14.02.2024 21:58
Tehomet valaisee pelitapahtumat: Pisteetön luokkaretki Vaasaan
Jukurien peliesitys Sportin vieraana jäi vaisuksi. Vaasalaisisäntä karkasi ottelun toisessa erässä ja vei täydet pisteet lopulta 5-3-lukemin.
Jukurit sai Vaasassa otteluun vahvan lähdön, kun Oskars Batna laukoi mikkeliläisryhmän vain puolentoista minuutin pelin jälkeen johtoon. Muutoin erä oli Jukureille vaikea ja Sport hallitsi pelitapahtumia. Mikkeliläisten kiekollinen pelaaminen oli huolimatonta, minkä seurauksena peli jäi pyörimään usein joukkueen puolustusalueelle ja Sport myös kahdesti pitkien pyöritysten seurauksena rokotti, kun Erik Riska ja Sebastian Wannström veivät isännät johtoon. Jukurit kuitenkin nousi peliin vielä mukaan erän lopussa, kun Konsta Helenius sivalsi 2-2-tasoituksen erän päätösminuutilla.
Sarvipäiden vaikeudet jatkuivat toisessakin erässä. Joukkueen hyökkäyspeli jäi vähäiseksi ja kiekollinen pelaaminen oli edelleen huolimatonta. Erän puolivälin jälkeen mikkeliläisryhmälle tuli erityisen musta hetki, kun vaasalaiset rokottivat vajaaseen kahteen minuuttiin kolmesti. Osumista vastasivat Johan Sundström, Lari Heikkinen ja Atro Leppänen.
Erän lopussa nähtiin hieman tunteenpaloakin, kun Batna taklasi laidan vieressä Zack Hayesia. Sport-puolustaja hermostui hieman taklauksesta latvialaishyökkääjälle ja kaksikko nujakoi kaksiminuuttisten arvoisesti. Taklausta käytiin tarkistelemassa videoltakin, mutta ei sitä ei todettu ison rangaistuksen arvoiseksi.
Päätöserän alkuun mikkeliläisryhmä sai vielä pientä toivonkipinää, kun Niilo Romppasen siniviivalaukaus kimpoili tolpan ja Sport-vahti Miroslav Svobodan selän kautta maaliin kaventaen lukemat 5-3:een. Mikkeliläisryhmä sai erässä vielä muutamia tilanteita rakennettua lisäkavennukseenkin etenkin pelatessaan ottelun lopussa ilman maalivahtia. Enempää osumia ottelussa ei kuitenkaan nähty, joten pisteet jäivät Vaasaan.
- Sport oli ensimmäisestä vihellyksestä viimeiseen tänään läsnä ja parempi joukkue. Meiltä erittäin heikko peli, oikeastaan luokkaretki tehtiin tänne Vaasaan. Tämän päivän parasta antia oli erittäin hyvä aamupala ja lounas. Vaasassa on myös hyvä ruoka pelin jälkeen, niin saadaan mahat täynnä lähteä jyräämään bussilla kohti kotia. Sport voitti kamppailut, liikkui paremmin ja oli nälkäisempi. Näki, että tämä peli merkitsee heille erittäin paljon, summasi päävalmentaja Olli Jokinen.
- Me vielä aamulla puhuttiin ennen peliä, että 10 peliä jäljellä ja runkosarjan voitto on meillä tavoitteena. Tällä esityksellä ei voida kuitenkaan mistään runkosarjan voitoista taistella. Erittäin heikkoa tekemistä. Jollain tapaa meillä tietysti kärkipelaajat ovat olleet nyt kovalla rasituksella, mutta tänään se ei ollut kärkipelaajista kiinni. Tänään se vuoti jostain muualta ja siitä pitää olla jollain tapaa huolissaan, että ei pystytä lataamaan peliin.
- Ehkä se ensimmäinen maali antoi täysin väärän kuvan, että tästä tulisi jotenkin helpompi ilta. Vaikka olisi oltu 40 prosentiakin parempia tänään, niin tuskin sekään olisi riittänyt voittoon. Meidän olisi pitänyt olla ihan maksimilla, jotta olisi voitu voittaa. Sport oli sitoutunut joukkue ja sai näyttämään vastustajan tälläiseltä, miltä me näytettiin.