Tehomet valaisee pelitapahtumat: Sarjakärki vei pisteet tylyllä esityksellä - "Ei voi pelaajia syyttää, kaikki jättivät kyllä jäälle"

Jukurit pisti tiukasti kampoihin Ilveksen vieraana Nokia Areenan perjantai-illassa. Sarjakärki oli kuitenkin omissa tilanteissaan tylympi ja vei ottelusta pisteet 4-1-lukemin.

Alexander Ruuttu teki Jukurien ainoan osuman Ilvestä vastaan.


Jukurit oli ottelun alussa vaikeuksissa Ilveksen hallitessa pelitapahtumia. Tamperelaisryhmä iski ottelun avausmaalin reilun kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Simon Johansson yllätti siniviivalaukauksellaan Eetu Anttilan.

Mikkeliläisryhmä pääsi erän edetessä hieman paremmin pelin mukaan, mutta hyökkäyspäässä tekeminen jäi tehottomaksi pyörimiseksi Ilveksen puolustaessa vahvasti. Isännät sen sijaan rokottivat tehokkaasti paikan saatuaan, kun Eemeli Suomi laukoi ylivoimalla tupsukorvat kahden maalin johtoon.

Toisessakin erässä Jukureilla oli vahvoja jaksoja hyökkäysalueella, mutta vaarallisille maalipaikoille pääseminen oli vaikeaa. Ilves puolusti tiiviisti keskustaansa pitäen vieraat loitolla parhailta tonteilta. Ilves sen sijaan iski kuutisen minuuttia ennen erätaukoa, kun Juuso Könönen muutti lukemat taululla jo 3-0:aan.

Jukurit sai toisen erän lopussa kuitenkin kuparisen vielä rikki Alexander Ruutun päästyä iskemään kavennuksen. Kolmanteen eräänkin mikkeliläisryhmä tuli ennakkoluulottomasti ja sai aktiivisella pelaamisellaan tilanteitakin tamperelaispäätyyn, mutta Jakub Malek puolustuksen avustuksella selvitti yritykset. Ilves kesti vieraiden takaa-ajorynnistyksen loppuun saakka ja lopulta Kalle Väisänen sivalsi tyhjään maaliin 4-1-loppunumerot päätösminuutilla.

- Hyvä peliin tulo nuoriso mukaan lukien. Sillä tavalla harmittavaa, että aina tulee joku pomppumaali eka erään ja perinteinen alivoimamaali, niin sitten ollaan perässä aina. Todella ylpeä olen joukkueesta kuitenkin, että jatkoivat sovitun systeemin ja suunnitelman mukaisesti, totesi päävalmentaja Marko Tuomainen.

- Ei voi pelaajia syyttää, kaikki jättivät kyllä jäälle. Vastustaja oli tänään vain liian kova. Erikoistilanteisiin olisi tarvittu tehokkuutta ja maalipaikoissa jämäkkyyttä. Pojat antoi kaikkensa, valmennuksen pitää nyt vain löytää lisää keinoja auttaa noissa paikoissa.