Tarvaisen opit ja seuran tuki ovat kehittäneet Lukas Silvennoista - "Kaikesta näkee, että hän haluaa viedä pelaajia eteenpäin"

Lukas Silvennoinen on kolmen kauden aikana tehnyt paljon töitä maalivahtivalmentaja Mika Tarvaisen kanssa ja ottanut isoja kehitysaskeleita. Ensi kaudella nuoren maalivahdin suuntana on Pohjois-Amerikka.

Lukas Silvennoinen jatkaa pelejään ensi syksynä Yhdysvalloissa yliopistokiekon parissa. Kuva: Elli Pölhö


Mikkeliin saapui Turusta syksyllä 2020 juuri 18 vuotta täyttänyt nuori mies, Lukas Silvennoinen. Nyt lähes kolme vuotta myöhemmin sama nuorukainen on ottamassa uutta askelta elämässä ja peliurallaan. Ensi syksynä maalivahtia kutsuu Pohjois-Amerikka ja Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA.

- Tavallaan vähän samanlainen tilannehan se on kuin aikanaan lähdin Turusta Mikkeliin. Ihan uusi kokemus itselle, mutta nyt on sitten ehkä vähän valmiimpi lähtemään. Innolla lähdetään kohti uusia kokemuksia ja toivottavasti pääsee paljon pelaamaan, Silvennoinen pohtii.

Silvennoisen suuntana on Buffalon lähistöllä sijaitseva Niagara Fallsin yliopisto. Pohjois-Amerikka ei ollut nuoren miehen ainut tai ensimmäisenä mielessä ollut vaihtoehto, mutta lopulta ratkaisuun päädyttiin melko nopeasti. Itsestään selvää yliopistojoukkueeseen mukaan pääseminen ei ole, vaan yliopistojoukkueiden valmentajat jakavat stipendejä urheilijoille, jotka haluavat joukkueeseensa. Stipendeillä katetaan esimerkiksi lukukausimaksuja.

- Agentin kanssa puhuttiin eri vaihtoehdoista. Mikkeli oli itselle vaihtoehto, etten täältä ehdoin tahdoin halua pois lähteä, mutta sitten nousi esiin tuo yliopisto. Agentilla on taustaa USA:n suuntaan ja siinä tuli idea, että olisi mahdollista lähteä. Asiat alkoivat aika nopeasti rullaamaan, parin viikon päästä oli joukkue jo tiedossa ja saatiin paperit kuntoon. Ei niitä stipendejä hirveän helpolla jaeta. Pitää olla ylpeä, että sellaisen sain. Jotain on tehnyt oikein ainakin.

- Iso steppi Lukelle ja helvetin hieno saavutus, koska haluajia sinne on, mutta sinne ei vain ilmoittauduta. Vielä kun täydellä stipendillä pääsee sinne, niin hieno juttu. Ehkä tämä on jopa parempikin Lukelle kuin että olisi ollut täällä Liigassa kakkosvahtina, totesi maalivahtivalmentaja Mika Tarvainen.

Yliopistossa luonnollisesti urheilun ohella myös opiskellaan, jota Silvennoinenkin pitää järkevänä tulevaisuuden varalle. Silvennoisella on vielä opiskeluaineet ovat vielä hieman avoinna, mutta vaihtoehtoina ovat sports management eli urheilumanagerointi ja bisnesopinnot.

- Ura ei kuitenkaan loputtomiin kestä, niin on hyvä olla siellä takana vaihtoehto, että saa työpaikan ja pystyy jatkamaan elämää uran jälkeenkin, toteaa Silvennoinen.

"Kaikesta näkee, että hän haluaa viedä pelaajia eteenpäin"

Silvennoinen saapui aikanaan Mikkeliin peliajan ja hyvän valmennuksen perässä. Turkulaiskasvatti onkin kantanut kolmen kauden aikana isoa vastuuta U20-joukkueen maalilla ja kehitystä maalivahtivalmentaja Tarvaisen valvovan silmän alla on tullut odotetusti.

- Silloin kun Mikkeliin tulin, niin olin vielä vähän poika. Tarvainen on kyllä sillä puolella kasvattanut henkisesti paljon. Teknisellä puolellakin aina tullut neuvoja. Paljon on sitä peruspakettia hiottu, että se olisi kunnossa, Silvennoinen kertoo.

- Hyvä valmennettava ja määrätietoinen kaveri. Ei ole tarvinnut koskaan puristaa asioista, vaikka alkuun tietysti oli joitain huonoja tapoja ja juniorijuttuja, joista päästiin sitten eroon. Edettiin suunnitelman mukaan, mikä tehtiin Luken tänne tullessa. Silloin tehtiin pitkän tähtäimen suunnitelma ja joka kausi sitten kausikohtaiset suunnitelmat. Niissä hän myös pysyi ja ne asiat ovat täyttyneet, joita lähdettiin hakemaan, Tarvainen kuvaili Silvennoista.

Silvennoinen on ollut mukana myös Jukurien liigaringissä. Alkusyksystä hän pääsi maistamaan miesten pelejä myös kaukalon puolella, kun tuli tolppien väliin kesken CHL-ottelun Luleåta vastaan Markus Ruusun jouduttua sivuun.

- Kyllä se oli tosi hieno kokemus. Ei sitä olisi reissuun lähtiessä osannut arvata, eikä vielä pelin alkaessakaan, että pelaa. Paljon se opetti, mitä se pelaaminen tuolla tasolla vaatii. Sieltä yritti imeä vain kaiken opin ja puskea myös muita eteenpäin samalla. Ei siinä kauheasti ehtinyt jännittämään ja sain vielä Tarvaiselta hyvät neuvot ennen jäälle menoa.

- Se peli näytti, että Luke on kypsä. Ei ollut miesten pelejä pelannut, treeneissä oli toki ollut mukana. Ei ollut helppo paikka, kun joutui heti alivoimaa pelaamaan. Osoitti kypsyytensä, että olisi pystynyt tälläkin tasolla pelaamaan, Tarvainen arvioi.

Jukureista on viime vuosina lähtenyt useampiakin maalivahteja maailmalle. Sami Rajaniemi nousi jukurivuosina mukaan maajoukkueympyröihin ja Oskari Salminen teki viime keväänä NHL-sopimuksen Winnipeg Jetsiin. Silvennoisen mukaan Tarvaisen kanssa töitä tehdään täysillä, mutta hyvällä fiiliksellä.

- Silloin kun tehdään hommia, niin tehdään kunnolla, mutta pystyy heittämään läppääkin. On sellainen rento meininki, mutta tosissaan kuitenkin tehdään duunia. Palaute tulee myös suoraan, eikä kierrellä. Itselle se on ainakin ollut iso juttu. Kaikesta näkee, että hän haluaa viedä pelaajia eteenpäin, Silvennoinen kuvailee.

Ammattilaisuus on myös Silvennoisella selvä tavoite tulevaisuudessa.

- Teen töitä päästäkseni niin pitkälle kuin mahdollista. Ei itselläni sellaista sarjatavoitetta ole, mutta niin kauan kuin tästä nauttii ja homma kulkee, niin tätä haluaisi tehdä, Silvennoinen muotoilee.

Yhtenäisyys hieno muisto Mikkelistä

Hieman vajaan kolmen vuoden aikana Mikkelistä on muodostunut Silvennoiselle myös tärkeä paikka. Koko seurayhteisössä vallitseva yhtenäinen tunnelma on jäänyt nuorelle vahdille vahvasti mieleen.

- Mikkeli on pieni paikka ja täällä on sellainen yhtenäinen tunnelma. Kaikki ovat todella mukavia, valmennus on hyvää ja täällä tehdään hyvää työtä. Olen kokenut tämän parhaaksi paikaksi itselleni kehittyä. Tämä kolme vuotta on kyllä kasvattanut fyysisesti, henkisesti ja kaukalon ulkopuolellakin saanut paljon oppia. Mikkeli on itselle nykyään sellainen kotipaikka, että viihdyn täällä kyllä hyvin. Paljon tullut uusia ystäviä ja valmentajat ovat olleet todella mukavia ja auttavaisia.

Seuran puolelta saatu tukiverkko oli nuorelle pelaajalle iso juttu kaukalon ulkopuolella.

- Neuvosen Kaisa on ollut täällä myös koko oman ajan joukkueenjohtajana ja ei ole ollut kyllä vastaavaa joukkueenjohtajaa itsellä aiemmin. Hän on auttanut paljon niin arjen asioissa kuin hallillakin. Samoin nykyisin U18-joukkueessa oleva Aki-Petteri Pöyry on ollut siinä rinnalla aika paljon arjen asioissa auttamassa. Se apu on todella tärkeää. Ihan poikana kun tänne tuli, niin ei tarvinnut arjen asioita niin paljon stressata, vaan pystyi keskittymään siihen olennaiseen minkä takia tänne tuli.