Tehomet-otteluennakko: Jatkopaikan kohtalo ratkaistaan Fribourgissa

Jukurit lähtee tiistaina kamppailemaan CHL:n pudotuspelien toiseen osaotteluun Fribourgissa. Panokset ovat selvät - ottelun voittaja etenee jatkoon.


Jukurit matkasi maanantaina kohti Fribourgia, jossa tiistaina kamppaillaan CHL:n pudotuspelien avauskierroksen toinen osaottelu Fribourg-Gotteronia vastaan. Panoksena ottelussa on jatkopaikka.

Avauskohtaaminen viikko sitten Mikkelissä päättyi 1-1-lukemiin, joten tiistain ottelun voittaja etenee jatkoon. Mikäli varsinainen peliaika päättyy tiistaina tasan, ratkaistaan ottelu jatkoajalla tai tarvittaessa voittomaalikisassa.

Mikkelissä käydyssä kamppailussa Jukurit oli avauserässä vahva ja kamppaili sitkeästi myös kahdessa jälkimmäisessä, vaikka sveitsiläisvieraat hallitsevampi osapuoli niissä olikin. Mikkeliläisryhmä puolusti vahvasti ja maalinsuulla Frans Tuohimaa torjui varmasti vieraiden yritykset, mikä takasi hyvät lähtökohdat vierasotteluun.

Fribourg pelasi viime viikolla kotimaansa pääsarjassa kaksi ottelua voittaen molemmat. Perjantaina Davos kaatui 4-1-lukemin kotikaukalossa ja lauantaina vieraskentältä se haki pisteet Berniltä 3-1-numeroin.

Viime viikon kohtaamisessa vieraiden maalin iskenyt puolustaja Ryan Gunderson onnistui myös Davos-ottelussa maalinteossa. Ruotsalaishyökkääjä Marcus Sörensen onnistui myös kahdesti maalinteossa, jonka lisäksi kokenut Julian Sprunger kokosi viikonlopun otteluissa tehot 1+1.

Avausottelussa Jukurien maalin iskenyt Juhamatti Aaltonen nousi jakamaan joukkueen CHL:n pistekärkeä 1+4-tehoillaan Michal Kovarcikin ja Sveitsin reissusta poissa olevan Pekka Jormakan kanssa. Fribourgin pistekärki on 3+2-tehot iskenyt Sandro Schmid.

Mikkeliläisryhmän mukana Fribourgissa on myös hyökkäyksen uusi vahvistus, 16-vuotias Konsta Helenius. Ruotsalaispuolustaja Lucas Nordsäter sen sijaan ei ole matkassa, sillä hän pelasi CHL:ää jo Frölundassa, joten hän ei voi enää Jukureita sarjassa edustaa.

Seuraa heitä!

Janne Kuokkanen, Fribourg: Pohjois-Amerikasta Eurooppaan ja Sveitsiin täksi kaudeksi siirtynyt suomalaishyökkääjä oli avausottelussa pirteä ja oli alustamassa joukkueensa maalia kamppailussa. Tarjoaa haastetta kentällä varmasti myös toisessa kohtaamisessa.

Juhamatti Aaltonen, Jukurit: Jukurikapteeni iski avauskohtaamisessa maalin ja pelasi vahvan ottelun kokonaisuudessaan. Onnistumisia tarvitaan myös vieraskaukalossa jatkopaikasta taisteltaessa.

Jukurien matkaa Euroopan valloitukseen valaisee Tehomet!