Otteluraportti: Salminen nollasi SaiPan kauden ennätysyleisön edessä

Jukurit ja SaiPa väänsivät tiukasti pisteistä Ikioman perjantai-illassa. Vaikka Jukurit pääosin pelin päällä olikin, niin sitkeästi taistellut vierailija piti hieman huolimattoman isännän kovilla. Pisteet jukurijoukkue nappasi lopulta kuitenkin 2-0-numeroin kauden seitsemännen nollapelinsä pelanneen Oskari Salmisen johdolla.

Oskari Salminen pysäytti SaiPaa vastaan 26 kiekkoa ja torjui kauden seitsemännen nollapelinsä.


Jukurit otti ottelussa kuskin paikan heti alussa ja SaiPalla oli suuria hankaluuksia päästä mikkeliläisryhmän antaman paineen alta pois. Oskari Salminen selvisi erässä hyvin helpolla, sillä SaiPa pääsi testaamaan jukurivahtia ensi kerran kunnolla vasta erän viime minuuteilla maalinedushässäkästä. Joachim Rohdinilla ja Simon Stranskyllä oli erän puolivälissä hyvät paikat maalihanojen avaamiseen, mutta vedot menivät ohi. Hetkeä myöhemmin Patrik Puistola kuitenkin osui ylivoimalla maalipuiden väliin vieden Jukurit 1-0-johtoon.

Toisessakin erässä isännät pitivät pelin hallussa tasaviisikoin, mutta viimeistely ontui pahoin laukausten mennessä ohi tai pysähtyessä SaiPa-pelaajiin. Lappeenrantalaisryhmän tilanteet viidellä viittä vastaan olivat edelleen vähissä, mutta varsinkin jälkimmäisellä ylivoimallaan ja sen jälkimainingeissa se sai muutamia hyviä yrityksiä kohti Salmista. Jukurivahti kuitenkin piti pintansa ja tauolle poistuttiin 1-0-lukemissa.

Päätöserään jäälle tuli toista erää päättäväisempi jukurijoukkue ja tilanteita Niclas Westerholmin vartioimalle maalille rakennettiin useampia. Vedot kolisivat kuitenkin ohi ja muutaman yrityksen lappeenrantalaisvahti koppasi komeasti kiinni. Mikkeliläisryhmä puolusti myös jämäkästi, eikä sitkeästi taistellut vierailija kovin vaarallisille tekopaikoille päätöserässäkään päässyt. Lopullisen ratkaisun ottelulle iski Jesper Piitulainen, joka sivalsi 2-0-osuman tyhjään maaliin reilua minuuttia ennen loppua.

Kauden seitsemännen nollapelinsä pelannut jukurivahti Salminen nousi jakamaan tilaston kärkisijaa Christian Heljangon kanssa. Perjantain kamppailua Ikiomalla seurasi myös kauden ennätysyleisö, 3102 katsojaa.

- Vaikea peli, aika tasainen peli. Ensimmäisen maalin merkitys on näissä peleissä iso. Meidän joukkue pelaa vain maalin pelejä, niin sitä kautta sen maalin merkitys oli iso. Toisessa erässä saatiin ihan hyvin hyökkäysaikaa, mutta sellainen pieni huolimattomuus paistoi koko illan. Saatiin hyvin hyökkäystä aikaan, mutta ei sitten saatu oikein kiekkoa maalille. Siitä pitää tietysti antaa kredittiä SaiPan pelaajille, että olivat linjoilla ja pelasivat hyvän pelin, totesi päävalmentaja Olli Jokinen.

- Meidän pelaajille iso kiitos, että pysyttiin pelisysteemissä ja puolustettiin ne hetket, kun piti puolustaa. Kiekollinen peli jäi kuitenkin vähän vajaaksi, kun oltiin siinä huolimattomia. Haluttiin sellainen kova karvaus sinne ja kiekoton työ pitää olla ihan tapissaan. Osalla pelaajista se oli ja osalla ei. Vähän tuntui siltä, että viidestä kenttäpelaajasta neljä joutui aina kantamaan sitä yhtä, eikä se ollut aina sama pelaaja.

- Teemana oli, että työnteon määrän pitää vähintään mätsätä vastustajaan, jos meinataan voittaa. Siinä osittain onnistuttiin ja osittain ei. Voiton arvo on kuitenkin aina iso. Se on ihan sama millä tavalla se tulee, mutta voittoa ei pidä ikinä väheksyä.