RAPORTTI: JYP-Akatemia kaatui kotihallissa – ”Hyvä esitys, mutta ei kiitettävä”

Atte Mäkinen onnistui maalinteossa rytäkästä huolimatta. Kuva: Mikko Rahikainen
Jukurit nappasi piristyneellä otteella JYP-Akatemian päänahan lukemin 4-1 (1-1, 2-0, 1-0).

Aivan ottelun alla Jukurit joutui tiivistämään pakettiaan, kun ennakkotiedoista poiketen Joonas Valkosta ei nähty illan pelaavassa kokoonpanossa ja Jukurit taisteli illan kuudella pakilla.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja ensimmäistä maalia saatiin odottaa ensimmäisen erän puoliväliin asti, kun reilun 11 minuutin pelin jälkeen ylivoimalla Jaakko Turtiainen ohjasi Marko Kauppisen viivavedon ohi JYP-Akatemian maalivahti Dennis Saikkosen.

Vajaa kaksi minuuttia myöhemmin Akatemia tasoitti ottelun 1-1:een siirretyn rangaistuksen aikana. Topi Nättinen laittoi Mika Norjan varusteista pomppineen kiekon Jukureiden maaliin.

Toiseen erään siirryttiin tasalukemissa. Vaikka Akatemia vei toista erää, Jukurit hyppäsi kuskin paikalle iskien kaksi maalia. Ottelun puolivälin jälkeen Jukurit vei lukemat 2-1:een. Atte Mäkinen ajoi röyhkeästi maalille kaataen samalla Saikkosen ja kumilätkä pomppi lopulta maaliin Saikkosen suojuksista.

Myöhemmin Akatemialle syntyi mahdollisuus tasoitukseen ylivoimalla. Hurrikaaniryhmä ei saanut kuitenkaan peliään pyörimään ja alivoimalla Joonas Sammalmaa syötti pelivälineen läpiajoon karanneelle Oula Palvelle, joka iski lukemat jo 3-1:een.

Tänään löytyi sitä hyvää ja oikeanlaista ilmettä. Ottelun keskivaiheilla oli meillä vaikeampi jakso ja Akatemia puolusti hyvin ja voitti siinä kiekkoja, Jukureiden vastuuvalmentaja Antti Pennanen pohti ottelun jälkeen.

Kotijoukkue rankaisi vielä kerran kolmannessa erässä. 36 sekunnin jälkeen tasavajaalla Roope Rannan ja Teemu Henritiuksen yhteispeli toimi ja Henritius onnistui viimeistelemään illan päätöslukemat.

Hyvä joukkue oli vastassa. Akatemia on työteliäs joukkue, joka kamppailee vahvasti. Meiltä iso tasonnosto siihen, mitä me viimeksi täällä kotona pelattiin tai ollaan vähän aikaa pelattu, Pennanen oli tyytyväinen ilmeenkohennukseen.

Kokonaisuudessaan Akatemia pystyttiin jättämään seitsemään-kahdeksaan maalipaikkaan tämmöisessä pelissä, joten siihen pitää olla tyytyväinen.

Tämä oli hyvä esitys meiltä, mutta ei missään nimessä kiitettävä.

Jukurit voitti JYP-Akatemian lopulta maalein 4-1 ja viikinkiryhmän kotiotteluputki jatkuu jo perjantaina, kun KeuPa HT saapuu vieraaksi Kalevankankaalle.

Maalit 4-1 (1-1, 2-0, 1-0):

1.
11.08 1-0 YV Jaakko Turtiainen (Timo Hiltunen, Marko Kauppinen)
12.57 1-1 SR Topi Nättinen (Samuel Salonen, Arttu Likola)

2.
30.37 2-1 Atte Mäkinen (Roope Ranta, Teemu Henritius)
37.49 3-1 AV Oula Palve (Joonas Sammalmaa)

3.
40.36 TV Teemu Henritius (Roope Ranta)

Maalivahtien torjunnat:

Jukurit Mika Norja 7+9+8=24
JYP-Akatemia Dennis Saikkonen 9+2+13=24

Yleisöä:

1025

Kuva: Mikko Rahikainen
Kuva: Mikko Rahikainen
Kuva: Mikko Rahikainen