18.12.2024 21:40
Tehomet valaisee pelitapahtumat: Ylivoimamaaleilla taisteluvoittoon Oulussa
Jukurit esitti sitkeän taistelun Kärppien vieraana Oulussa. Sarvipäät olivat kiinni aivan viime minuuteille saakka kolmessakin pisteessä ja lopulta matkaan tarttui kaksi pistettä, kun Aleks Haatanen iski jatkoajalla 2-1-voittomaalin.
Avauserä Oulussa mentiin Kärppien komennossa ja Jukurit jäi puolustuskannalle. Mikkeliläisryhmä piti kuitenkin tiiviillä oman alueen puolustamisellaan kotijoukkueen tekopaikat vähissä, vaikka Kärpät muutamia pidempiä pyörityksiä saikin aikaan. Maalinsuulla Matthieu Herpin esiintyi varmasti ja poimi muutamat oululaisten yritykset kiinni.
Kärpät hallitsi toisen erän alkupuoltakin ja loi painetta Jukurien päätyyn, mutta ei onnistunut ohittamaan vahvaa peliään tolppien välissä jatkanutta Herpiniä. Mikkeliläisryhmäkin sai erän edetessä pelistä kiinni ja aikaan hyökkäyspeliäkin. Jukureille avautui erän loppupuolella muutamia hyviäkin tekopaikkoja avausmaalin iskemiseen, mutta kärppävahti Niclas Westerholm nollasi muun muassa Peter Abbandonaton loistopaikan torjunnallaan.
Kolmannen erän alkuun mikkeliläisryhmä pääsi ottelussa ensi kertaa ylivoimalle. Ylivoimalla Abbandonato pääsi jälleen huippupaikkaan, mutta Westerholm torjui napakasti lähteneen rannelaukauksen. Erän puolivälissä toinen ylivoima lopulta tuotti tulosta hieman onnekkaastikin, kun Westerholm lähti katkaisemaan Aleks Haatasen päätyyn heittämää kiekkoa. Kiekko kimposi kuitenkin yllättäen päädystä maalin edessä olleelle Jesper Piitulaiselle, joka pääsi siirtämään laatan tyhjään maaliin.
Jukurit puolusti tiiviisti johtoasemassakin ja näytti jo pitävän oululaisisännät nollilla, mutta puolitoista minuuttia ennen loppua kärppäpuolustaja Marcus Björkin siniviivalaukaus sujahti verkkoon ja tasoitti ottelun.
Oululaisten tehohyökkääjä Michal Kovarcik otti summerin soidessa rangaistuksen tökätessään poikittaisella mailalla Haatasta kasvoihin, joten Jukurit pääsi aloittamaan jatkoajan ylivoimalla. Sarvipäät myös hyödynsivät erikoistilanteen, kun Haatanen sivalsi 2-1-voittomaalin pelikellon näyttäessä aikaa 61.34.
- Oli sitoutunut puolustustaistelu meiltä. Pikkuisen enemmän olisi voinut odottaa hyökkäämistä ensimmäisessäkin erässä, mutta Kärpät oli siinä niskan päällä. Ei kuitenkaan isoja tontteja annettu heille siinäkään ja toisessa erässä alettiin sitten itsekin hyökkäämään. Uskallettiin pitää kiekkoa siinä vähän paremmin, totesi päävalmentaja Marko Tuomainen.
- Tehtiin vähän taktisia muutoksia etenkin omaan avauspelaamiseen ja se näytti tepsivän Kärppien puolustusta vastaan. 1-0-maalissa onnekas pomppu, joita on meitä vastaan tällä kaudella tullut useampi, niin otetaan nyt näinkin päin. Harmittava se kuudella viittä vastaan maali, koska kolme pistettäkin oli otettavissa, mutta hieno ylivoimamaali sitten siihen loppuun. Hieno taistelu, ylpeä olen joukkueesta.