25.03.2016 20:22
RAPORTTI: Vantaa venytti ratkaisun seitsemänteen otteluun
Trio Areenalla nähtiin pitkäperjantaina tiukka puolivälierävääntö, joka päättyi lopulta pitkän kaavan kautta jatkoerässä Kiekko-Vantaan juhliin maalein 4-3 (1-1, 2-0, 0-2, 1-0).
Vantaa aloitti ottelun vauhdikkaasti ja saapui kentälle isännän elkein. Ottelua oli ehtinyt vanheta vajaa kaksi minuuttia, kun lohipaitojen kapteeni Toni Leinosen laukaus upposi aloituksen jälkeen ohi uunituoreen Jukuri-vahti Christian Heljankon. Syöttöpinnat Pekka Niemimaalle ja Julius Rantaeskolalle.
Jukureille tarjoutui mahdollisuus tasoitukseen ylivoimalla, kun Vantaa otti kaksi peräkkäistä jäähyä. Jälkimmäisen jäähyn aikana Teemu Turusen laukaus pomppi Kiekko-Vantaan maalivahti Jani Kauton kautta maaliin ja lukemissa 1-1 siirryttiin ottelun toiseen erään. Turusen maaliin syöttäjiksi Teemu Henritius ja Teemu Suhonen.
Toisessa erässä Jukurit sai pitkiä pyörityksiä Vantaan päätyyn, mutta joukkue ei päässyt maalikehikkoa lähemmäksi, johon kiekko lauottiin erässä yhteensä kolme kertaa. Vantaa sen sijaan iski erään kaksi maalia, ensin onnistui ylivoimalla Jere Laine. Kymmenen minuuttia myöhemmin Lasse Uusivirta rokotti ja lukemat olivat kotijoukkueelle 3-1.
Jukurit tuli kolmanteen erään uudella asenteella ja iski 3-2 kavennusosuman 58 sekunnin pelin jälkeen ylivoimalla. Maalintekijä Niko Laakkonen, syöttäjät Teemu Turunen ja Roope Ranta. Jukurit jaksoi jauhaa, mikä palkittiin ajassa 47.52. Miro Mäkinen vapautti Teemu Turusen läpiajoon ja hyökkääjä viimeisteli 3-3
-tasoituksen.
Voittajaa haettiin jälleen jatkoerässä, jota ei ehtinyt vanheta kuin 37 sekuntia, kun Nico Friman laittoi kiekon Jukureiden maaliin ja Vantaa voitti ottelun maalein 4-3.
- Tyytyväinen olen joukkueen pelaamiseen, tämä oli meiltä laadukas esitys. Taas sama laulu kuin viimeksi, omiin menee liian helposti. Toisessa erässä oli meille se momentum, mutta ei vielä siinä kääntynyt, Jukureiden vastuuvalmentaja Antti Pennanen kommentoi lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen.
Ottelusarja jatkuu äärimmäisen tärkeässä game sevenissä lauantaina Mikkelissä klo 17.00. Liput tuohon otteluun ovat myynnissä NYT! Älä jää paitsi kauden tiukimmasta kamppailusta!
Maalit:
1.
01.53 1-0 Toni Leinonen (Pekka Niemimaa, Julius Rantaeskola)
14.28 1-1 YV Teemu Turunen (Teemu Henritius, Teemu Suhonen)
2.
25.50 2-1 YV Jere Laine (Aleksi Järvinen, Panu Mieho)
35.22 3-1 Lasse Uusivirta (Toni Leinonen, Jere Laine)
3.
40.58 3-2 YV Niko Laakkonen (Teemu Turunen, Roope Ranta)
47.52 3-3 Teemu Turunen (Miro Mäkinen)
JE
60.37 4-3 Nico Friman (Panu Mieho)
Maalivahtien torjunnat:
Jukurit Christian Heljanko 3+7+7+0=17
Kiekko-Vantaa Jani Kautto 7+11+9+0=27
Yleisöä:
1078