Tehomet valaisee pelitapahtumat: Tapparan toisen erän pikamaalit liikaa tasaisessa kamppailussa Tampereella

Tappara ja Jukurit väänsivät tasaisissa merkeissä Nokia Areenan tiistai-illassa. Tamperelaisryhmä karkasi toisen erän lopulla iskemällä kahdesti vajaaseen kahteen minuuttiin ja vei voiton lopulta 3-2-numeroin.


Nokia Areenan tiistai-illassa kamppailu alkoi varsin tasaisissa merkeissä. Avauserässä kumpikaan ei ottanut kuskin paikkaa, vaan peli aaltoili päästä toiseen ja maalipaikatkin olivat harvassa. Tappara hyödynsi oman ylivoimansa, jonka viime sekunneilla Kristian Kuusela vei isännät johtoon. Jukuritkin sai erän lopulla ylivoimalla pari tilaisuutta tasoitukseen, mutta ei onnistunut Christian Heljankoa ohittamaan.

Jukurit tuli toiseen erään varsin pirteästi ja sai painostusjaksoja Tapparan päätyyn. Hieman ennen erän puoliväliä mikkeliläisryhmä myös nousi pelissä tasoihin, kun Markus Oden vapautti syötöllään Topias Hynnisen nokikkain Heljangon kanssa ja 17-vuotias hyökkääjä upotti kiekon varmasti verkon perille.

Tappara kuitenkin otti ohjat erän jälkimmäisellä puoliskolla ja hallitsi erän loppua. Kirvesrinnat iskivät kaksi pikamaalia, kun ensin Maksim Matushkin siirsi tamperelaiset johtoon ja vajaat pari minuuttia myöhemmin Kristian Tanus lisäsi johdon jo 3-1:een.

Vääntö jatkui tasaisena päätöserässäkin. Maalipaikkoja ei hirveästi nähty kolmannessakaan erässä, vaan pelaaminen oli melko tarkkaa puolin ja toisin. Jukurit kuitenkin vajaat kymmenen minuuttia ennen loppua maalin päähän, kun ensimmäistä otteluaan jukuripaidassa pelannut Liam Kirk tarjoili hienon syötön toisella laidalla vapaana olleelle Linus Nässenille ja hän laukoi 3-2-kavennuksen. Syöttö oli brittihyökkääjän ensimmäinen tehopiste Liigassa.

Sen lähemmäs mikkeliläisryhmä ei kuitenkaan päässyt. Tappara puolusti omalla alueella vahvasti loppuun saakka, joten loppunumeroiksi jäivät 3-2.

- Ihan hyvä maku jäi ja olen itse asiassa ihan tyytyväinen meidän pelaamiseen tasaviisikoin. Hyvä tasonnosto viime viikolta siinä. Pystyttiin pelaamaan ihan tasainen maalin peli ja saatiin näkymään pelissä niitä asioita, joita siinä pitääkin näkyä Tapparaa vastaan. Erittäin kova kamppailujoukkue ja siellä oli kovia kamppailuja tänään, summasi päävalmentaja Olli Jokinen.

- Toisessa erässä tuli se kaksiminuuttinen, jossa tuli pieni lamaantuminen ja vähän halvalla sitten se kolmas maali. Kolmannessa erässä kumminkin jonkinlainen takaa-ajo saatiin, eikä pelaajat lopettaneet pelaamista 3-1-tilanteessa, mikä oli hieno nähdä. Lamaantuminen on meitä seurannut yleensä koko loppupelin, mutta nyt saatiin se poikki. Tästä jotain pystytään rakentamaan, huippujoukkue vastassa ja hieno kiekkoilta. Maalin peli, erikoistilanteissa tuli se ero, että kaveri pystyi yhden tekemään ja me ei ylivoimalla onnistuttu.

Jukurien pelitapahtumat valaisee Tehomet!