Ke 11.11. 18:30 VS.

Sijoittajailta Let’s Go Areenalla torstaina 27. kesäkuuta: Tervetuloa kuulemaan lisää Jukurien osakeannista

Osakeannin taustoista on paikalla kertomassa lisää Jukurien toimitusjohtaja Antti Laakso sekä hallituksen puheenjohtaja Juhana Tikka.

Jukurien osakeanti käynnistettiin viime viikon torstaina, ja haluamme nyt kutsua kaikki aiheesta kiinnostuneet kuulemaan lisää Sijoittajailtaan torstaina 27.6. klo 18 Let’s Go Areenan Viikinkiravintolaan.

Osakeannin taustoista on paikalla kertomassa lisää Jukurien toimitusjohtaja Antti Laakso sekä hallituksen puheenjohtaja Juhana Tikka.

Tilaisuudessa avataan lisää yhtiön taloudesta sekä muun muassa osakeannin materiaaleissa esitetystä tilikauden ennustetusta tuloksesta.

- Jo tähän mennessä osakeanti on herättänyt runsaasti positiivista huomiota, ja osakkeita on merkitty parin ensimmäisen päivän aikana merkittävä määrä. Haluamme jo nyt kiittää kaikkia osallistuneita, sillä tarvitsemme kaikkien tukea, Jukurien toimitusjohtaja Antti Laakso kertoo.

Jos et pääse paikalle, mutta olet kiinnostunut osakeannista, julkaisemme tapahtuman jälkeen verkkosivuillamme koosteen Sijoittajaillan useimmin kysytyistä kysymyksistä.

Pyydämme kaikkia tapahtumasta kiinnostuneita ilmoittautumaan ennakkoon alla olevan lomakkeen kautta.

Ilmoittautuminen

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O