29.10.2020 21:30
Otteluraportti: U20-joukkue otti Pelicansista revanssin selvin lukemin
Lauantaina kaksi pistettä voittolaukauskisan jälkeen Ikiomalta ottanut Pelicans jäi torstai-illan kamppailussa U20-joukkueen kyydistä jo alkumetreillä. Vahvan ottelun pelannut kotijoukkue korjasi ottelusta voiton lopulta 7-3-numeroin.
Jukurit aloitti ottelun terävästi ja meni johtoon jo 26 sekunnin pelin jälkeen Veikka Hahlin viimeistelemällä osumalla. Vahva ote tuotti myös toisen maalin reilun viiden minuutin pelin jälkeen, kun Hahl karkasi alivoimalla läpiajoon ja iski lukemiksi 2-0.
Isännät olivat pelin päällä läpi erän ja Pelicansin paikat olivat vähissä. Lahtelaisryhmä kavensi kuitenkin Juuso Heikkilän hienolla yksilösuorituksella 2-1:een vielä ennen erän puoliväliä. Jukurit kuitenkin siirtyi kuitenkin hetkeä myöhemmin uudelleen kahden maalin johtoon, kun Markus Oden upotti kiekon ylivoimalla lahtelaisveräjään.
Toisessa erässä pelin kuva pysyi ennallaan. Jukurit hallitsi kenttätapahtumia ja Pelicans pyrki iskemään vastaiskuilla. Mikkeliläisryhmä puolusti jämäkästi, eikä vierailija juurikaan päässyt jukurivahti Eetu Randelinia testaamaan.
Jukurit lisäsi johtoaan hieman ennen erän puoliväliä, kun Odenin napakka laukaus yllätti Pelicans-vahti Oskari Parviaisen. Mikkeliläisryhmälle tarjoutui myös loistosauma heti perään iskeä lisäosumia, kun se pääsi pelaamaan yli puolitoista minuuttia kahden miehen ylivoimaa. Se ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta, vaan Pelicans selvitti alivoimansa varsin helposti.
- Tänään saatiin niitä pieniä henkisiä lukkoja varmasti auki. Arjen pienien juttujen kautta niihin pääsee käsiksi, mitkä on isossa kuvassa sitten kun tehdään maaleja. Iso tasonnosto tehtiin siinä tänään ja se kehittää myös luonnepuolta. Luonnetta oli tänään pelissä, totesi päävalmentaja Tommo Nukari.
Päätöserän alkuun Jukurit heilutti verkkoa kahdesti nopeaan tahtiin. Ensin Juuso Fagerström napautti maalinedustalta 5-1-maalin ja hetkeä myöhemmin Aleksi Soijärvi räväytti hienon nousunsa päätteeksi lukemiksi 6-1.
Mikkeliläisryhmä piti kuskin paikkansa vankasti loppuun saakka luoden useampia hyviä tekopaikkoja lisäosumiin ja lopulta Eetu Tiusanen iski Leevi Kukkasniemen sekä debyyttinsä jukurijoukkueessa tehneen Joonas Liimataisen esitöistä 7-1-maalin. Maali oli Tiusaselle ensimmäinen U20-sarjassa.
- Liimatainen oli tänään ensimmäistä kertaa kokoonpanossa ja onnistui hyvin. Tiusanen teki myös ensimmäisen maalinsa. Laajalla rintamalla onnistuttiin tänään myös, iloitsi Nukari.
Pelicans kavensi pelin vielä loppuhetkillä Tomi Purmolan ja Rasmus Laineen maaleilla, mutta lopputulokseksi jäi 7-3.
- Oli vahva esitys meiltä. Saatiin kolme täyttä vahvaa erää, vaikka viimeinen viisi minuuttia meni ehkä vähän pelailuksi. Isoin juttu oli, että päästiin harjoittelemaan kolme päivää ja jumppaamaan ongelmana olleita asioita, kuten ykkös -ja kakkosalueelle meneminen maalintekotilanteissa. Pelijänne kiekollisessa pelissä ja puolustuspelaamisessa kestivät tänään hienosti, mihin tarvitsee olla todella tyytyväinen, Nukari summasi.
- Se mitä me ollaan tässä pikkuhiljaa harjoiteltu ja haettu on se hyvinkin kiekollinen pelitapa, joka pohjautuu kuitenkin järkevään puolustamiseen ja valintoihin. Tänään oli varmasti ehjin pelin sen suhteen meiltä tällä kaudella. Nyt kun on menty sillä tavoin, että käytännössä vain pelattu ja palauteltu, niin pelin kehittäminen on ollut haastavaa.
Jukurit lähtee viikonlopuksi reissun päälle. Perjantaina se kohtaa Porissa Ässät ja lauantaina matka jatkuu TUTOn vieraaksi Turkuun.
- Haetaan tietysti samanlaista ehjää esitystä kuin tänään. Vielä voidaan pelata se viimeinen viisi minuuttia paremmin, mikä tänään oli pelailua. Iso tavoite on, että saadaan ehjä viikko alle. Tekee joukkueelle myös hyvää viettää aikaa vähän enemmän yhdessä. Näin tiukalla kalenterilla kun pelataan, niin ryhmäytymiset jäävät aika vähiin. Saadaan nyt viettää aikaa ja olla yhdessä reissun päällä, arvioi Nukari.