Tehomet valaisee pelitapahtumat: Päätöserän upea nousu kääntyi kitkeräksi tappioksi - "Kaikki jättivät kyllä kaiken tuonne jäälle"

Jukurit kampesi itsensä takaa-ajajan paikalta johtoon vielä päätöserässä, mutta Tappara iski vielä lopussa vastauksen. Waltteri Merelän reilua minuuttia ennen loppua tekemällä ylivoimaosumalla sarjakärki käänsi pelin lopulta 4-3-voitokseen.


Tappara aloitti ottelun terävästi ja loi ottelun alkuhetkillä muutaman vaarallisemman tilanteen Jukurien maalille. Markus Ruusu otti kuitenkin muutaman hyvän torjunnan estäen avausmaalin synnyn.

Jukurit puolestaan iski ensimmäisestä kunnon tilanteestaan avausmaalin, kun Markus Odenin laukaus nopean vastahyökkäyksen päätteeksi liukui Christian Heljangon jalkojen välistä sisään. Tasaisessa erässä ei enempää maaleja nähty, vaan kokonaisuutena avauserä oli tasaista vääntöä.

Tamperelaisvieraat tulivat toisenkin erän alkuun vahvasti ja tasoittivat ottelun vain puolentoista minuutin pelin jälkeen Marcus Davidssonin maalilla. Tappara pääsi kokeilemaan erän alussa myös ylivoimaansa ja loi siinä useamman vaarallisen tilanteen, mutta ei saanut ylivoiman aikana kiekkoa maaliin saakka. Heti ylivoiman päätyttyä kirvesrinnat kuitenkin onnistuivat, kun Waltteri Merelä pääsi laukomaan lukemat 1-2:een.

Jukureillakin oli erässä omat tilaisuutensa, mutta se ei onnistunut Heljanko tamperelaisveräjällä ohittamaan. Tappara-vahti pysäytti muun muassa pariin otteeseen Liam Kirkin lähietäisyydeltä tulleet yritykset ja piti tamperelaiset johtoasemassa.

Tappara näytti päätöserässäkin puolustavan Jukurit nurin, sillä maalipaikoille pääseminen oli haastavaa. Mikkeliläiset saivat kuitenkin lopulta tasoitusmaalin aikaan reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen, kun Oden pääsi laukomaan Michal Kovarcikin syötöstä maalinedustalta 2-2-maalin.

Odenin tasoituksesta Jukurit sai selvästi uutta virtaa ja maalista ehti kulumaan vain noin puolitoista minuuttia, kun kiekkoa kaivettiin uudelleen Tapparan maalista. Johtomaalista vastasi Pekka Jormakka, jonka vapaaseen vetopaikkaan petasi upealla levityssyötöllä Kirk. Jukureilla oli vielä paikat lisätäkin johtoa, mutta neljättä osumaa se ei saanut Heljangon selän taakse iskettyä.

Tappara painoi kuitenkin takaa-ajoasemassa kovaa päälle, mutta Jukurit puolusti johtoasemassa sitkeästi. Viitisen minuuttia ennen loppua vierailija kuitenkin tasoitti pelin Ben Thomasin lauottua siniviivalta lukemat 3-3:een.

Kamppailu näytti jo etenevän tasalukemissa varsinaisen peliajan loppuun, mutta ratkaisu syntyi lopulta aivan ottelun viime minuuteilla. Tappara pääsi reilua minuuttia ennen loppua ylivoimalle ja hyödynsi erikoistilanteensa, kun Merelä vei illan toisellaan tamperelaiset johtoon pelikellon näyttäessä aikaa 58.56.

Jukurit ei enää toistamiseen tasoihin kyennyt nousemaan, joten pisteet matkasivat Tampereelle. Loppusummerin soitua Niko Huuhtanen ja Jori Lehterä vielä ottivat mittaa toisistaan nyrkein. Molemmille tuomittiin nujakasta viiden minuutin rangaistukset.

- Tulokseen tietysti olen pettynyt, mutta ylpeä olen noista pelaajista. Kaikki jättivät kyllä kaiken tuonne jäälle. Paljon tunnetta pelissä, tasainen matsi. Ehkä se ero tuli sitten noilla jäähyillä. Tappara on erittäin hyvä joukkue ja puolustaa erittäin hyvin, mutta kyseenalaistan se, että pystyvätkö puolustamaan koko 60 minuuttia jäähyttömästi. Ennen 3-3-maalia selvä kiinnipitämisjäähy. Lundgren heitetään jäähän, ei jäähyä, totesi päävalmentaja Olli Jokinen.

- Tappara on niin kova joukkue, etteivät tarvitse tuomareilta apuja ja tänään he sitä saivat. Tappara on tässä liigakartalla 15 vuotta jyrännyt ja ovat hallitseva CHL-mestari, niin sekin ansaitaan. Jotenkin vähän erikoinen on tämä sääntökirja. Tänään oli ihan vankilasäännöt, niin vaikea pelata.

Jukurien pelitapahtumat valaisee Tehomet!