Täydennä puuttuvat henkilötietosi osakemerkinnän rekisteröimiseksi
Kannattajaosakeannin tiedot:
TAUSTA:
Jukurit HC Oy:n yhtiökokous valtuutti 29.9.2025 yhtiön hallituksen päättämään 2000 kannattajaosakkeen liikkeelle laskemisesta maksua vastaan. Uudet osakkeet voidaan antaa yhtiön osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa tai osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatulla kannattajaosakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.
Hallituksella on oikeus päättää osakeannin kaikista muista ehdoista. Valtuutus on voimassa 31.12.2025 saakka.
KANNATTAJAOSAKEANTI:
Jukurit HC Oy:n hallitus on päättänyt järjestää kannattajaosakeannin yhtiön osakepääoman kasvattamiseksi ja omistajapohjan laajentamiseksi, laskemalla liikkeelle 2000 kappaletta 50 euron arvoisia osakkeita yhtiön nykyisille ja uusille osakkeenomistajille.
Kannattajaosakeannin tavoitteena on laajentaa yhtiön omistajapohjaa, lisätä yhteisöllisyyttä ja vahvistaa seuran taloutta.
| JUKURIT HC OY KANNATTAJAOSAKEANTI | |
| Yrityksen nimi | Jukurit HC Oy |
| Osakepääoman korotus enintään | 100 000 € |
| Osakkeiden nykyinen lukumäärä | 41 072 |
| Merkittäväksi lasketut uudet osakkeet | 2000 |
| Osakkeen hinta | 50 euroa |
| Osakeannin merkintäaika | 2.12.-31.12.2025 |
| Osakeannin viimeinen maksupäivä | 31.12.2025 |
| Yhtiön kotipaikka | Mikkeli |
| Yhtiön toimiala | Urheiluseurojen toiminta |
Kannattajaosakeannin asiakirjat:
Yhtiöjärjestys
Osakasluettelo
Kaupparekisteriote
Jukurit HC Oy, tulos ja tase 24-25
Kalevankankaan Areena Oy, tulos ja tase 24-25
Ote yhtiökokouksen pöytäkirjasta 29.9.25
Ote hallituksen kokouksen pöytäkirjasta 17.10.25
Edut kannattajaosakkeenomistajalle:
- Halutessasi nimi Jukurien nettisivuille sekä kotiotteluissa mediakuutiolle, yhdessä muiden kannattajaosakkeenomistajien kanssa
- Kaksi kertaa vuodessa kotiottelun yhteydessä järjestettävä osakastapaaminen
- 10 % alennus fanituotteista
- äänioikeus: 1 kannattajaosake = 1 ääni.
Hanki oma kannattajaosakkeesi ja liity Jukurien sisäpiiriin!
Kannattajaosakkeen hankkimalla jokainen kannattaja pääsee konkreettisesti vaikuttamaan Jukurien tulevaisuuteen. Tämä on mahdollisuus olla mukana siinä, miten seuraa kehitetään sekä urheilullisesti että yhteisöllisesti. Kannattajaosakeanti vahvistaa Jukurien toimintaedellytyksiä ja antaa eväitä kehittää liike- ja urheilutoimintaamme, mutta samalla se syventää kannattajien ja seuran välistä sidettä – sidettä, joka on Jukurien identiteetin sydämessä.
Kun kannattajaosakeanti avautuu, jokainen osake vie Jukureita askelen eteenpäin. Yhdessä rakennamme seuralle vakaamman, vahvemman ja heimonsa näköisen tulevaisuuden.
Lisätietoja kannattajaosakeannista antaa:
Tero Kumela
toimitusjohtaja
+358 40 079 2239
tero.kumela@jukurit.fi


