RAPORTTI: Syksy saapui Helsinkiin - Jukurien voittoputki jatkuu!

Keltainen väriloisto hiljensi Helsingin jäähallin torstai-illan päätteeksi.
Maalivahti Mika Norja kuului Jukurien suuriin sankareihin torstaina.

Suomen syksystä on toistaiseksi puuttunut keltainen väriloisto.

Ei puutu enää.

Mikkelin Jukurit hiljensi torstai-illan Liiga-kierroksella sarjan ylivertaisimman mestarisuosikin Helsingin IFK:n Nordenskiöldinkadulla maalein 1-2 (1-0, 0-2, 0-0). Samalla mikkeliläisten voittoputki venyi neljän ottelun mittaiseksi.

Helsingin ilta paljasti todennäköisesti lopullekin suomalaiselle urheiluväelle sen, mitä kurinalaisella viisikkopelaamisella, vahvalla tahtotilalla sekä eläimellisellä taistelulla voi saada aikaan sarjassa nimeltä Liiga.

Helpolla ei Helsinki toki hiljentynyt. HIFK pommitti Jukurien maalilla loistaneelle Mika Norjalle 29 torjuntaa. Norja ja Jukurit kuitenkin kestivät vaihdosta toiseen.

- Olipahan peli! Jo ennen matsia oli sellainen fiilis, että tästä voi tulla iso ilta. Sellainen tuli ja joukkue raapi komean tuloksen kuuluisista Helsingin kirkkaista valoista, myhäili Norja ottelun jälkeen.

- Maalivahdin homma on ottaa kiekot kiinni, mutta välillä tuntuu myös hienolta seurata kuinka uhrautuvasti omat jätkät puolustavat. Miika Roine taisi blokata kolme kutia yhden vaihdon aikana. Kovia juttuja, hei!

Jukurien osumista vastasivat Liigan tämän hetken yksi kuumimmista kaksikoista. Kakkosvitjan Henrik Koivisto ja Teemu Tallberg niittasivat syksyn säveleelle keltaista teemaa ottelun toisessa erässä.

Koiviston tehopisteet alkukauden osalta ovat tällä hetkellä 3+4. Ne oikeuttavat pistepörssin neljänteen sijaan.

- Joku tekee aina maalit ja pisteet, mutta koko joukkueelta vaaditaan aina onnistumisia osumien eteen. Ei sillä, olihan tämä makea paikka iskeä Jukureille sarjapisteitä, mietiskeli Koivisto tuntojaan.

Neljäs peräkkäinen voitto nosti Jukurit samalla sarjakakkoseksi tasapisteissä Tampereen Tapparan kanssa.

Jukurien ja koko Mikkelin yhteinen tarina jatkuu jo lauantaina. Jukurit ja legendaarinen Tampereen Ilves iskevät yhteen Ikioma Areenalla klo 17 alkaen.

Tule ja jää!