Pe 8.8. 19:30 VS.

U20-viikkoraportti: Harjoituskausi päätökseen tiukoilla tappioilla

U20-joukkue pelasi syksyn viimeiset harjoitusottelunsa KooKoota vastaan. Molemmat viikonlopun kamppailuista olivat tiukkoja vääntöjä, mutta kouvolalaiset käänsivät kummankin lopulta edukseen.

Jiro Frilander onnistui maalinteossa lauantaina Kouvolassa. Kuva: Elli Pölhö


Ensimmäinen kohtaaminen käytiin perjantaina Ikiomalla. KooKoo meni ottelun alussa ylivoimamaalilla johtoon ja sen jälkeen puolusti johtoasemassa vahvasti. Jukureilla oli etenkin toisessa erässä paikkoja pelin kääntämiseen, mutta tolppaa lähemmäs maalintekoa joukkue ei päässyt. Päätöserän lopulla KooKoo iski vielä kahdesti, joten loppunumerot olivat lopulta 3-0.

- Ei ollut ihan semmoinen peli kuin olisi haluttu. Energiatasot ja luistelu eivät olleet sillä tasolla, mitä olisi haluttu. Eka erä meni KooKoolle, vaikka siinä tuloksessa kiinni roikuttiinkin. Toisessa erässä alettiin sitten saamaan sitä meidän omaa peliä, riistoja ja painepelillä pitkää hyökkäystä sekä päätypeliä. SIinä oli hyvät paikat päästä rinnalle ja taisi tolpatkin kilistä. Jäähyjen myötä peli kuitenkin taas tasoittui, eikä me saatu enää samanlaista rallia kuin erän alkuun, arvioi päävalmentaja Ville Jokinen.

- Kolmannessakaan erässä ei sitten enää päästy omaan peliin kiinni. Omalla alueella oltiin heikkoja ja huolimattomia. Jäätiin paineen alle, hävittiin kamppailuja ja oltiin huolimattomia kiekon kanssa, eikä päästy oikein liikkeelle. Sitä kautta KooKoo ansaitsi voittonsa.

Lauantaina Kouvolassa nähtiin hyvin samankaltainen kamppailu. Pelissä oli vauhtia, kovaa kamppailua ja tunnetta. KooKoo karkasi jäähyjen sävyttämässä toisessa erässä jo 3-1-johtoon, mutta Jukurit ei painanut päätä pensaaseen. Kolmannessa mikkeliläiset painoivat vahvasti päälle ja nousivat tasoihin Jiro Frilanderin sekä Kalle Heleniuksen osumilla. Kamppailu venyi lopulta voittolaukauskisaan saakka, jossa KooKoo käänsi pelin edukseen 9. laukojaparissa.

- Saatiin peliin hyvä lähtö, hyvällä luistelulla ja prässipelillä päästiin pelin päälle. Siihen olin tosi tyytyväinen. KooKoon johtomaali tuli suoraan aloitustappion jälkeen. Se on ollut meillä heikkous, olisiko ollut viides tai kuudes vastaavanlainen maali omiin harjoituskaudella. Kaiken kaikkiaan tasainen peli ja tosi kova kamppailuvaade oli tänään, Jokinen summasi.

- Hyvä peli tähän harjoituskauden loppuun, vaikka tietysti ne päästetyt maalit aina harmittaa. Vielä tarvitaan oman pään puolustamiseen, sellaiseen reagointiin ja kovuuteen kehitystä. Vähän jäi halpa maku niistä maaleista. Kolmannessa erässä hyvä nousu kuitenkin vielä. KooKoo puolusti vahvasti keskustaa, niin vaikea oli päästä maalille. Paljon käytiin läpi, että miten kiekkoa saadaan maalille ja sitten kun saatiin, niin siitä tulikin tasoitusmaali.

Seuraavat viikot joukkue keskittyy harjoitteluun ja pelien pariin palataan 1. syyskuuta, jolloin sarjakauden avauksessa Ikiomalla vastassa on KalPa!

- Tämä viikko harjoitellaan normaalisti ja otetaan kilometriä ihan reippaasti. Siinä sitten pidetään pidempi, kolmen päivän viikonloppu ja vedetään vähän happea. Sen jälkeen mennäänkin aika tiukkaa tahtia, kun seuraava vapaa viikonloppu taitaa olla joskus marraskuun maajoukkuetauolla. Sarjan alkuun ollaan myös aika paljon tien päällä, niin tekee ihan hyvää ladata akkuja.

- Oman pään pelaamista, maalinestopelaamista ja puolustamista käydään erityisesti läpi. Siihen sellaista terävyyttä lisää. Hyökkäysalueen puolustuspelaaminen ja painepelaaminen ovat tuottaneet parhaimmillaan hyviä asioita. Paineen alla omissa pelaaminen, puolustuspelaaminen ja siitä kiekollisen pelin jatkaminen, niin ne ovat ne eniten kehittämistä vaativat jutut vielä tällä hetkellä.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O