RAPORTTI: Jukurit katkaisi Jokipoikien voittoputken ja jatkoi omaansa

Joonas Kalliola pääsi iskemään Jukureiden avausmaalin aivan maalin edestä. Kuva: Mikko Rahikainen
Jukureiden kuuden kotiottelun mittainen putki saatiin päätökseen keskiviikkona Mikkelissä, kun viikinkiryhmä katkaisi Jokipoikien voittoputken ja jatkoi omaansa loppulukemin 5-4.

Jukureiden ja Jokipoikien verkkoihin oli ennakkoon tehty vähiten maaleja koko sarjassa, joten ottelusta ennustettiin etukäteen tarkkaa ja vähämaalista. Jo ensimmäinen erä osoitti, että molemmat joukkueet pelaavat pisteistä tosissaan.

Maalinteon aloitti hieman yllättäen vierasjoukkue, kun siirretyn rangaistuksen aikana Eetu Rissanen onnistui ujuttamaan pelivälineen Jukureiden verkkoon maalinedustatilanteen päätteeksi.

Reilu minuutti myöhemmin Jukureiden Joonas Kalliola tasoitti ottelun 1-1:een Samuel Jukurin torjumasta paluukiekosta. Hetkeä myöhemmin kotijoukkue meni johtoon Timo Hiltusen tarkalla laukauksella.

Ensimmäisen erän maalit eivät suinkaan jääneet tähän. Jokipojat pääsi erän lopulla ylivoimalle, jonka aikana Juuso Akkasen maalille laukoman kiekon iski sisään Joonas Larinmaa ja lukemissa 2-2 siirryttiin ottelun toiseen erään.

Toisessa erässä Jukurit painoi kaasua

Tasaisen ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen jälkeen toinen erä oli laadukasta pelaamista kotijoukkueelta.

Ennen ottelun puoliväliä Jukurit painoi kunnolla kaasua ja iski erään kolme maalia. Ajassa 26.58 Teemu Henritius pujotteli itsensä Jokipoikien puolustuksen läpi, eikä epäonnistunut viimeistelyssä.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Roope Rannan syöttö löysi Oula Palven, jonka hieno veto upposi Jukurin selän taakse ja lukemat olivat kotijoukkueelle 4-2.

18 sekuntia myöhemmin heilui verkot Jokipoikien maalilla jälleen. Oula Palve koukittiin nurin yksin läpi -tilanteessa ja Palve nosti kumilätkän rangaistuslaukauksella vieraiden verkkoon.

Jokipoikien vastuuvalmentaja Ari Aaltonen nappasi tähän väliin aikalisän ja vaihtoi Samuel Jukurin tilalle tolppien väliin Mikael Edelmannin.

Kaasujalka hellitti kolmannella kaksikymmenminuuttisella

Jukureiden kaasujalka hellitti hieman kolmannessa erässä. Jokipojat käytti tilanteen hyödyksi ja saikin aikaiseksi hyvän kirin tilanteesta 5-2. Ensin Jesse Paukku taiteili kiekon ilmasta ohi Mika Norjan ja noin viisi minuuttia ennen ottelun loppua Ville Silvast toi vieraat maalin päähän.

Jokipojat ei päässyt enää maalia lähemmäs, vaikka yritti viimeisillä minuuteilla kiriä tuon eron umpeen ilman maalivahtia.

Jukureiden vastuuvalmentaja Antti Pennanen oli mietteliäs lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen.

- Oltiin alussa vähän telineissä ja kaikki eivät olleet valmistautuneet otteluun ihan niin, kuin olisi tauon jälkeen pitänyt. Kalliolan ketju siinä vei meitä hienosti eteenpäin.

- Ottelun keskivaiheilla olimme hyviä, pelasimme laadukasta kiekkoa ja veimme peliä selvästi. Ehkä se tunne jäi vähän uupumaan, tuohon loppuun ei voi olla tyytyväinen. Olisimme voineet hoitaa tämän tyylikkäämmin, Pennanen päättää.

Maalit:

1.
07.08 0-1 SR Eetu Rissanen (Joonas Larinmaa, Joni Muranen)
08.33 1-1 Joonas Kalliola (Teemu Suhonen, Teemu Turunen)
10.51 2-1 Timo Hiltunen (Marko Kauppinen, Joonas Kalliola)
18.41 YV Joonas Larinmaa (Juuso Akkanen, Joel Olkkonen)

2.
26.58 3-2 Teemu Henritius
32.58 4-2 Oula Palve (Roope Ranta, Marko Kauppinen)
33.16 5-2 RL Oula Palve

3.
47.10 5-3 Jesse Paukku (Samu Pitkänen, Joonas Larinmaa)
54.49 5-4 Ville Silvast (Eetu Rissanen)

Maalivahtien torjunnat:

Jukurit Mika Norja 8+8+7=23
Jokipojat Samuel Jukuri 11+7+0=18 (vaihto 33.16 5-2)
Jokipojat Mikael Edelmann 0+8+12=20 (poissa 58.33-60.00)

Yleisöä:

1553

Kuva: Mikko Rahikainen
Kuva: Mikko Rahikainen
Kuva: Mikko Rahikainen