U20-viikkoraportti: Länsirannikolta tuomisina kaksi pistettä

U20-joukkueelle jäi vierasreissusta Vaasaan ja Poriin käteen kaksi sarjapistettä. Sportia vastaan joukkue teki hienon nousun voittoon takaa-ajoasemasta, mutta Ässiä vastaan vaikeuden maalinteon kanssa vaivasivat.

Hannes Häkkilä iski Jukureille voittomaalin Vaasassa.


U20-joukkueen pelit jatkuivat viikonloppuna Vaasassa ja Porissa. Perjantaina joukkue kaatoi Sportin jatkoajalla 4-3, mutta lauantaina taipui tiukassa kamppailussa Ässille 2-0.

Sportia vastaan mikkeliläisryhmä oli alusta alkaen kuskin paikalla, mutta Sport käytti avauserässä saamansa paikat kovalla teholla hyväksi ja karkasi jo 3-0-johtoon. Jukurit kuitenkin aloitti kärsivällisen takaa-ajon nousten toisessa erässä jo maalin päähän Tuomas ja Topias Hynnisen maaleilla.

Päätöserässä vanhempi veljeksistä toi vieraat tasoihin ja paikkoja oli runsaasti pelin ratkaisemiseen jo varsinaisella peliajalla. Voittomaali syntyi lopulta jatkoajalla Hannes Häkkilän iskettyä ylivoimalla. Vaasalaismaalilla Juho Helander venyi kiekon tielle ottelussa 40 kertaa, kun jukurimaalilla Lukas Silvennoiselle ja Topias Roviolle kertyi vain 12 torjuntaa.

- Peli oli meillä täysin hallussa ja harvoin on vastustajalla noin hyvää maalinteon tehokkuutta kuin tänään oli. Tietysti oma maalinteon tehokkuus ei ollut ihan parasta. Meillä oli useita laatupaikkoja ratkaista peli jo varsinaisella peliajallakin, mutta hyvä että saatiin jatkoajalla naulattua se kaksi pistettä, summasi päävalmentaja Ville Jokinen.

- Ensimmäisellä erätauolla puhuttiin uskomisesta ja luottamisesta omaan pelisysteemiin ja että kaikkien pitää vielä lisätä työmäärää sekä huolellisuuttakin. Kiekko kyllä pomppikin ja vastustajalla oli fortuna mukana. Vahva usko oli koko ajan, että saadaan peli käännettyä vielä.

Porissa avauserä oli Jukureille haastava, mutta joukkue puolusti sitkeästi ja piti pelin maalittomissa tasalukemissa. Kaksi jälkimmäistä erää joukkueet kamppailivatkin hyvin tasatahtiin ja molemmilla oli omat tilaisuutensa maalintekoon. Kolmannen erän alussa porilaisisännät iskivät lopulta avausmaalin ja ottelun lopussa vielä toisen tyhjiin.

- Ässät tuli todella kovaa alkuun ja ensimmäinen erä meni heille. Puhuttiin, että lähdetään sitä alkua sitkeästi puolustamaan ja uskotaan, että peli kääntyy meille, kun ollaan kärsivällisiä. Toisessa erässä päästiin peliin hyvin kiinni ja siitä eteenpäin mentiin ihan rinta rinnan pelin loppuun saakka, Jokinen totesi.

- Vastustaja sai sen yhden paikan käytettyä hyväksi ja teki voittomaalin siitä. Tuttu kaava oli tänäänkin. Meilläkin oli useampia paikkoja, mistä olisi pitänyt naulata maali, mutta tehotonta on. Työmäärästä ja yrityksestä ei jäänyt kiinni. Ylivoima oli tänään heikkoa. Niistä pitäisi pystyä näissä tiukoissa peleissä maaleja iskemään.

Ensi viikonlopun peleissään Jukurit kohtaa vieraskaukalossa Kiekko-Vantaan perjantaina. Lauantaina puolestaan TPS saapuu vieraaksi Ikioma Areenalle.

- Pystytään pelaamaan hyvinkin ja pystytään tekemään voittaviakin asioita kentällä, mutta edelleen se tehojen puute vaivaa. Nollalla maalilla on vaikea voittaa. Tehokkuuden puutteeseen hävitään pelejä, vaikka olisi Porissakin voitu olla kolikon kummalla puolella vaan pelin kuvan mukaan, Jokinen arvioi.