Pe 8.8. 19:30 VS.

Tehomet-otteluennakko: Takaa-ajajan roolissa kamppailemaan ratkaisevaan CHL-puolivälierään - "Iso vuori on kiivettävänä"

Jukurit on tiistaina edessään ratkaiseva CHL:n puolivälierä Luleå HF:ää vastaan. Takamatka viime viikon Luulajan vierailun jäljiltä on iso, mutta joukkue lähtee pistämään kaiken peliin.


Jukurit aloittaa uuden peliviikkonsa CHL:n puolivälierien toisella osaottelulla Luleåta vastaan. Mikkeliläisryhmä lähtee otteluun takaa-ajajan roolissa, sillä Luleå vei avausosan 5-1-lukemin. Jukurit tarvitsee siis vähintään neljän maalin voiton tiistaina, jotta peli venyisi jatkoajalle.

Mikkeliläisjoukkueen haasteena avauspelissä olivat jäähyt, joita tuli 56 minuutin verran. Joukkue joutui pelaamaan muun muassa kaksi viiden minuutin alivoimaa, mutta alivoimapeli toimi hyvin, eikä Luleå onnistunut kuin kertaalleen ylivoimalla. Peli pysyi kaksi erää vielä melko tasaisissa lukemissa, mutta kolmannessa erässä Luleå iski kiekon kolmesti Jukurien verkkoon.

- Nyt lähdemme taas haastamaan heitä. Onhan tässä vielä jonkinlainen usko jatkopaikkaan vaikka iso vuori on kiivettävänä. Parhaalla mahdollisella kokoonpanolla lähdemme liikkeelle, totesi päävalmentaja Olli Jokinen.

Jukurien viime viikko oli tiukka rutistus, kun joukkue pelasi kuusi peliä yhdeksään päivään. Mikkeliläisryhmä kaatoi kahdesti HIFK:n ja taisteli vielä viikon päätteeksi lauantaina Ilveksen vieraana hienosti yhden pisteen.

Luleå pelasi viime viikolla CHL-ottelun lisäksi kaksi ottelua SHL:ää, joissa se hävisi Leksandsille 3-1-numeroin ja kaatoi Malmön 4-0-lukemin.

Jukurien ykkösketju Patrik Puistola-Otto Mäkinen-Juhamatti Aaltonen oli hyvässä iskussa viime viikon peleissä ja on neljän ottelun pisteputkessa. Mäkinen heilutti muun muassa verkkoa kahdessa edellisessä pelissä.

Mikkeliläisten kokoonpanoon viime viikko toi ikäviä uutisia pakkipuolelle, kun Oliver Larsen loukkaantui perjantain HIFK-ottelussa. Tanskalaispuolustaja joutuu alkuviikosta menemään operaatioon ja hänen poissaolonsa pituus selviää sen jälkeen tarkemmin.

Luleån kanadalaishyökkääjä Brendan Shinnimin osui viime viikon kohtaamisessa kahdesti. Kokenut suomalaishyökkääjä Leo Komarov on ollut viime aikoina myös hyvässä tehovireessä, kun viidessä viimeisessä pelissä ovat syntyneet tehot 3+1.

Seuraa heitä!

Leo Komarov, Luleå HF: Konkarihyökkääjä pelaa isossa roolissa luulajalaisjoukkueessa ja vastuuta tulee niin tasakentällisin kuin yli -ja alivoimallakin. Viimeiset viisi peliä ovat tuottaneet neljä tehopistettä.

Juhamatti Aaltonen, Jukurit: Mikkeliläiskapteeni on ollut viime pelit hyvässä iskussa, kun neljässä ottelussa ovat syntyneet pisteet 1+5. CHL:n puolellakin kokenut pelimies on tehnyt yhden maalin ja antanut neljä maaliin johtanutta syöttöä. Aaltosen tehoja joukkue kaipaa myös tiistain takaa-ajossa Ikiomalla.

Jukurien tietä Euroopan valloitukseen valaisee Tehomet!


Otteluinfo: CHL:n 2. puolivälierä Jukurit-Luleå HF tiistaina 13.12. klo 19.05

Tiistaina Ikiomalla nähdään historiallinen ottelu, kun CHL:n puolivälierät ratkaistaa Mikkelissä!

Lue lisää

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O