Tehomet valaisee pelitapahtumat: Tiukka kamppailu kääntyi päätöserässä tappioksi Kouvolassa - "Oltiin koko ajan potku perässä"

Jukurit selvisi Kouvolan lauantai-illassa isäntien avauserän pyörityksestä vain yhdellä takaiskulla ja nousi pelissä vielä tasoihinkin. KooKoo kuitenkin kolmannessa erässä osui kahdesti kääntäen kamppailun voitokseen 3-2-lukemin.


Jos perjantaina kotikaukalossa Jukurien aloitus oli vahva, niin lauantaina Kouvolassa tilanne oli päinvastainen. Mikkeliläisryhmä jäi avauserässä pahasti telineisiin ja KooKoo hallitsi pelitapahtumia selvästi. Jukurimaalilla Karolus Kaarlehto piti joukkuetta pystyssä torjumalla kaikkiaan 12 kertaa. Kertaalleen hän joutui kuitenkin antautumaan, kun Joose Antonen teki ylivoimalla erän ainokaisen maalin vajaan kahdeksan minuutin pelin jälkeen.

Toiseen erään Jukurit tuli huomattavasti paremmin ja erä oli kokonaisuutena tasainen. Jukurit sai erän alkupuolella kiekon jo kertaalleen maaliin, mutta Jarkko Immosen tekemä osuma hylättiin lopulta maalivahdin häirinnän vuoksi videotarkistelujen jälkeen.

Hetkeä myöhemmin Immonen kuitenkin onnistui iskemään kiekon maaliin sääntöjen puitteissa, kun pääsi ylivoimalla kiepauttamaan maalinkulmalta 1-1-tasoituksen. Erän lopulla KooKoolla oli oma painostusjaksonsa, mutta mikkeliläisryhmä selvitti sen ja tauolle mentiin tasanumeroissa.

Päätöserässäkin kamppailu eteni tasaisissa merkeissä. Jukureille avautui heti erän alkuun ylivoimamahdollisuus, jota se ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään. Kliseen mukaisesti KooKoo puolestaan onnistui välittömästi alivoiman päättymisen jälkeen Emil Molinin iskettyä lukemat 2-1:een.

Jukureilla oli paikkansa tasoituksen tekoon vielä, kun se muun muassa pääsi toistamiseen ylivoimalle, mutta KooKoo selvitti tilanteet. Pari minuuttia ennen loppua kouvolalaisryhmä iski ottelulle viimeisen niitin, kun Axel Ottosson pääsi tekemään maalinedustalta isäntien illan kolmannen.

Mikkeliläisryhmä onnistui ottelussa vielä toistamiseen kuitenkin maalinteossa, kun Michal Kovarcik runnoi ylivoimalla maalinedustalta 3-2-kavennuksen ottelun viimeisellä sekunnilla, mikä jäi kuitenkin laihaksi lohduksi.

Jukureille ottelu toi myös jobinpostia pelaajapuolelle, sillä Otto Mäkinen joutui jättämään pelin kesken avauserässä yläraajavamman vuoksi ja ennen päätöserää sivuun joutui alaraajavamman saanut kapteeni Juhamatti Aaltonen.

- Peli alusta pelin loppuun ei ollut epäselvyyttä kumpi oli parempi joukkue tänään. KooKoolta pelin alku oli vahva. Ollaan monta kertaa saatu painia heidän kanssa, mutta ei noin purjeissa olla oltu vielä kertaakaan kuin tänään avauserässä. Toisessa erässä saatiin tasoitus ja peli siinä tasoittui, mutta kyllä me oltiin koko ajan potku perässä, summasi päävalmentaja Olli Jokinen.

- Nyt pitää nukkua yön yli ja sitten pitää päästä taas harjoittelemaan maanantaina. Nimen omaan pitää saada arki taas laadukkaaksi ja aikaa harjoitella. Ollaan pelattu paljon ja harjoiteltu vähän, niin silloin sitä peliä on vaikea saada kuntoon, jos ei pääse harjoittelemaan.

Jukurien pelitapahtumat valaisee Tehomet!