Otteluraportti: Tokiostakin voitto tiukan taistelun jälkeen

Nikko Icebucks tarjosi myös Tokiossa Jukureille tiukan vastuksen. Jukurit kuitenkin lopulta käänsi ottelun edukseen 2-1-numeroin.

<p>Jukurit oli vahvempi myös toisessa kamppailussa Nikkoa vastaan.</p>

Jukurit oli vahvempi myös toisessa kamppailussa Nikkoa vastaan.


Jukurit oli ottelun alussa selvästi lauantain kohtaamista valmiimpana ja hallitsi erää, vaikka aivan huippupaikkoja ei montaa nähtykään. Nikkon tilaisuudet avautuivat erän loppupuolella, kun se pääsi pariin otteeseen kokeilemaan ylivoimaa, mutta muutoin Sami Rajaniemi sai olla jukurimaalilla rauhassa.

Pelin kuva pysyi myös toisessa erässä avauserän kaltaisena. Jukurit joutui erässä tappamaan pitkän alivoimankin, kun Charlie Sarault passitettiin suihkun puolelle hänen taklattua laidan läheisyydessä Nikkon pelaajaa. Rajaniemi joutui kertaalleen alivoiman aikana venymään, mutta muuten Jukurit selvitti tilanteen ongelmitta.

Pitkän alivoiman jälkeen erän lopussa Jukurit sai muutamia pidempiä pyörityksiä Nikkon päätyyn, mutta sitkeästi puolustanut kotijoukkue kesti maalivahti Yutaka Fukufujin johdolla ilman takaiskuja erätauolle.

Päätöserän alkupuoliskolla molemmat pääsivät kokeilemaan avausmaalin tekemistä ylivoimalla. Nikko ei omasta ylivoimastaan onnistunut, mutta Jukureiden erikoistilanteen aikana se siirtyi 1-0-johtoon, kun kiekko pomppasi Henri Nikkasen luistimesta jukurimaaliin.

Jakub Galvas iski kuitenkin vielä saman ylivoiman aikana Jukurit tasoihin terävällä siniviivalaukauksellaan. Maali oli 20-vuotiaalle tsekkipuolustajalle ensimmäinen jukuripaidassa.

Onnistuminen toi Nikkon peliin selvästi lisää rohkeutta ja päätöserässä se pelasi ottelun vahvimman jaksonsa hyökkäyssuuntaan. Enempää osumia kovasta yrityksestä huolimatta se ei kuitenkaan enää Rajaniemen taakse saanut tehtyä.

Ottelun ratkaisu nähtiin pari minuuttia ennen loppua, kun Ville Hyvärisen syöttö tavoitti Ville Leskisen, joka napautti puolittaisesta läpiajosta 2-1-osuman tolpan juureen.

Käy katsomassa maalivahti Rajaniemen kommentit ottelusta ja koko Japanin reissusta tästä.