Otteluennakko: Tauon jälkeen edessä savolaisvääntö Kuopiossa - "Omien koneiden käyntiin saaminen on iso juttu"

Liigassa palataan reilun viikon mittaiselta tauolta takaisin arkeen. Jukurit matkaa ensimmäiseksi KalPan vieraaksi Savon paikalliseen.

<p>Sarault oli hyvässä iskussa ennen taukoa Henritiuksen ja Pereskokovin kanssa.</p>

Sarault oli hyvässä iskussa ennen taukoa Henritiuksen ja Pereskokovin kanssa.


Jukurit onnistui ennen maajoukkuetaukoa kääntämään kurssiaan, kun se voitti kolmesta ottelustaan kaksi. Kaikki kolme kamppailua etenivät voittolaukauskilpailuihin saakka, joissa mikkeliläisryhmä onnistui kaatamaan TPS:n ja Ässät.

Joukkueesta esiin nousi erityisesti hyökkäyskolmikko, jonka muodostivat Charlie Sarault, Teemu Henritius ja Vadim Pereskokov. He saivat runsaasti onnistumisia ja erityisesti Pereskokov otti roolia voittolaukauskilpailuissa.

- Meidän heikon jakson syynä oli se, että sekä hyökkääminen että puolustaminen olivat heikkoa. Saatiin siinä taukoa ennen muutettua pelaamisen rytmiä paremmaksi, kertoi Jukurien valmentaja Juuso Hahl.

- Tietenkin myös yksilötasolla tuli tasonnostoja. Ei se parannus tule pelkästään joukkuepelaamisesta ja taktiikasta, vaan kyllä siellä ovat yksilöt viisikon sisällä. Ehkä se suurin muutos aiempaan nähden tuli kuitenkin siellä yksilön suoritusten puolella.

Hahl muistuttaa kuitenkin myös, että pelkästään yhden ketjun varaan ei voi laskea, vaan hyviin tuloksiin vaaditaan neljä toimivaa ketjua jatkossakin. Sentteripelaamiseen hän kaipaa myös parannusta.

- Kyllä me tarvitaan neljää toimivaa ketjua. Se on meidän juttu, että saadaan neljä sylinteriä käyntiin ja yleensä silloin kun on heikompi jakso, niin ne eivät ole käytössä. Taukoa edeltävällä viikolla ne neljä sylinteriä toimivat ja silloin tuli hyvä tulos, Hahl totesi.

- Sentteripelaamisessa meillä on parannettavaa. Se on nykyjääkiekossa niin tärkeä osa, että sen pitää toimia. Jos keskushyökkääjäpelaaminen ei toimi, niin ei silloin oikein toimi hyökkääminen ja puolustaminenkaan. Keskushyökkääjä on niin tärkeä moottori, että tarvitaan neljä hyvää sentteriä ja siellä terävä kärkikin.

Jukurien kokoonpanossakin tapahtui tauon aikana muutoksia, kun ruotsalaissentteri Fredric Weigel siirtyi takaisin kotimaahansa Björklövenin joukkueeseen. Sairastuvalla ovat Jesper Piitulaisen lisäksi ennen taukoa loukkaantuneet Martins Dzierkals ja Valtteri Hotakainen.

Nuorten maajoukkueeseen tauon aikana pelattuun turnaukseen nimetty Kristian Tanus ei pystynyt loukkaantumisen vuoksi pelaamaan turnauksessa yhtään ottelua. Hänen vammansa laadusta ja mahdollisesta poissaolon pituudesta ei ole vielä tietoa.

- Kaikki varmasti osaavat laskea minkä verran reserviä on. Katsotaan nyt vielä keskiviikkoon saakka, mutta todennäköisesti meille tulee apuja A-nuorista, Hahl arvioi.

"Tiedetään tasan tarkkaan, mitä sieltä pelitavallisesti tulee vastaan"

KalPan osalta viime ottelut ovat sujuneet melko synkissä merkeissä. Kuopiolaisjoukkue on voittanut viimeisistä kahdeksasta ottelustaan yhden ja on tällä hetkellä sarjataulukossa kuusi pistettä Jukurien perässä sijalla 13. Ennen taukoa joukkue kärsi 2-3-tappion HIFK:lle jatkoajalla.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella runkosarjassa kertaalleen sarjan avauskierroksella syyskuun puolivälissä. Tuolloin Jukurit kiri kahden maalin takaa tasoihin, mutta KalPa vei lopulta voiton jatkoajalla 3-2-lukemin.

- Odotuksissa on kova ottelu. Kun on tauko takana, niin omien koneiden käyntiin saaminen on iso juttu ja että on pelin vaatimuksen tasolla heti alusta alkaen, ettei se peli tule silmille. Siihen on valmistauduttu jo harjoituksissa, Hahl totesi.

- Hyvin sellainen kalpamainen joukkue tulee vastaan. Ovat lisänneet Kapasen vuosiin nähden hieman kiekonhallintaa. Erittäin taisteleva ja aktiivnen sekä kiekonhallintaan pyrkivä joukkue. Tiedetään tasan tarkkaan, mitä sieltä pelitavallisesti tulee vastaan.

Kuopiolaisryhmän tehokkain pelaaja on ollut Miikka Pitkänen, joka ratkaisi joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen. Ainoana pelaajana kuopiolaisryhmästä 10 tehopisteen rajan tähän mennessä ylittänyt Pitkänen on tehtaillut 18 ottelussa tehot 4+10.

KalPa saa otteluun apuja myös sairastuvalta, kun Janne Keränen palaa kokoonpanoon. Keränen on viimeistellyt tällä kaudella 14 ottelussa tehot 1+3. Kuopiolaisryhmään liittyi tiistaina myös uusi kanadalaispuolustaja Jesse Graham, mutta hänen pelaamisensa vielä keskiviikon ottelussa on avoinna pelilupa-asioiden vuoksi.