SAVON DERBY- TULE JA KOE!

Jukurit ja KalPa kohtaavat toisensa Ikioma Areenalla Savon Derbyn toisessa osassa. Avauskiekko tippuu klo 17.00



Ikioma Areena ja Savon Derby. Savolaiselle kiekkoyleisölle lauantaisaunan kattaus on kohdallaan. Jukurit - KalPa klo 17.00.

Lauantaina pelataan tämän kauden toinen Savon Derby. Liigakausi käynnistyi tällä kaudella Kuopiossa, jossa nähtiin ensimmäinen näytös kaikkiaan kuudesta kaudella 2018-2019 pelattavasta Savon Derby ottelusta.

Kuten hyvin muistetaan kauden avauksesta jäi hyviä muistoja. Kahden maalin takaa ohi ja KalPa kaatui jatkoajan jälkeen lukemin 3-4.

KalPan pelaaminen on viime aikoina ollut vaikeaa. Edellisestä kuudesta ottelusta saldona on vain yksi voitto. Kuopiolaiset pelasivat eilen kotiyleisönsä edessä Kärppiä vastaan. Ottelu päättyi Kärppien 4-2 voittoon.

- KalPaa vastaan lähdetään samanlailla kuin muitakin joukkueita vastaan. Itselläni erityslatauksen tuo jos hyvä kaverini Leevi Aaltonen on pelaamassa vastustajan paidassa, eihän sille halua hävitä, kertoo puolustaja Mikko Kokkonen.

- KalPa voitetaan kovalla luistelulla ja pelivalmiudella.

Liigan nuori läpimurtopelaaja on aloittanut kautensa mallikkaasti. Pelaamissaan 13 ottelussa Mikko on saalistanut vyölleen uran ensimmäisen liigamaalin ja kuusi syöttöpistettä.

- Olen tyytyväinen alkukauteen, mutta vielä voi ja pitää parantaa. Ei saa tyytyä tähän!, summaa Kokkonen.

Kuka ratkaisee ottelun? -Tule ja koe!


Savonlinja kuljettaa Ikioma Areenalle 20.10. myös Kangasniemeltä, Juvalta ja Rantasalmelta. Muista varata kyytisi ennakkoon: tilausajot@savonlinja.fi


Ikioma Areenan Jukurit Mini Shopin tarjouksena

VILLAHUIVIT

15€


Ennen jokaista kotiottelua 2. kerroksen Viikinkiravintolassa tarjoillaain Heimobuffet.

Hinta 25€ /hlö


Tarkista MENU täältä


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O