To 22.1. 18:30 VS.

Tehomet valaisee pelitapahtumat: SaiPa väänsi voittoon pitkän kaavan kautta

Jukurien peliesitys SaiPan vieraana jäi hyvin vaisuksi. Toisessa erässä joukkue kipusi vielä kahden maalin takaa tasoihin, mutta SaiPa vei lopulta voittomaalikisaan saakka venyneestä kamppailusta voiton 3-2-lukemin.

SaiPa vei voiton voittomaalikisassa Lappeenrannan illassa. Kuva: Topi Lainio


Jukurit pääsi ottelun alkuun heti kahdesti ylivoimalle ja erikoistilanteiden myötä sai otetta pelistä, vaikka ei onnistunutkaan maalinteossa kummallakaan ylivoimalla. Paras paikka erikoistilanteiden aikana aukesi SaiPalle, kun Otto Kivenmäki pääsi läpiajoon. Rasmus Korhonen torjui kuitenkin tilanteen.

SaiPa siirtyi ottelussa johtoon reilun 12 minuutin pelin jälkeen Lenni Tiihosen osumalla. Maali toi lisää virtaa kotijoukkueen pelaamiseen ja se painoi erän lopulla vahvasti päälle. Muutamaa minuuttia ennen taukoa isännät menivät ottelussa jo 2-0-johtoon, kun Antti Kalapudas pääsi siirtämään kiekon mikkeliläisveräjään.

Jukurit oli toisessa erässä kuskin paikalla alusta alkaen ja reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen sai myös kavennuksen aikaan, kun Lucas Nordsäterin laukaus sujahti verkon perille. Mikkeliläisryhmä sai useampia pidempiä painostusjaksoja lappeenrantalaispäätyyn ja isäntien hyökkäyspeli jäi pitkälti muutamien vastaiskujen varaan. Erän lopussa sarvipäät nousivat vielä ylivoimalla tasoihin, kun Oskars Batna nosti 2-2-osuman maalinedustalta.

Kolmannen eränkin Jukurit aloitti vielä varsin terävästi luoden erän alkuun muutaman hyvän tilanteen. Peli kuitenkin tasoittui erän edetessä ja SaiPakin sai omat tilaisuutensa maalintekoon, mutta ei onnistunut lisäosumien tekemisessä. Jukuritkaan ei päätöserässä maalipuiden väliin osunut, joten ratkaisua haettiin jatkoajalta.

Jatkoajan alkuun Kalaputaalla oli loistotilaisuus nousta ottelun ratkaisijaksi, kun hän karkasi läpiajoon. Korhonen piti kuitenkin pintansa ja torjui lappeenrantalaisten kultakypärän yrityksen. Jukuritkin sai omat paikkansa voittomaalin tekoon, mutta myös Henri Kiviaho lappeenrantalaismaalilla otti torjunnat.

Voittomaalikisassa Jukurien ainut onnistuja oli Niklas Peltomäki, kun taas SaiPalta osuivat Jonne Tammela sekä ratkaisevan rangaistuslaukauksen sisään upottanut Kalapudas, joka varmisti SaiPalle voiton ottelusta.

- Tänään jäällä oli kaksi joukkuetta, joista molemmat näyttivät siltä, ettei ole mitään asiaa pudotuspeleihin. Todella heikkotasoinen ottelu. Meiltä huono peliin lähtö. Koko viikon meillä on ollut teemana, että tulee kovat pelit SaiPaa vastaan. Koko viikko valmistauduttu peliin ja teemana oli, että jokainen valmistautuu peliin kuin pudotuspeliin. Toinen asia oli, että pidetään kiekosta huolta keskialueella. Kolmas ja tärkein asia oli, että kunnioitetaan vastustajaa ja peliä. Pudotuspeleihin he eivät ole menossa, mutta he pelaavat toisilleen, eivätkä halua olla yrittämättä, totesi päävalmentaja Olli Jokinen.

- Tämä peli oli juuri sellainen kuin itse pelkäsi, että tästä voi tulla. Erittäin pettynyt joukkueeseen. Jos tämä jatkuu näin, niin se on meidänkin kohdalla kaksi viikkoa ja ollaan lomilla.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 40 24 2 2 12 78 1,95
2. SaiPa 42 21 4 5 12 76 1,81
3. Lukko 40 20 5 2 13 72 1,80
4. JYP 38 19 6 2 11 71 1,87
5. Ilves 41 18 6 4 13 70 1,71
6. KooKoo 40 18 7 1 14 69 1,73
7. KalPa 39 19 4 2 14 67 1,72
8. Ässät 40 18 4 3 15 65 1,63
9. K-Espoo 42 15 3 6 18 57 1,36
10. TPS 41 12 6 6 17 54 1,32
11. HIFK 41 15 2 4 20 53 1,29
12. HPK 41 12 4 7 18 51 1,24
13. Jukurit 39 13 3 5 18 50 1,28
14. Pelicans 39 11 5 6 17 49 1,26
15. Kärpät 41 11 5 4 21 47 1,15
16. Sport 40 9 1 8 22 37 0,93

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O