02.06.2024 18:30
Sakke Hämäläisellä hakusessa lisää tehoja ja uutta vauhtia uralle jukuripaidasta
Sakke Hämäläinen kasvoi Pelicansissa luotettavaksi liigahyökkääjäksi. Ensi kaudeksi maisema vaihtuu Mikkeliin, jossa hyökkääjä haluaa ennen kaikkea iskeä aiempaa enemmän pisteitä pöytään.
Jos sanakirjassa olisi selitys sanalle luotettava, siihen voisi laittaa Sakke Hämäläisen kuvan. Ennen viime kautta 25-vuotias hyökkääjä pelasi lähes täyden kolmen kauden sarjan, sillä väliin noiden kausien aikana jäi vain kaksi runkosarjaottelua.
Luotettava on myös sana, jolla heinolalaislähtöinen keskushyökkääjä ensimmäisenä itseään kuvailee. Pelicans-paidassa Hämäläinen hoiti mallikkaasti roolin kuin roolin ja kantoi vastuuta niin tasakentällisin kuin erikoistilanteissakin. Kaudella 2022-23 syntyi liigauran tähänastinen piste-ennätys, kun juniorivuosinaan koviakin tehoja takonut Hämäläinen teki 60 otteluun tehot 7+17.
- Vastuullinen kahden suunnan hyökkääjä. Hoidan puolustusvelvoitteet, mutta hyökkäyspäähänkin löytyy osaamista. Sitä hyökkäyspotentiaalia pyritään nyt enemmän vielä lunastamaan. Enemmän tehoja saisi aikaan kuin aiemmin, niin siinä on tavoitetta ensi kaudelle, Hämäläinen toteaa.
Viime kausi oli luottosoturille hyvin poikkeuksellinen. Pelit jäivät loukkaantumisten vuoksi lahtelaisryhmässä vähiin, sillä hän esiintyi kauden aikana vain 21 ottelussa. Siirtorajalla loppukauden osoitekin vielä vaihtui Uumajaan, kun Hämäläinen siirtyi HockeyAllsvenskaniin Björklöveniin.
- Kausi meni vähän plörinäksi, kun oli pari pitkää loukkaantumista siinä. Ei päässyt oikein pelaamaan ja loppukaudesta tuli sitten vielä se siirto. Oli erikoinen kausi, mutta jäi hyviä kokemuksia kuitenkin siitäkin. Vastoinkäymiset kuuluvat tähän lajiin ja on hyvä, että niitäkin tulee, summaa Hämäläinen.
Björklövenissä Hämäläinen ehti pelaamaan seitsemän runkosarjaottelua sekä viisi pudotuspelikamppailua. Uran ensimmäisestä ulkomaan visiitistä jäi hyökkääjälle positiiviset fiilikset.
- Se on kyllä kova sarja. Suomessa ei ehkä tajutakaan, kuinka hyvä sarja se on. Kärkijoukkueet ovat ihan Liigan tasoa. Kannattajakulttuuri on Ruotsissa myös tosi hieno ja oli kiva päästä kokemaan se, Hämäläinen kertoo.
Uutta vauhtia hakemaan Mikkelistä
Jukurit on Hämäläiselle liigauran toinen seura, sillä tähän saakka hyökkääjä on edustanut vain Pelicansia. Uusi kotikaupunki ei Hämäläiselle hirveän tuttu ollut, mutta tuleva joukkue oli kuitenkin jäänyt sitäkin vahvemmin mieleen vastustajana.
- Ei tämä ole ollut helppo paikka pelata, ei ole kuulunut omiin lemppareihin. Kotijoukkueena sitten varmaan toisinpäin, Hämäläinen naurahtaa.
Mikkeliin Päijät-Hämeen kasvatin toi halu saada uutta pontta uralle.
- Hyvillä mielin tulen Mikkeliin. Vähän uuteen ympäristöön, kun pitkään ollut tuolla Lahdessa. Nyt sitten hakemaan uutta vauhtia täältä, muotoilee Hämäläinen.
Siirto Jukureihin tietää Hämäläiselle myös uudenlaista roolia joukkueen sisällä, sillä hyökkääjä lukeutuu joukkueen kokeneempaan osastoon niin 25 vuoden ikänsä kuin lähes 250 liigaottelun kokemuksensa ansiosta. Ensituntuma joukkueesta on ollut kuitenkin hyvä ja treeneissä töitä on tehty kovaa ikään katsomatta.
- Pari vuotta sitten Pelicansissa meillä oli vähän samanlainen tilanne, mutta onhan tämä tosiaan vähän uutta. Pitää vain näyttää sitten nuoremmille mallia.
Johtajuuskaan ei ole Hämäläiselle uusi asia, sillä hän oli kahdella edelliskaudella Pelicansin varakapteenina ja on toiminut juniorivuosina myös kapteenin tehtävissä.
- Yleensä johdan esimerkillä, että miten tekee hommia. Yrittää tehdä kaiken niin hyvin kuin voi ja sitä kautta tuoda esiin sitä johtajuutta.
- En ole se kopin äänekkäin. Aika rauhallinen tyyppi ja tulen kaikkien kanssa toimeen. Hyvin olen kuitenkin pysynyt mukana jutuissa.
Vaikka siirto uusiin ympyröihin on tuonut paljon uutta opeteltavaa ja uusia tuttavuuksia, niin jotain tuttuakin tulevan kauden jukurijoukkueessa Hämäläiselle on. Mikkeliläisryhmään myös siirtyvä Aleks Haatanen on Hämäläiselle tuttu mies Lahdesta, sillä kaksikko on pelannut lahtelaisryhmässä samassa ketjussakin.
- Pitkään on menty Haden kanssa A-nuorista saakka yhdessä. Ollaan hyviä kavereita, niin kiva saada tuttu kaveri tännekin pitämään seuraa, Hämäläinen hymähtää.