26.02.2025 21:53
Tehomet valaisee pelitapahtumat: Loppuhetkien jännitysnäytelmästä kitkerä tappio Turussa
Jukurit sai maalihanojaan auki TPS:n vieraana, mutta tuloksena oli edelleen kitkerä tappio. Viimeiseen reilun pariminuuttisen aikana kiekko löysi tiensä maaliin viidesti Jukurien kiriessä. TPS kuitenkin puristi voiton lopulta 5-3-lukemin.
Kamppailu Turussa alkoi tasaisissa merkeissä, mutta erän edetessä ote siirtyi TPS:lle. Turkulaisryhmä ei kuitenkaan paikoilla kiekonhallinnastaan huolimatta juhlinut. Lähimmäksi maalintekoa pääsi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi Aidan Dudas, jonka laukausta jukuripuolustus kuitenkin pääsi häiritsemään.
Jukurit pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla, mutta erikoistilanteensa aikana sarvipäät eivät kovinkaan vaarallisia tilanteita saaneet aikaan. Hetki alivoimansa päättymisen jälkeen TPS rokotti vieraitaan merkkausvirheestä, kun maalinedustalle vapaaksi unohdettu Tim Söderlund nosti illan avausmaalin verkon perille. Turkulaiset saivat maalin jälkeen myös ylivoimamahdollisuuden, mutta muutamista tilanteistaan se ei lisämaaleja saanut aikaan.
Erän loppupuolella Jukuritkin sai muutamia yrityksiä kohti Noa Valin vartioimaa turkulaisveräjää, mutta tasoitusmaalia joukkue ei saanut aikaan. TPS sen sijaa iski muutamaa minuuttia ennen taukoa toistamiseen, kun Mitja Jokinen sivalsi siniviivan tuntumasta 2-0-osuman.
TPS oli lähellä kolmatta maalia kolmannen erän alun ylivoimallaan, kun kilautteli maalirautoja ja kertaalleen Markus Ruusukin venyi todelliseen huipputorjuntaan estäen lisämaalien synnyn.
Jukurit sai oman ylivoimapaikkansa hetki oman alivoimansa jälkeen. Ylivoimalla kiekkoa ei maaliin saatu, mutta turkulaisten juuri tultua täysilukuiseksi Thomas Olsen toi Jukurit maalin päähän. Kavennus sytytti mikkeliläisryhmää ja joukkue painoi vahvasti päälle erän jälkimmäisellä puoliskolla. Pari minuuttia ennen loppua se sai jälleen ylivoiman ja tällä kertaa sen myös hyödynsi, kun Juuso Arola kiskaisi 2-2-tasoituksen.
Mikkeliläisten riemua kesti kuitenkin vain reilun minuutin, sillä reilua minuuttia ennen loppua Jean-Christophe Beaudin iski turkulaiset uudelleen johtoon. Heti seuraavassa vaihdossa Eetu Päkkilä vielä teki tyhjään maaliin 4-2-osuman.
Maalit eivät kuitenkaan vielä tähän jääneet, vaan 16 sekuntia Päkkilän osuman perään Aleks Haatanen toi vieraat vielä kerran maalin päähän pelikellon näyttäessä aikaa 59.24. Lopullisen ratkaisun pelille iski lopulta Dudas, joka sivalsi 5-3-loppunumerot tyhjään maaliin 16 sekuntia ennen loppua.
- Kyllä syö miestä. Kovin syö jätkien puolesta. Ylpeä olen tuosta, ettei anneta periksi, mutta tulos syö miestä. Taisteltiin itsemme rinnalle, mutta sitten taas hölmöiltiin. Se oli vähän koko pelin kuva. Aloitettiin mielestäni tosi hyvin, oltiin aktiivisia ja saatiin riistoja, mutta omalla kiekollisella pelillä hösättiin se. Toiseenkin erään saatiin hyvä alku, mutta sitten ei maltti ja järki riitä. Kiekkoja jäi liikaa, siitä kaveri sai rytmin ja TPS kun pääsee hyökkäämään, niin on kyllä vaarallinen, totesi päävalmentaja Jonne Virtanen.
- Kolmannessa tultiin sitten tasoihin, mutta sitten jäi kiekko väärään paikkaan ja tultiin alta vaihtoon. Hieno laukaus tietysti kaverin pelaajalta. Ylpeä olen siitä, että periksi ei anneta millään, mutta sitten järki, maltti tai mikä siinä on, ei riitä että tulosta saataisiin. Riipaisee kyllä syvältä. Maalinteon kanssa ollut vaikeaa, niin tänään saatiin jo kolme, jos jotain plussaa haluaa.