12.10.2024 20:52
Tehomet valaisee pelitapahtumat: Debytantti-Herpin taisteluvoiton sankarina Jyväskylässä
Tehokas kolmen maalin avauserässä ja loistavan liigadebyytin torjunut Matthieu Herpin olivat Jukurien voiton avaimet JYPiä vastaan. Jyväskyläläisryhmä hallitsi selvästi viimeistä 40 minuuttia, mutta mikkeliläisvieraat taistelivat 4-1-voiton.
Jukurit tuli Jyväskylän iltaan ryminällä, sillä kamppailu ehti vanhentua vain 21 sekuntia ennen kuin Peter Abbandonato ohjasi sarvipäät ottelussa johtoon. Pari minuuttia myöhemmin kiekko saatiin kaivaa uudelleen jyväskyläläisnuotasta, kun Aleks Haatanen iski taululle jo 0-2-lukemat pelikellon näyttäessä aikaa 2.57. Toisen takaiskun jälkeen Eriks Vitols teki jyväskyläläisveräjällä tilaa Veini Vehviläiselle.
JYPilläkin oli erän loppupuolella hetkensä, mutta liigadebyyttiään pelannut Matthieu Herpin hoiti tilanteet varmasti maalilla. Viime ajat tehottomuuden kanssa paininut mikkeliläisryhmä sen sijaan jatkoi viimeistelyä kovalla teholla, kun Alexander Ruuttu iski erän lopussa vieraat jo kolmen maalin johtoon.
Toisessa erässä Jukurit jäi täysin puolustuskannalle JYPin painaessa peliä mikkeliläisten päätyyn. Erinomaisia otteita esittänyt Herpin piti tolppien välissä kuitenkin pintansa. Erän puolivälissä hän joutui kuitenkin antautumaan, kun Teemu Eronen laukoi siniviivalta kavennusosuman.
Jukurien tehokkuus säilyi toiseenkin erään, sillä se sai erässä ainoastaan kolme laukausta aikaan, mutta onnistui kertaalleen maalinteossa. Heti jyväskyläläisten kavennusosuman perään nopealla syöttökuviolla kiekko päätyi Jesper Piitulaiselle, joka taituroi 1-4-osuman.
Pelin kuva pysyi kolmannessa erässä toisen kaltaisena. JYP painosti ja Jukurit puolusti sitkeästi Herpinin johdolla omaa maalia. Nuori jukurivahti otti muutamia upeita koppeja tolppien välissä pysäyttäen kaikki erän jyväskyläläisyritykset. Kaikkiaan Herpinille torjuntoja liigadebyytissä kertyi 30 kappaletta.
- Hieman erilainen tarina tänään kuin meillä usein on ollut. Monesti olemme kaksi maalia perässä avauserän jälkeen. vastustaja on monta kertaa päässyt ylivoimalla johtoon, mutta tänään tapoimme ensimmäisen alivoiman. Saimme pari maalia hyökkäysalueen käännöistä. Meillä on ollut haasteita maalinteon kanssa, joten oli hienoa nähdä jätkien saavan onnistumisia ja se vapautti energiaa. Nyt jouduimme puolustamaan johtoa sen sijaan, että ajaisimme takaa koko illan parin ensimmäisen erän huonon pompun vuoksi, totesi päävalmentaja Marko Tuomainen.
- Voitto oli henkisesti tärkeä koko joukkueelle, organisaatiolle ja erityisesti faneille. He ovat kannustaneet meitä mahtavasti vaikeinakin aikoina. Joukkue on sen myös ansainnut, koska ei ole luovuttanut. Tyytyväinen voitosta. Monessa pelissä olemme olleet kaikissa muissa tilastoissa vastustajaa edellä, mutta hävinneet maalit. Nyt otimme kolme pistettä ja olemme todella onnellisia siitä.
- Johtoasemassa pelaaminen on meille uutta ja pelin jälkeen pelaajat puhuivat kuinka hyvä fiilis on, kun ansaitsivat todella jotain puolustamalla johtoa. JYP oli todella vahva viimeiset 40 minuuttia, mutta puolustimme keskustaa hyvin. Tietysti Herpin maalilla, nuori kaveri oli tämän illan tarina ja otti loput tilanteet kiinni.