Pe 16.1. 18:30 VS.

Tehomet valaisee ottelutapahtumat: CHL-matka päätökseen tiukalla tappiolla

Luleå pisti Ikiomalla avauserässä ison vaihteen päälle ja karkasi kahden maalin johtoon. Kaksi jälkimmäistä erää mentiin tasaisemmissa merkeissä, mutta Jesper Piitulaisen iskemä maali jäi isäntien ainoaksi. Luleå voitti ottelun lopulta 3-1 ja eteni jatkoon.


Luleå hallitsi ottelun avauserää selvästi ja peli pyöri pääosin mikkeliläisten päädyssä. Jukurimaalilla ensimmäistä kertaa loukkaantumisensa jälkeen torjunut Markus Ruusu oli täystyöllistetty ja hän venyikin kiekon tielle kaikkiaan 14 kertaa. Kaksi kertaa hän joutui kuitenkin antautumaankin, kun Konstantin Komarek ja Brendan Shinnimin onnistuivat maalinteossa. Jukurien hyökkäykset erässä jäivät yksittäisiksi pistoiksi, eikä joukkue kovin vaarallisia paikkoja saanut aikaan.

Toiseen erään Jukurit tuli selvästi pirteämmin ja keskimmäinen kaksikymmenminuuttinen olikin kokonaisuudessaan ensimmäistä tasaisempi. Isännätkin saivat tilanteita Luleån maalille ja pääsivät myös kahdesti kokeilemaan ylivoimallakin. Erikoistilanteesta mikkeliläisryhmä iski ottelulle myös kavennusmaalin, kun Jesper Piitulainen laukoi syöttöketjun päätteeksi kiekon ohi Matteus Wardin.

Päätöseräkin väännettiin melko tasaisissa tunnelmissa. Luleå piti Jukurien vaaralliset paikat vähissä vahvalla puolustamisellaan, mutta muutamaan kertaan mikkeliläisryhmäkin pääsi testaamaan Wardin torjuntavirettä.

Luulajalaisryhmä kilautti erässä kertaalleen tolppaan ja tuhlasi pari muutakin hyvää tekopaikkaa. Vierailija iski myös erän ainokaisen osuman, kun Juhani Tyrväinen siirsi maalin edestä kiekon kolmannen kerran jukuriveräjään. Osuma hyväksyttiin lopulta videotarkistelujen jälkeen.

Luleå vei ottelusta voiton 3-1-lukemin, mikä tarkoitti sitä, että luulajalaisryhmä eteni otteluparista jatkoon yhteismaalein 8-2.

Jukurien matkaa Euroopan valloitukseen valaisee Tehomet!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 38 24 2 2 10 78 2,05
2. Lukko 37 20 4 1 12 69 1,86
3. SaiPa 39 19 3 5 12 68 1,74
4. JYP 36 18 5 2 11 66 1,83
5. KooKoo 37 17 7 1 12 66 1,78
6. Ilves 38 17 6 3 12 66 1,74
7. KalPa 37 18 3 2 14 62 1,68
8. Ässät 38 17 4 3 14 62 1,63
9. TPS 39 11 6 6 16 51 1,31
10. HIFK 38 14 2 4 18 50 1,32
11. K-Espoo 39 13 3 5 18 50 1,28
12. Jukurit 37 13 3 4 17 49 1,32
13. HPK 40 11 4 7 18 48 1,20
14. Kärpät 39 11 4 4 20 45 1,15
15. Pelicans 36 10 5 5 16 45 1,25
16. Sport 38 8 1 8 21 34 0,89

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O