Otteluraportti: U20-joukkueelle avauspisteet värikkäässä jännitysnäytelmässä - "Pääasia, että kolme pistettä jäi Ikiomalle"

Jukurien ja Ilveksen välinen U20 SM-sarjan avausottelu runsaasti maaleja ja viihdettä yleisölle. Kotijoukkue oli pelissä aavistuksen verran niskan päällä, mutta huolimattomuusvirheet kostautuivat rankasti. Täysi pistepotti jäi kuitenkin lopulta Mikkeliin 7-6-lukemin.

Leevi Kinnunen tuuletti kahta täysosumaa Ilvestä vastaan. Kuva: Elli Pölhö


Jukureilta lähtö runkosarjan avaukseen sujui hieman kangerrellen. Pelaaminen oli hieman huolimatonta ja Ilvekselle avautui paikkoja avausmaalin tekoon, mutta Lukas Silvennoinen piti pintansa tolppien välissä.

Avausmaalin iski kuitenkin mikkeliläisryhmä, kun Leevi Kinnunen ujutti alivoimalla läpiajosta kiekon maaliin.
Joona Veikkolan viimeistelemän tasoitusmaalin jälkeen kotijoukkue alkoi saamaan hieman ryhtiä peliinsä ja erän lopulla se tuotti myös tulosta, kun Topias Kaski ja Joonas Liimatainen veivät osumillaan Jukurit erätauon viettoon 3-1-johdossa.

- Ensimmäisessä erässä ei montaa paikka saatu, mutta oltiin niissä tehokkaita. Se tarvitsee nostaa positiivisena esiin pelistä. Oltiin tänään oikeilla hetkillä tehokkaita ja oltiin ehkä sitten sen maalin verran Ilvestä parempia, jos joukkueita tarvitsee eritellä, pohti päävalmentaja Tommo Nukari.

Jukurit otti pelin selvästi haltuunsa toisessa erässä ja oli varsinkin erän alussa tyly. Leevi Kukkasniemi muutti ensin lukemat 4-1:een ja pari minuuttia myöhemmin Kaski laukoi illan toisellaan jo 5-1-numerot taululle.

Erän jälkimmäinen puolikas oli hyvin värikäs. Jukurit meni jo 6-2-johtoon Kinnusen illan toisella maalilla, mutta huolimaton pelaaminen erän lopussa kostautui jälleen ja Ilves nousi kahden maalin päähän nopeasti Veikkolan ja Nikolai Hakalan osumilla. Loppuminuuteilla myös tunteetkin hieman lämpenivät ja Ilveksen Kalle Hällfors ajettiin suihkun puolelle suunsoiton seurauksena.

Kolmannen erän alussa Jukurit pääsi pelaamaan lähes puolitoista minuuttia kahden miehen ylivoimalla, mutta ei saanut tulosta aikaan. Hieman ennen erän puoliväliä joukkue sai kuitenkin lopulta revittyä eron uudelleen kolmeen maaliin, kun Veikka Hahl laukoi nopean vastahyökkäyksen päätteeksi 7-4-maalin.

Tuon maalin jälkeen Jukurit näytti jälleen saavan pelin kontrolliinsa, mutta nopeasti tilanne jälleen muuttui. Hakala kavensi vajaat kymmenen minuuttia ennen loppua 7-5:een ja pari minuuttia ennen päätössummeria Tatu Lindholmin viivalaukaus nosti tamperelaiset jo maalin päähän. Jukurit kesti kuitenkin johtoasemassa loppuun saakka, joten kauden avauspisteet jäivät Ikiomalle 7-6-numeroin.

- Peli oli kuin suoraan ulkojäiltä tai U10-kaukalosta. Ne, jotka tykkäävät vauhdikkaasta juniorikiekosta, niin heille siinä oii varmasti jotain, mutta kyllä se näin valmennusosastolla sydämeen sattui. Ollaan kuitenkin tyytyväisiä kolmeen pisteeseen, summasi Nukari.

- Haluan uskoa siihen, että alkuun inhimillisesti pikkuisen jännitti ja oli extranäytönhalua, kun pelattiin ensimmäistä kertaa pisteistä uudella joukkueella. Saatiin siitä kuitenkin parannettua ja oltiinko jossain kohti jo 5-1-johdossa, niin on anteeksiantamatonta, että sössitään se johto ja pelataan maalin peli. Lähdettiin miettimään omia pisteitä ja kuinka voisin tehdä vielä hienomman maalin, niin se sitten kyllä näkyy tulostaululla. Ei ollut häävi ottelu tänään kummaltakaan joukkueelta, mutta pääasia, että kolme pistettä jäi Ikiomalle.

U20-joukkueen pelit jatkuvat heti huomenna lauantaina, kun se matkustaa Helsinkiin Jokerien vieraaksi.

- Siitä nyt lähdetään, että ehdottomasti vähemmän kuin kuusi päästetään omiin. Kyllä meidän pitää pystyä olemaan tylympiä silloin kun ottelua ratkaistaan. Ei varasteta yhtään hyökkäyssuuntaan, vaan lähdetään siitä, että oma pää pysyy ensin puhtaana. Se vaatii myös laadukasta hyökkäämistä. Sinne tarvitaan huolellisuutta, sillä siinä me ei oltu tänään omia itsejämme, Nukari totesi.