pieneltä asialta.
- Saatiin kuitenkin rivit kasattua hienosti. Joukkueesta aisti, että he haluavat pelata sen pelin joukkuekaverille. Vähän taivuttiin, mutta ei katkettu. Jälleen kerran erittäin ylpeä olen joukkueesta. Todella sitkeää pelaamista.
Tällä viikolla pelataan kahdesti kotikaukalossa. Perjantaina Let´s Go Areenalla vieraana on Tappara ja lauantaina vastaan saapuu Pelicans. Molemmat kamppailut alkavat kello 15.00!
Pe 13.9. Jukurit-Tappara klo 15.00
La 14.9 Jukurit-Pelicans klo 15.00