Otteluennakko: Tuttu vieras Oulusta ja muutoksia tehnyt Ilves vastassa viikonloppuna

Jukurit kamppailee jälleen viikonloppuna sarjapisteistä, kun se kohtaa Kärpät ja Ilveksen.

Viikonloppuna kamppaillaan jälleen sarjapisteistä kotona että vieraissa.


Jukurit lähtee viikonlopun otteluihin kaksi tappiota allaan. Tiistaina JYP vei mikkeliläisryhmältä kaksi pistettä voittolaukauskisan jälkeen 3-4-lukemin.

Paikkoja Jukurit loi JYPiäkin vastaan voittamiseen riittävän määrän, mutta puolustuspään virheet maksoivat kovan hinnan. Tiistain ottelun positiivisimpaan antiin kuuluivat Charlie Saraultin ja Mika Partasen onnistumiset.

Sarault oli osunut edellisen kerran ennen JYP-peliä kauden toisessa ottelussa Pelicansia vastaan ja Partanenkin kolminkertaisti kahdella osumalla koko kauden maalisaldonsa.

- Alkuun tuli nopea takaisku, mutta kyllä me sen jälkeen ihan hyvin pelattiin ja saatiin pari maaliakin. Olihan se vähän sekavaa peliä ja loppuun tuli pari virhettä, niin kaveri pääsi tasoihin. Rankkarit ei itseltäkään enää lopussa sitten uponnut, Partanen harmitteli JYP-pelin jälkeen.

Oululainen tiiliseinä murrettavana kotikaukalossa

Perjantaina Jukurit saa vastaansa sarjakakkosena olevan Kärpät, jonka joukkue kohtasi jo syyskuun lopulla Oulussa. Tuolloin mikkeliläisjoukkue oli voitonsyrjässä kiinni ottelun loppuhetkille saakka, mutta joutui lopulta taipumaan jatkoajalla 2-1-numeroin.

Kärpät lähtee perjantain otteluun kolmen ottelun voittoputkessa. Oululaisryhmän puolustus ja-maalivahtipelaaminen ovat olleet erittäin kovassa tikissä noissa otteluissa, sillä joukkueen verkkoon ei ole tehty voittoputken aikana maaliakaan. Edellisen kerran oululaisryhmän verkko heilui 24.9. Tapparaa vastaan.

Alivoimapelaaminen Kärpillä on ollut myös kivikovaa, sillä joukkue on pelannut sarjassa toiseksi eniten alivoimaa, mutta heitä vastaan ei ole vielä tehty ainuttakaan ylivoimamaalia.

Ylivoimassa sen sijaan on parantamisen varaa joukkueen ollessa sarjan kolmanneksi heikoin ylivoimajoukkue. Oululaisryhmä on tosin myös pelannut sarjassa minuuttimäärällisesti toiseksi vähiten ylivoimaa.

Pohjois-Amerikasta Suomeen kuluvaksi kaudeksi palanneet Jesse Puljujärvi ja Juho Lammikko johtavat oululaisryhmän pistetilastoa 3+5-tehoillaan. Heidän takaansa löytyy hieman yllättävämpi nimi, kun pistepörssin kolmantena on rouhijana enemmän tunnettu Otto Karvinen tehoilla 5+2.

Tampereella vastassa piristynyt Ilves

Viikon päätteeksi Jukurit matkaa viime lauantain tapaan Tampereelle, mutta tällä kertaa vastaan asettuu Ilves. Runkosarjassa joukkueet eivät vielä ole kohdanneet, mutta harjoituskaudella Ilves vei voiton Mikkelissä pelatussa kamppailussa 2-5-numeroin.

Ilveksessä on kuitenkin tapahtunut tuon jälkeen muutoksia, joista suurin on tapahtunut penkin takana. Kuuden ottelun tappioputkella kauden aloittanut tamperelaisryhmä vapautti päävalmentaja Karri Kiven tehtävistään ja hänet korvasi kakkosvalmentaja Jouko Myrrä.

Myrrän johdolla Ilves on pelannut nyt kolme ottelua, joista se on voittanut kaksi. Viime ottelussa se kärsi kuitenkin 6-4-tappion JYPin vieraana.

Tamperelaisjoukkueen suurimmat ongelmat ovatkin olleet juuri omassa päässä, sillä joukkueelle on tehty 10 ottelussa 38 maalia, joka on sarjassa eniten. Vastaavasti joukkueesta löytyy myös hyökkäystehoja, sillä tupsukorvat ovat tehneet 33 maalia, mikä on sarjassa kolmanneksi eniten.

Ilveksen ykköspistemiehenä on hyökkääjä Robert Leino tehoilla 3+7. Joukkueen kapteeni Eemeli Suomi on viimeistellyt alkukaudesta kaikkiaan seitsemän maalia ja Pohjois-Amerikasta palannut Arttu Ruotsalainen on tehtaillut viidessä ottelussa yhtä monta tehopistettä.

- Kaksi kovaa matsia tulossa. Kärppiä vastaan on aina kiva pelata, kun ne ovat kovia pelejä, kuvailee Partanen.

- Hyviä haasteita meille ja mahdollisuuksia napsia sarjapisteitä. Oma peli edellä lähdetään. Fokus siihen, että kun saadaan homma toimimaan, niin se toimii ketä tahansa vastaan. Luotto vain omaan tekemiseen, niin en näe syytä, miksi hyvä vire ei saisi jatkoa, Jukurien päävalmentaja Pekka Kangasalusta summaa.

Ottelu alkaa Ikioma Areenalla perjantaina 11.10.2019 kello 18.30, ovet avautuvat kello 17.00. Lokakuussa pääset kotimatseihin huippuedullisesti lokakuun lippupaketilla: saat 5 seisomapaikkalippua vain 50 eurolla. Voit käyttää liput itse esimerkiksi viiteen eri matsiin tai koota vaikka kaveriporukan yhteen peliin. Lippujen ostomäärää ei ole rajoitettu, joten voit hankkia lippupaketteja kuukauden aikana niin monta kuin haluat. Lippupaketit myynnissä vain Jukurit Shopilla. Irtolippujen hinnat yksittäin alkaen 12 euroa! Liput Jukurit Shopista, ovelta tai lippu.fi/jukurit.

Jukurit kohtaa Kärpät ensimmäistä kertaa tällä kaudella Ikioma Areenalla. Tule seuraamaan taatusti tiukkaa taistelua pisteistä!

Lue lisää