Tehomet valaisee pelitapahtumat: Kapteeni Piitulaisen kumautus Savon derbyn ratkaisuna

Jukurit ja KalPa väänsivät vauhdikkaan Savon derbyn Let´s Go Areenan perjantai-illassa. Kamppailu ratkesi lopulta jatkoajalla jukurikapteeni Jesper Piitulaisen rivakalla lyöntilaukauksella iskemään 3-2-voittomaaliin.


KalPa oli ottelun alussa hienokseltaan niskan päällä, mutta ei saanut juurikaan maalipaikkoja aikaan, vaikka pyörittikin peliä mikkeliläispäädyssä. Jukurit sai otetta erän jälkimmäisellä puoliskolla kahden ylivoimansa ansiosta ja loi muutamia loistopaikkoja avausmaalin tekoon. Peter Abbandonaton ylärimalaukausta lähemmäs täysosumaa isännätkään eivät erässä kuitenkaan päässeet, joten tauolle mentiin maalittomassa tilanteessa.

Toiseen eräänkin KalPa tuli vahvasti ja oli pelin päällä erän alkupuolella. Joona Saarelainen vei vierailijat myös erän toisella minuutilla johtoon, mutta muuten kuopiolaisten tilanteet jäivät vähiin.

Jukurit kuittasi takaiskun nopeasti, kun pari minuuttia myöhemmin Lucas Nordsäter laukoi 1-1-tasoituksen. Erän jälkimmäisellä puoliskolla Jukurit sai jälleen otetta pelistä ylivoimien myötä ja siirtyi myös johtoon, kun Leevi Viitala pääsi sutimaan maalin edestä kiekon toisen kerran kuopiolaisveräjään.

Kolmannen eränkin Jukurit aloitti vahvasti pelaten jämäkästi johtoasemassa. Erän puolivälissä isännät joutuivat kuitenkin alivoimalle ja KalPa rokotti erikoistilanteestaan Patrick Curryn iskettyä lukemat 2-2:een.

Erän jälkimmäinen puolisko oli tasaista ja vauhdikasta kamppailua. Molemmat joukkueet pääsivät vielä kertaalleen ylivoimalle ja saivat rakennettua paikat pelin ratkaisemiseksi, mutta sekä Matthieu Herpin että Stefanos Lekkas venyivät tolppien välissä erinomaisesti estäen lisämaalien synnyn. Etenkin Jukureilla oli aivan viime minuuteilla parikin loistotonttia ratkaista ottelu, mutta Lekkas pysäytti sekä Alex Berardinellin että Niklas Peltomäen yritykset.

Jatkoajalla ensimmäinen kunnon tilaisuus toi ottelulle myös ratkaisun. Jesper Piitulainen karkasi nokikkain Lekkasin kanssa ja päätti kamppailun napakalla lyöntilaukauksella 3-2-voittomaaliin.

- Eilen käytiin joukkueen kanssa paljon asioita läpi ja katsottiin videoita. Ymmärrettiin vähän, millainen joukkue me ollaan ja mitä meidän pitää tehdä tietyillä hetkillä pelissä varsinkin kun nyt tuli meidän papereissa sarjan paras hyökkäysalueen hyökkäyspelijoukkue, totesi päävalmentaja Marko Tuomainen.

- Meidän piti pystyä puolustamaan ja KalPa tuli juuri niin vahvasti kuin odotettiin. Tärkeä juttu oli se, että pystyttiin vastaamaan siihen. Mailakamppailut ja irtokiekot, ne oli meidän isot jutut tänään. Tiedettiin, että joudutaan joskus pidempiä pätkiä puolustamaan, niin pidettiin jämäkästi keskusta kiinni ja löydettiin siitä sopiva paikka iskeä, josta saatiin riistoja.

- Ollaan pari peliä aloitettu huonosti tässä kotona, niin nyt olen ylpeä joukkueesta miten pelattiin ottelun alussa. Nyt oli aivan toisenlainen, meidän näköinen joukkue. Puhuttiin siitä millainen joukkue ollaan ja pystytään olemaan, niin nyt mielestäni näkyi sellainen Jukurit, joka me pystytään olemaan. Oli kolmekin pistettä tarjolla, lopussa pari aivan huipputonttia, jotka Lekkas sitten pelasti. Voitto on kuitenkin voitto, saatiin tärkeä toinen piste matkaan.

- Joukkueella oli sellainen valmiustila pelata ja tarve voittaa kamppailuja, mutta pystyttiin olemaan kuitenkin rentona. Ei tarvinnut jäkittää siellä. Ei ollut pakko voittaa, vaan oli hieno mahdollisuus voittaa ja me tartuttiin siihen.