RAPORTTI: Tiistai-illassa tumma lopputulos

Jukurien raivoisa taistelu ei tuonut palkintoa JYPiä vastaan.
Teemu Tallberg ohitti kerran JYP-vahti Pekka Tuokkolan. Se ei kuitenkaan riittänyt.

Elämässä ja urheilussa tulee silloin tällöin eteen hetkiä, jolloin oikeudenmukaisuus ei ole läsnä. Mikkelin Jukurit löi kaiken mahdollisen likoon Jyväskylän JYPiä vastaan tiistai-iltana, mutta ei riittänyt.

JYP ryösti Ikioma Areenalta kolme sarjapistettä numeroilla 1-3 (1-1, 0-1, 0-1). Tällä lopputuloksella Jukurien taistelu pudotuspelipaikasta vaikeutui huomattavasti - mutta ei lopullisesti.

Jukurit aloitti tiistai-illan vahvasti. Teemu Tallberg kihautti isännät 1-0-johtoon reilun minuutin pelin jälkeen. Syöttöpinnat kirjattiin Henrik Koivistolle sekä Zach Budishille.

JYPin Juha Uotilan tasoitusmaali sinetöi avauserän loppulukemat.

Jyväskyläläiset aloittivat ottelun toisen erän vahvasti. Robert Rooban iskemä maali sopi hyvin toisen erän avausminuuttien luonteeseen.

Myös Jukureilla oli paikkoja iskeä kiekkoa maaliin. Muun muassa Olli Sipiläisen puolittainen läpiajo päätyi yläriman kiusalliseen kilahdukseen.

Kolmannessa erässä mikkeliläisten paine JYPin maalille kasvoi minuutti minuutilta, mutta 37 torjuntaa tiistai-illan hämyssä esittänyt maalivahti Pekka Tuokkola piti mestarisuosikin kiinni sarjapisteissä.

4000-päisen kotiyleisön hiljensi lopullisesti vieraiden Ossi Louhivaara tyhjään jukurimaaliin tekemällä osumallaan.

- Se oli jälleen kerran kova kiekkopeli. Saimme puristettua kovassa paikassa erittäin hyvän esityksen. Peli-ilme oli yksi kauden parhaimmistamme, mutta ne riittävät maalit jäivät puuttumaan. Siinä oli tiistai-illan ratkaisu, pureskeli Jukurien valmentaja Juuso Hahl.

Tarinan tilanne on nyt tämä: Jukurit etenee kevään pudotuspeleihin, mikäli mikkeliläiset ottavat kolmen pisteen voitot Lukosta ja Pelicansista - eikä Ilves saa pistettäkään kahdesta ottelustaan.

Tiivistettynä se tarkoittaa sitä, että tarina jatkuu.

Mikkelin Jukurit haluaa tämän raportin päätteeksi kiittää jälleen kerran fantastista mikkeliläisyleisöä. Tiistai-illan tunnelmasta jäi puuttumaan vain kotivoitto.

Ottelun lehdistötilaisuus nähtävissä alapuolella - Rantakoneen Jälkilöylyn löydät puolestaan Jukurien Facebook-sivulta.