Tehomet valaisee ottelutapahtumat: Täydet pisteet talteen jäähyjen sävyttämästä kamppailusta - Konsta Helenius avasi maalihanat Liigassa

Jukurien ja SaiPan viikonlopun toinenkin kamppailu oli jäähyjen värittämä, sillä ottelussa jaettiin kaikkiaan kymmenen kaksiminuuttista. Mikkeliläisisännän vahva avauserä kantoi ottelussa pitkälle ja hienosti tapetuista alivoimista joukkue nappasi vain lisävirtaa vääntäen ottelussa 4-1-voiton.


Jukurit tuli Ikioman lauantai-iltaan kovalla vauhdilla ja avauserä mentiin täysin mikkeliläisten komennossa. Niclas Westerholm pelasti vierailijat pariin otteeseen loistotorjunnoilla jo ottelun alkuminuuteilla, mutta Oliver Larsenin kanuunalle hän ei voinut mitään. Tanskalaispuolustajalle maali oli kauden ensimmäinen.

SaiPalle avautui muutamia vastaiskun paikkoja, mutta todelliset tilanteet vierailta jäivät vähiin. Jukurit puolestaan loi useamman hyvän tilanteen lisämaaleihin ja onnistui myös kertaalleen, kun Patrik Puistola sivalsi pari minuuttia ennen taukoa kiekon toistamiseen Westerholmin selän taakse.

Toisen erän alkuun Jukurit pääsi hakemaan lisämaaleja ylivoimalla, mutta ei siinä onnistunut. Tämän jälkeen mikkeliläisryhmä sortui itse jäähyilyyn ottamalla kolme peräkkäistä rangaistusta ja SaiPa sai pelistä kiinni erikoistilanteidensa myötä. Jukurit puolusti alivoimalla kuitenkin tiiviisti oman maalin edustaa ja lappeenrantalaisten vaaralliset tilanteet jäivät vähiin. Pariin otteeseen Frans Tuohimaa esitti myös torjuntavirettään venymällä kiekkojen tielle.

Jukureille ikäviä uutisia toi tsekkihyökkääjä Michal Kovarcikin loukkaantuminen. Kovarcikin jalka taittui aloitustilanteessa ja hänet talutettiin pukusuojan puolelle, eikä hyökkääjä enää palannut peliin.

Mikkeliläisryhmän esitys päätöserässäkin oli jämäkkä. SaiPa ei kunnollista kiriä saanut aikaan, vaan isännät ohjasivat vieraansa kulmiin ja laitojen viereen pitäen heidät pois ykkössektorista. Toisessa päässä mikkeliläiset rakensivat puolestaan muutamia paikkoja, joista se myös iski yhden lisämaalin. Niko Huuhtanen tarjoili maalin takaa syötön Ondrej Kovarcikille, joka ujutti kiekon kolmannen kerran verkon perukoille.

SaiPakin sai lopulta kuparisen rikki pari minuuttia ennen loppusummeria, kun Ville Meskanen laukoi 3-1-kavennuksen lappeenrantalaisten pelatessa ilman maalivahtia. Se jäi kuitenkin laihaksi lohduksi, kun kolmatta maalia alustamassa ollut Konsta Helenius iski liigauransa avausmaalilla 4-1-loppulukemat tyhjään maaliin.

- Voitto vaati tänään erittäin hyvän ensimmäisen erän, vahvan pelin alun. Tultiin todella energisesti peliin. Eilen luotiin tasaviisikoin kahdeksan paikkaa koko pelissä, niin tänään luotiin 10 jo ensimmäisessä erässä. Siinä oli paikat tehdä useampikin maali. Tiedettiin kuitenkin, että SaiPa tulee varmasti vielä kovaa ja varoiteltiin, että peli on kaukana ratkenneesta, päävalmentaja Olli Jokinen totesi.

- Toisessa erässä vastustaja nosti kierroksia ja me jouduttiin rikkomaan. Jollain tapaa se avauserän energisyys, maalipaikat ja hyökkäyspäässä ajoittainen dominointi antoi väärän kuvan, mitä SaiPan joukkue on. Kolmannessa erässä palattiin vähän siihen, mitä ensimmäinen erä oli. Jälleen kerran ylpeä olen siitä, miten puolustettiin ja tuosta sitoutuneisuudesta. Pystyttiin puolustamaan sitä ydintä ja olemaan tylyjäkin niissä SaiPan pitkissä hyökkäyksissä, että eivät päässeet ihan siihen ytimeen. Viimeisenä lukkona Fränä, joka oli kakkoserässä ainut syy, minkä takia lähdettiin kolmanteen erään johtoasemassa.

- Heleniuksen esityksistä olen myös tyytyväinen. Ensimmäinen ammattilaismaali ja nuori poika on otteillaan ottanut paikan kokoonpanosta. Haluaisin nostaa esiin myös meidän faniryhmän. Erittäin isoa kannustusta ja antaa virtaa meille. Eilenkin pitivät Lappeenrannassa mekkalaa enemmän kuin SaiPan fanit ja tänään sama jatkui kotihallissa. Erittäin iso kiitos faneille, teidän tukea tarvitaan, Jokinen kiitteli kannattajia.

Jukurien ottelutapahtumat valaisee Tehomet!