Tehomet valaisee pelitapahtumat: Tehokas ylivoima voiton takeena Lahdessa

Jukurit otti revanssin Pelicansista Lahden torstai-illassa. Mikkeliläisryhmä oli tehokas erikoistilanteissa iskemällä kolme ylivoimamaalia ja vei voiton 5-2-lukemin.

Max Ellis teki kaksi osumaa Pelicansin verkkoon. Kuva: Tomi Natri


Avauserä Lahdessa kamppailtiin tasaisissa merkeissä. Jukurit oli avauspuoliskolla tehokas paikoissaan ja karkasi Max Ellisin viimeistelemillä osumilla kahden maalin johtoon. Ensimmäisen Ellis teki ylivoimalla ja toisen pääsi iskemään Ludwig Perssonin oivaltavasta syötöstä maalin takatolpalta tyhjään verkkoon.

Pelicans sai erän loppupuolella vahvemman jakson, jonka aikana se pääsi pariinkin otteeseen testaamaan kunnolla Eetu Anttilan torjuntavirettä. Päätössekunnilla lahtelaiset saivat kavennuksen aikaan Michal Jordanin lauottua 1-2-osuman.

Jukurit otti toisessa erässä kuskin paikan varsinkin erän jälkimmäisellä puoliskolla kahden peräkkäisen ylivoimansa ansiosta. Jälkimmäisen aikana mikkeliläisryhmä myös lisäsi johtoaan, kun Persson sivalsi tarkalla rannelaukauksella lukemat 1-3:een.

Pelicansin paras mahdollisuus erässä tuli aivan viime minuuteilla, kun lahtelaisryhmä pääsi pelaamaan täydet kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla Niilo Romppasen ja Kalle Heleniuksen jouduttua samanaikaisesti istunnolle. Lahtelaisten ylivoima jäi kuitenkin täysin piippuun ja vieraat selvittivät alivoimansa vaivatta.

Kolmas eräkään ei muutosta peliin tuonut. Jukurit pystyi pelaamaan johtoasemassa varsin jämäkästi ja maalille tulleet laukaukset hoiti Anttila. Tehokkaasti 50 prosentin teholla toiminut ylivoima tuotti myös päätöserässä tulosta, kun Aleks Haatanen laukoi Jesper Piitulaisen tarjoilusta vieraille neljännen.

Ottelun viime hetkillä molemmat vielä osuivat kertaalleen. Ensin Santeri Koskela viimeisteli tyhjään maaliin ja hetkeä myöhemmin Petteri Riihinen teki lahtelaisille vielä kavennusosuman 2-5:een, joka jäi ottelun lopputulokseksi.