Tehomet valaisee pelitapahtumat: Pudotuspelitaistelu säilyi hengissä - täydet pisteet upealla taisteluvoitolla Raumalta

Vain voitto kelpasi Raumalta Jukureille ja joukkue näytti sen myös kaukalossa. Mikkeliläisryhmä piti vahvalla puolustuksellaan Lukon paikat vähissä ja iski toisessa erässä kahdesti. Kolmannessa erässäkin joukkue kesti raumalaisrynnistyksen ja nappasi täydet pisteet 2-1-lukemin.

Jukurit puolusti Raumalla vahvasti ja piti Lukon aisoissa maalivahti Markus Ruusun johdolla. Kuva: Elonkuvaus


Avauserässä Raumalla nähtiin vauhdikasta kiekkoa. Peli aaltoili nopeasti päästä toiseen ja molemmilla maalivahdeilla riitti töitä, vaikka aivan vaarallisimmille paikoille kumpikaan joukkue ei erässä päässyt. Pariin otteeseen torjujat molemmissa päissä saivat kuitenkin venyä, jotta 0-0-tasalukemat säilyivät tauolle saakka.

Jukurit sai toiseen erään loistavan alun. Erä ehti vanhentumaan vain 23 sekuntia, kunnes Jesper Piitulaisen maalin takaa lähtenyt syöttö löysi siniviivalta Oliver Larsenin, jonka lyöntilaukaus painui Artem Zagidulinin selän taakse.

Kamppailu jatkui myös toisessa erässä tasaisena. Lukko hallitsi enemmän kiekkoa, mutta Jukurit puolusti tiiviisti ja piti raumalaiset poissa tekopaikoilta. Jukuritkin sai omat tilaisuutensa ja onnistuikin kertaalleen, kun Lucas Nordsäter vapautti Pekka Jormakan läpiajoon ja varakapteeni laukoi varmasti lukemat 0-2:een erän puolivälin jälkeen.

Lukko painoi päätöserässä kovaa päälle ja haki vimmatusti kavennusmaalia. Heti erän alkuun isännät pääsivät ylivoimalle saaden vahvemmin otteen pelistä. Thomas Gregoire oli jo lähellä uittaa kavennuksen juuri ylivoiman päätyttyä, mutta videotarkistelujen jälkeen kiekon ei todettu käyneen maalissa. Hetkeä myöhemmin raumalaiset kuitenkin saivat kavennuksen aikaan, kun Otto Somppi napautti taitavasti ilmasta 1-2-maalin.

Jukurit puolusti päätöserässäkin todella tiiviisti joukkueena omalla alueella ja raumalaisilla oli hallinnasta huolimatta vaikeuksia päästä parhaille vetopaikoille. Mikkeliläispelaajat blokkasivat myös runsaasti viivalta lähteneitä laukauksia. Jukurien puolustustaistelu kesti loppuun asti, eikä Lukko enempää osumia saanut aikaan, joten mikkeliläisryhmä vei täyden pistepotin 1-2-lukemin.

- Jokainen tietää meidän tilanteen, että meille ei riittänyt tästä pelistä kuin kolme pistettä, jos meinataan jatkopeleihin. Ensimmäisessä erässä näkyi sellainen hermostuneisuus ja jollain tapaa ehkä passiivisuuskin. Pelirohkeus puuttui, mutta tasainen erä oli sekin, päävalmentaja Olli Jokinen kommentoi.

- Toisessa erässä ruvettiin saamaan kiekkoja syvään ja tietysti saatiin iso maali erän alkuun. Se ehkä vapautti meitä jonkin verran ja pystyttiin pelaamaan siinä hyvä erä. Kolmannessa sitten puolustettiin. Saatiin muutamat paikat vastaiskuilla, mutta iso teema oli lähteä puolustamaan ja pistää kaikki peliin.

- Erittäin ylpeä olen pelaajista, että pystyivät jälleen suoriutumaan ja operoimaan, vaikka paineet olivat heillä varmasti valtavat. Nyt meillä jää pelattavaa viimeiseenkin peliin, mikä on hieno juttu. Nyt pitää valmistautua niin hyvin, että saadaan valmistautua vielä ensi viikollakin pelaamaan, eikä tarvitse odotella elokuuhun.

Jukurien pelitapahtumat valaisee Tehomet!