Tehomet valaisee pelitapahtumat: Huima kolmas erä toi täyden pistepotin Porissa

Jukurit järjesti Porissa upean kirin kolmannessa erässä hieman haasteellisen toisen erän jälkeen. Mikkelliläisryhmä kampesi kahden maalin takaa tasoihin ja viime minuuteilla vielä Topias Hynnisen viimeistelemällä osumalla 4-3-voittoon.


Jukurit aloitti Porissa vahvasti ja oli avauserässä varsinkin erän avauspuoliskolla kuskin paikalla. Mikkeliläisryhmä avasi ottelun maalihanat myös reilun viiden minuutin pelin jälkeen, kun Thomas Olsen ohjasi sarvipäät ottelussa johtoon.

Ässät tasoitti ottelun muutamaa minuuttia ennen erätaukoa ylivoimalla Peter Tiivolan osumalla, jota käytiin tarkistelemassa videoilta ennen hyväksymistä. Porilaisten vahvin hetki erässä olikin oli ylivoiman jälkeen erän loppuminuuteilla, mutta lisämaaleja erässä ei nähty.

Porilaiset rokottivat toisen erän alussa toistamiseen, kun Lassi Vanhatalo pääsi sivaltamaan 2-1-osuman. Ässät hallitsi erän pelitapahtumia ja pystyi pitämään mikkeliläisten hyökkäykset kurissa, eikä vierailijat saaneet juurikaan tilanteita aikaan. Pari minuuttia ennen taukoa isännät onnistuivat vielä toistamiseen, kun Otso Ylitalo karkasi läpiajoon ja nosti 3-1-osuman verkon perille.

Ässät oli kolmannessakin erässä niskan päällä, mutta Jukurit taisteli sitkeästi ja oli tehokas sekä hieman onnekaskin. Mikkeliläisten kirin käynnisti Olsen, jonka siniviivan tuntumasta lähtenyt laukaus painui Joni Ortion varusteiden kautta sisään. Kavennusmaalista ehti kulumaan muutama minuutti ennen kuin peli oli jo tasan. Tasoitusmaalista vastasi Juuso Arola, joka napautti Topias Hynnisen loistopassista 3-3-osuman.

Jukurien huiman kirin kruunasi vielä varsinaisella peliajalla Hynninen, joka kiskaisi Jesper Piitulaisen alustuksesta 3-4-osuman vain nelisen minuuttia ennen loppusummeria. Ässät haki vielä lopussa vimmatusti tasoitusta, mutta Matthieu Herpin otti tolppien välissä tarvittavat torjunnat ja Jukurit pääsi juhlimaan kolmen pisteen voittoa.

- Tiukka taisteluhan se oli. Miten tultiin tuossa kolmannessa erässä, niin se oli vähän kuin tämän kauden peili. Vaikka on vaikeaa ollut, niin ei tuo joukkue luovuta. Onneksi saatiin siihen erän alkuun onnekas pomppu, joita meitä vastaan on tullut varmaan 10-15 kappaletta tällä kaudella. Nyt on saatu muutama niitä takaisinpäinkin. Koko kauden murheenkryyninä ollut alivoima, niin siinä myös sitten noissa kahdessa viimeisessä alivoimassa hienoa taistelua. Johtavat pelaajat ottivat sitten joukkueen reppuselkään ja tekivät vielä tarvittavat maalit. Todella tyytyväinen taisteluun, summasi päävalmentaja Marko Tuomainen.