RAPORTTI: Jukurit löylytti KalPaa täydessä saunassa!

Teemu Tallbergilla ja Janne Kumpulaisella kahden maalin ilta.

Jukurit juhli, KalPa ei.

Mikkelin Jukurit taisteli komean kolmen pisteen voiton Kuopion KalPasta lauantai-iltana. Loppuunmyyty Ikioma Areena sai todistaa lähietäisyydeltä mitä latautunut jääkiekkojoukkue voi saada aikaan.

Loppunumerot 5-2 (1-0, 2-1, 2-1) olivat tismalleen oikeutetut kaukalon tapahtumiin nähden.

Jukuriheimosta nousivat "lauantaisaunassa" esiin erityisesti hyökkääjät Janne Kumpulainen ja Teemu Tallberg. Kumpikin herra kihautti löylyä kiukaalle kahdella osumalla.

Teemu Henritius kiskaisi puolestaan KalPan verkkoon kauden avausmaalinsa Liigassa.

- Työ palkitaan, näin se vaan menee. Tärkeitä onnistumisia joukkueelle ja myös henkilökohtaisesti. Jo aamulla näki ja aisti, että joukkue on hemmetin latautunut illan peliin. Pelattiin, kuten oli sovittu ja löylytettiin kotivoitto, mietiskeli Tallberg ottelun jälkeen.

Jukurien apuvalmentaja Juuso Hahl oli ottelun antiin tyytyväinen.

- Olimme äärimmäisen sitkeitä sekä tiiviitä omassa puolustuspelaamisessamme. Lisäksi käytimme maalipaikkamme tehokkaasti hyväksemme. Joukkueen kehittynyt erikoistilannepelaaminen oli myös merkittävässä roolissa voiton kannalta, analysoi Hahl.

Kumpulainen maisteli puolestaan tuttua voittobanaaniaan poikkeuksellisen tyytyväisellä ilmeellä.

- Tuntuu pirun hyvältä. Tässä on tehty hommia joukkueen kanssa äärimmäisen kovalla tasolla ja palkinto tuli kuin tulikin. Maaleja tarvitaan, jotta tässä Liigassa menestyy. Nyt näytimme, että pystymme naulaamaan kovalla prosentilla maaleja, kun olemme maalipaikoissa teräviä, "Puppe" linjasi.

Jukurien ottelut jatkuvat Ikioma Areenalla ensi torstaina. Kylään saapuu hallitseva Suomen mestari Tampereen Tappara.




Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 59 35 3 5 16 116 1,97
2. KooKoo 59 32 7 2 18 112 1,90
3. SaiPa 59 31 6 7 15 112 1,90
4. Ilves 59 28 8 4 19 104 1,76
5. Lukko 59 28 8 4 19 104 1,76
6. KalPa 59 28 7 5 19 103 1,75
7. JYP 59 25 11 6 17 103 1,75
8. Ässät 59 26 6 4 23 94 1,59
9. K-Espoo 59 22 5 11 21 87 1,47
10. HIFK 59 24 4 5 26 85 1,44
11. Pelicans 59 20 9 7 23 85 1,44
12. HPK 59 16 8 9 26 73 1,24
13. TPS 59 16 7 9 27 71 1,20
14. Jukurit 59 15 6 7 31 64 1,08
15. Kärpät 59 15 6 6 32 63 1,07
16. Sport 59 9 1 11 38 40 0,68

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O