U20-joukkue lähtee jatkopeleihin pudotuspelipaikka mielessään

U20-joukkueen Kalle Heleniukselle kausi Jukureissa on ollut kehittävä ja yksi tavoitekin on saatu täytettyä. Kevään jatkosarjan peleihin joukkueen varakapteeni lähtee pudotuspelipaikka mielessään.

Helenius debytoi liigakentillä joulukuussa Tapparaa vastaan.


Veljekset Michal ja Ondrej Kovarcik ovat ihastuttaneet mikkeliläisyleisöä viime kaudesta lähtien. Tsekkiveljesten lisäksi Jukureista löytyy toinenkin kova kiekkoileva veljespari - Heleniuksen veljekset Kalle ja Konsta.

Konsta siirtyi Jukureihin jo kesken viime kauden ja viime syksynä kaupunkiin saapui myös kaksi vuotta vanhempi isoveli, joka siirtyi pelaamaan Jukurien U20-joukkueeseen. Muutto ensimmäistä kertaa pois kotoa Tampereen kupeesta Ylöjärveltä oli luonnollisesti iso muutos, mutta elämä Etelä-Savossakin on maistunut hyvin vanhemmalle Heleniukselle.

- On kyllä tuntunut kivalta olla täällä. Ekasta päivästä lähtien on ollut kiva mennä hallille ja se on jatkunut tänne saakka, vanhempi Helenius muotoilee.

Veljekset asuvat Mikkelissä kämppäkavereina, joten kotonakin kiekkohommat ovat yleinen puheenaihe. Vapaa-ajalla veljekset kuitenkin pyrkivät irtautumaankin kiekkoaiheista ja latautumaan muiden asioiden parissa.

- Se on ollut ihan mukavaa, kun voi antaa rehellisen palautteen peleistä molemmin päin. Välillä se ehkä tulee vähän liiankin suoraan, mutta tuleepahan sanottua. Ei ole itselle ollut ainakaan ongelma asua veljen kanssa, sanailee Helenius.

- Pyritään kuitenkin olla myös puhumatta jääkiekosta vapaa-ajalla, että jotain muutakin sisältöä ja tekemistä tulisi. Joukkuekavereiden kanssa tulee paljon myös oltua ja keksittyä aina jotain hommaa. Välillä vähän pleikkarilla pelailua ja sen sellaista. Huilatakin täytyy muistaa kuitenkin.

"Yksi tavoite täyttyi, mutta ei siihen tietenkään tyydytä"

Helenius saapui Jukureihin ennen kaikkea hakemaan isompaa roolia ja uutta askelta urallaan. 19-vuotias hyökkääjä oli viime keväänä voittamassa Tapparassa U20-sarjan Suomen mestaruutta. Helenius teki vaihtelevalla vastuulla viime kaudella 41 ottelussa tehot 7+2.

Jukureissa Helenius on pelannut alusta alkaen isolla vastuulla ja se on näkynyt myös tulostaululla, sillä alkusarjan 37 ottelussa hän teki 15 maalia ja 26 tehopistettä. Helenius itse ei arvota omaa onnistumistaan kuitenkaan vain tehopisteillä.

- Onnistumisia on tullut pisteidenkin valossa, mutta se ei ole itselleni aina se mittari, olenko pelannut hyvin. Voi pelata hyvin, vaikka tehoja ei aina tulisikaan, kun tekee sitä muuta duunia jäällä. Tyytyväinen olen kuitenkin tähän mennessä kauteen, mutta vielä pitää pystyä parantamaan, Helenius arvioi.

Helenius valittiin myös uudessa joukkueessa heti kapteenistoon, kun hän sai rintaansa varakapteenin A-kirjaimen. Hyökkääjä koki ratkaisun itselleen motivoivana vastuunosoituksena.

- Olihan se hieno juttu, että sai sen A:n rintaan. Valmennuskin näki, että minussa on johtajuutta. Se oli iso ja motivoiva juttu itselle. Pitää näyttää tekemisellä esimerkkiä muille, että miten hommat pitää tehdä.

Helenius on kokenut kehittyneensä kauden aikana runsaasti. Kasvanut vastuu kaukalossa on ollut siihen isona tekijänä, mutta Helenius jakaa kehuja myös mikkeliläisseuran harjoittelukulttuurille. Toimintatavat harjoittelun suhteen ovat Jukureissa eronneet jonkin verran siitä mihin hyökkääjä on aiemmin tottunut.

- Kyllähän täällä tehdään asiat eri tavalla kuin vaikka Tapparassa. Olen tykännyt enemmän siitä, miten täällä hommat hoidetaan. Tapparassa esimerkiksi salilla treenattiin niin paljon, että tuntui olevan ihan loppu, eikä siltikään kehittynyt. Täällä taas alkuun mietti, että tehdäänkö salilla liian kevyitä harjoituksia, kun ei ole sillä tavalla loppu. Ne kuitenkin ovat kehittäneet. Mielummin tekee vähän kevyemmin ja se kehittää kuin raskaammin, mikä ei sitten kehitä, Helenius toteaa.

- Vaatimustaso on ollut korkealla. Se tulee ihan valmentajilta ja pelaajatkin vaativat sekä itseltään että toisiltaan paljon. Olen kyllä tykännyt meiningistä täällä. Viima on ollut myös hyvä apu. Jaakko [fysiikkavalmentaja Forssell) osaa kyllä asiansa ja hänen vetämänsä treenit ovat olleet hyviä.

Yksi kehityksen konkreettisista tuloksista nähtiin ennen joulua, kun hyökkääjä pääsi Tappara-ottelussa ensi kertaa liigajoukkueen kokoonpanoon. Kuten nuorilla pelaajilla yleensä, myös Heleniuksella nälkä kasvaa syödessä.

- Liigapelit on tietysti aina ollut tavoitteena ja nyt kun sinne pääsi, niin olihan se hieno juttu. Vielä vanhaa seuraa vastaan, niin erityisen hienoa. Yksi tavoite siinä täyttyi, mutta ei tähän tietenkään tyydytä, vaan kyllä niitä liigapelejä yritetään päästä pelaamaan lisää. Kerran kun sinne pääsi, niin haluaa myös uudestaan.

Paikka pudotuspeleissä tavoitteena

Tällä hetkellä Heleniuksen mielessä päällimmäisenä on perjantaina käynnistyvän U20-sarjan alemman jatkosarjan pelit. Alkusarjassa Jukurien otteet olivat ailahtelevia ja lopulta tavoitteena ollut ylemmän jatkosarjan paikka karkasi.

- Siellä oli hyviä jaksoja ja huonoja jaksoja. Ne huonot jaksot olisi vain pitänyt saada lyhyemmiksi, niin olisi päästy ylempään jatkosarjaan. Pelattiin kuitenkin ajoittain hyvin ja voitettiin ylempänäkin olleita joukkueita. Toisaalta sitten taas hävittiin myös alapuolella olleille porukoille. Tasaisemmin olisi pitänyt pystyä pelaamaan. Sille ei nyt kuitenkaan voi enää mitään, vaan katseet on laitettava eteenpäin, Helenius tuumaa.

Tänä keväänä alemmassa jatkosarjassakin panosta piisaa. Jatkosarjassa pelataan yhdeksän ottelua ja sarjan kaksi parasta pääsevät pelaamaan pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Jukureilla kirkkaana tavoitteena on olla lopussa kahden parhaan joukossa.

- Hyvillä mielin tietysti lähdetään jatkopeleihin. Nyt kun alemmastakin sarjasta on mahdollisuus päästä vielä pleijareihin, niin sitä tietysti lähdetään tavoittelemaan. Kyllähän se sytyttää, kun jokaisella pelillä on iso merkitys.

- Pitää vaan pelata paremmin yhteen ja tehdä sovittuja asioita. Kukaan ei voi lähteä kikkailemaan. Tehdään kovasti hommia yhdessä, niin uskon että ollaan siellä pudotuspeleissä mukana.

Jukurit aloittaa jatkosarjan ottelunsa perjantaina kotiottelulla, kun Ikiomalla vastassa on TUTO. Viikonlopun toisessa ottelussa sarvipäät matkaavat puolestaan Pelicansin vieraaksi Lahteen.

- Vaikka TUTO tulee Mestiksestä, niin ei saa lähteä takki auki. He tulevat varmasti kovaa alkuun ja meidän pitää pystyä vastaamaan vielä kovempaa. Pelicansia vastaan ollaan tällä kaudella keskinäiset voitettu, mutta tiukkoja pelejä ovat nekin olleet. Hommia saa tehdä Lahdessakin, että voitto tulee, Helenius ennakoi.