RAPORTTI: Keskiviikkokokouksessa pistävä jälkimaku

Jukurit menetti kotivoiton viimeisillä minuuteilla.

Marko Kauppisen kaunis osuma toi Jukureille lopulta yhden pisteen.

Lähellä, mutta kuitenkin minuutin ja yhdeksän sekunnin päässä. Mikkelin Jukurit taipui Hämeenlinnan Pallokerholle keskiviikkona jatkoajan jälkeen maalein 3-4 (1-1, 2-1, 0-1, 0-1).

3518 katsojan edessä väännetty keskiviikkokokous eteni kauttaaltaan tasaisissa merkeissä. Vieraat siirtyivät ottelun avauserässä johtoon, mutta Teemu Tallberg niisti taiston tasoihin Zach Budishin ja Henrik Koiviston syötöistä.

Toisessa erässä Budish ja HPK:n Niko Kapanen iskivät peräjälkeen, jonka jälkeen nähtiin jukurikapteeni Marko Kauppisen herkkuhetki. Kokenut puolustaja leipoi keskiviikkokakun kaikilla mahdollisilla kuorrutuksilla ja viimeisteli kirsikaksi kakun päälle 3-2-johtomaalin.

Ottelu oli jo kääntymässä kotijoukkueelle, mutta HPK:n Janne Lahti tasoitti ottelun reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan päätöstä.

Jatkoajalla Juho Keränen varmisti hämeenlinnalaisille kahden pisteen käynnin Ikioma Areenalla.

- Kyllähän tästä jäi suuhun sellainen maku...tiedät varmaan mitä tarkoitan, puhalteli 300:nnen Liiga-pelinsä pelannut puolustaja Antti Jaatinen.

- Jos jotain hyvää haetaan, niin varmasti saatiin oppia siitä miten ottelun loppuhetket pitää pelata. Ei vaivuta synkkyyteen, sillä hommat jatkuvat heti torstaina. Joukkue kasvaa henkisesti myös tällaisista kokemuksista, jatkoi Jaatinen.

Jukurien valmentaja Juuso Hahl summasi keskiviikon ottelun ytimekkäästi.

- HPK oli erittäin vahva omassa hyökkäyspelaamisessaan ja ansaitsi voittonsa. Menemme eteenpäin, linjasi Hahl.

Jukurien seuraava ottelu pelataan lauantaina Raumalla. Vastaan liukuu Rauman Lukko.